Vammaisen vanhempi kirjoittaa

Minkälainen ammattilaisen tulisi olla?

Vammaisten parissa työskenteleviin eri alojen ammattilaisiin kohdistuu monenlaisia toiveita, odotuksia, vaatimuksia ja paineita. Usein yhteistyö sujuu ongelmitta ja myönteisesti, mutta vuorovaikutuksessa kohdataan myös ristiriitoja ja vastakkaisia käsityksiä. Ne kuormittavat kaikkia osapuolia. Olen listannut seuraavaan muutaman piirteen, joiden toivoisin entistä enemmän näkyvän vammaisten parissa työskentelevien työssä.

1. Kuuntele omaisten viestit

Kukaan ei tunne vammaista ihmistä paremmin kuin hänen omaisensa ja läheisensä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää huolellisesti kuunnella, mitä heillä on sanottavaa. Diagnoosien ja sairauskertomusten lukemisen rinnalla on tärkeää kuunnella, miten arki sujuu, mitä harrastuksia vammaisella ihmisellä on ja miten hän pärjää muiden ihmisten kanssa. Omaisten tiedot vammaisen lapsen, nuoren tai aikuisen piirteistä, persoonallisuudesta, tavoista ja tarpeista ovat pohja ja perusta yksilölliselle hoito- ja palvelusuunnitelmalle. Omaisten kuulematta jättäminen saattaa johtaa siihen, että hoidolla ei kyetä vastaamaan vammaisen ihmisen yksilöllisiin tarpeisiin eikä ottamaan huomioon persoonallisia erityispiirteitä.

2. Lue diagnoosit ja hanki lisää tietoa sairaudesta tai vammasta

Diagnooseihin ja elämänhistoriaan tutustuminen on tärkeää. Niiden avulla työntekijät saavat käsityksen siitä, kuka ja millainen vammainen ihminen on. Diagnooseja, sairauskertomuksia ja vammaa koskevia papereita ei aina ehditä tai haluta lukea. Kun papereita on muutoinkin liikaa, asiakasta koskevat paperit saattavat jäädä huomiotta ja hautautua jonnekin arkistojen kätköihin. Taustalla saattaa olla myös halu muodostaa hoidettavasta oma käsitys. Hänet halutaan kohdata ikään kuin "puhtaalta pöydältä". Puhtaan pöydän toimintatavan vuoksi moni keskeinen vamman tai sairauden piirre saattaa jäädä huomaamatta. Se ei edistä yksilöllisen hoidon toteutumista. Kaikilla työntekijöillä ei ole riittäviä perustietoja eli osaamista hoidettavan ihmisen sairaudesta, vammasta tai oireyhtymästä. Tällöin joudutaan toimimaan liikaa "mutu-tiedon" varassa, mikä ei edistä parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaan hyvinvointia, toimintakykyä eikä omatoimisuutta. Tiedon vajeiden vuoksi ongelmat voivat pahentua ja vuorovaikutus kärjistyä. Täydennys- ja lisäkoulutus ei ole koskaan pahitteeksi.

3. Kohtaa vammainen ihminen yksilönä

Jokainen vammainen – kuten muutkin ihmiset – on ainutkertainen yksilö; toista aivan samanlaista ei ole. Joskus työntekijät unohtavat tai oikeammin ohittavat vammaisen ihmisen yksilölliset piirteet. Tällöin kaikkia samaan vammaisryhmään kuuluvia kohdellaan ikään kuin he olisivat "samasta muotista" tehtyjä. Asenne johtaa yksilöllisten tarpeiden ohittamiseen eli yksilöiden tasapäistämiseen, samankaltaistamiseen ja kaikkea kaikille -hoitoperiaatteeseen.

4. Tee työtäsi ihmiskeskeisesti

Ihmis- tai asiakaskeskeisyys hoitotyössä tarkoittaa sitä, että työskentelytavat perustuvat asiakkaiden tarpeisiin. Tehtäväkeskeinen työ, hoitotyön rutiinit ja työpaikan päiväjärjestykset saattavat ajan myötä muodostua asiakaskeskeisen hoidon esteeksi. Omassa työssä kannattaa koko ajan kysyä, palvelevatko työn rutiinit ja toimintatavat pikemminkin työntekijää ja työyhteisöä kuin asiakkaan tarpeiden tyydyttämistä ja hyvinvointia. Liika tehtäväkeskeisyys johtaa usein puolesta tekemiseen. Tällöin vammaisen ihmisen omatoimisuus vähenee ja toimintakyky heikkenee.

5. Kunnioita ja arvosta hoitamiasi vammaisia, puutu epäkohtiin välittömästi

Vammaisten ihmisten toimintakyky on usein huomattavasti heikompi kuin heitä hoitavien työntekijöiden. Vuorovaikutuksessa tulisi pyrkiä tasaveroisuuteen, kunnioittamiseen ja arvostamiseen. Vammainen ihminen elää usein hoitajiensa varassa ja tarvitsee jokapäiväisissä toiminnoissaan paljon apua ja tukea. Työntekijöiden asenteiden tai työn kuormittavuuden vuoksi suhde vammaiseen on altis muuntumaan valta- ja alistussuhteeksi. Sen kielteisiä piirteitä ovat kaltoinkohtelu ja ruma kielenkäyttö. Kielteisiltä työkäyttäytymisen piirteiltä suojelevat työmoraali, ammattieettisten periaatteiden noudattaminen ja ammattitaito. Jos työtoverit syyllistyvät kaltoinkohteluun, vastuullinen työntekijä puuttuu siihen välittömästi.

6. Pyri jatkuvuuteen ja pysyvyyteen – luo turvallisuutta

Tyypillistä vammaispalveluja tarjoavissa yrityksissä on se, että hoitoa, opetusta, apua, tukea ja kuntoutusta antavat ihmiset jatkuvasti vaihtuvat. Vaihtuvuus on yleisempää kuin pysyvyys ja jatkuvuus. Se heikentää tiedon välittymistä, lisää palaverien tarvetta ja vähentää vammaisen ja hänen huoltajiensa turvallisuuden tunnetta. Jatkuva uusiin ammattiauttajiin tutustuminen ja tiedon välittäminen vammasta sekä sen mukanaan tuomista erityisvaikeuksista ja heikosta toimintakyvystä on asiakkaalle hyvin turhauttavaa ja uuvuttavaa.

7. Näe ja kohtaa vammainen ihminen kokonaisena

Monelle eri sektorille hajautettu monen luukun palvelujärjestelmä on vammaisille ja heidän omaisilleen raskas. Hajautetun systeemin vuoksi vammaista ihmistä erilaisine tarpeineen ei nähdä kokonaisena. Hänet on hajautettu professionalismin tapaa noudattaen erilaisten ammatti- ja osaamisalojen mukaisesti. Osia – ei ihmistä kokonaisuutena – sitten eri alojen ammattilaiset palvelevat, auttavat, hoitavat tai tukevat. Suurena epäkohtana on se, että kukaan ei ota vammaisesta ihmisestä kokonaisvastuuta. Millekään taholle ei muodostu kokonaiskuvaa vammaisesta ihmisestä ja hänen yksilöllisistä tarpeistaan. Yhtenäistä kuvaa pyritään luomaan erilaisilla ja lukuisilla verkostopalavereilla. Palaverit, jotka ovat liian usein ongelma- eivätkä ratkaisukeskeisiä, ovat kuitenkin raskaita asiakkaille ja tuntuvat usein ajan haaskaukselta, mikäli ne jäävät pelkiksi ongelmalistauksiksi vailla toimivia ratkaisuja ja toimintavaihtoehtoja.

8. Kommunikoi selkokielellä ja suoraan asianosaisen kanssa

Hoitoammattilaiset voivat hoito- ja palvelutilanteissa ja erilaisissa palavereissa puhua aivan liian vaikeaa "ammattislangia". Asiakkaalla pitäisi olla hyvä kielipää, että hän voisi ymmärtää, mitä puhutaan. Monelta vammaiselta hyvä kielipää puuttuu. Siksi kaikki asiakirjat tulisi kirjoittaa selkokielisesti niin, että ne tulisivat ymmärretyiksi ilman tulkkia ja useita yhteydenottoja niiden kirjoittajiin. Ammattilaiskielen käyttäminen johtaa siihen, että palavereissa puhutaan vammaisen ihmisen "pään yli" omaisten kanssa. Tällöin vammainen ihminen ohitetaan: hänelle ei tule kokemusta siitä, että hän on osallinen omissa asioissaan.

9. Rahanpuute ei saa heikentää palveluja

Yhä useammin vammaisten ihmisten oikeus palveluihin ja etuuksiin ohitetaan vetoamalla siihen, että resurssit ovat vähäiset tai että kaikki rahat on jo käytetty. Näin hoitovastuu siirtyy yhteiskunnalta omaisille. Suurin osa vammaisten palveluista on kuitenkin subjektiivisia oikeuksia, joita ei voi kieltää keneltäkään vammaiselta ihmiseltä. Resurssien vähäisyys ei voi olla syy palvelujen epäämiseen. Sen tulisi pikemminkin olla syy laajaan yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun, jonka ansiosta vammaisten palveluihin kohdennettaisiin lisää varoja. Vammaisilla on oikeus arvokkaaseen ja mielekkääseen elämään. He ovat väestönosa, joka ei selviä yhteiskunnassa ilman tukea. Siksi he tarvitsevat eri alojen ammattilaisten apua.


Sirpa Syvänen
tutkija, HL
Kirjoittaja on ADHD-oireyhtymää sairastavan (vammaisen, 18 v) pojan äiti ja sosiaali- ja terveystoimen työyhteisöjen työn tutkija ja kehittäjä.