Ohjaava ja valmistava koulutus, Ammattistartti

Ohjaavan ja valmistavan koulutuksen tavoitteena on madaltaa peruskoulusta jatko-opintoihin siirtymisen kynnystä ja vähentää mahdollista keskeyttämistä varsinaiseen tutkintoon johtavan koulutuksen alussa. Koulutuksen tavoitteena on tukea ja vahvistaa opiskelijoiden edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto.

Koulutus on tarkoitettu niille peruskoulun päättäneille nuorille, jotka eivät ole vielä ratkaisseet ammatinvalintaansa, haluavat kokeilla eri ammatillisen koulutuksen aloja sekä haluavat vahvistaa opiskelutaitojaan ja parantaa opiskelussa tarvittavaa tietopohjaa. Opiskelijoiksi voidaan ottaa myös ammatillisen koulutuksen tai lukiokoulutuksen alkuvaiheessa keskeyttäneitä.

Ammatillisen koulutuksen lain ja asetuksen muutokset on hyväksytty, joten ohjaava ja valmistava koulutus voi alkaa vakinaisena 1.8.2010. Aiemmin ammattistartti toimi kokeiluna.

Ammattistartin kehittämisen valtionavustusten raportointi

Ammattistartin kehittämisen valtionavustuksen (myönnetty syyskuussa 2010) käytöstä raportoidaan Opetushallitukselle. Käyttöaikaa avustuksella on 31.5.2012 saakka. Loppuraportti on tehtävä viimeistään 31.8.2012. 

Lisätietoja ja selvityslomake OPH.fin sivuilla