Koulutuksen järjestäjä kirjoittaa

Mitä kuuluu ammatilliselle erityisopetukselle?

Pitkään on näyttänyt siltä, että ammatillisen opetuksen integroituminen ei etene monista ponnisteluista huolimatta. Erityisoppilaitoksiin hakijoita on ollut paljon, ja opiskelijamäärä on kohonnut jo 3500:aan. Kevään 2003 opiskelijahaku antoi kuitenkin toisenlaista merkkiä: joistakin erityisoppilaitoksista viestitettiin, että hakijoita on selvästi vähemmän ja että hakijajoukon koostumus on olennaisella tavalla muuttunut. Onko siis tapahtunut jonkinlainen käänne, niin että integraatio eteneekin nopeasti, vai mistä on kysymys?

Eteneekö erityisopetuksen integroituminen?

Mikäli ammatillinen koulutus on todella integroitumassa, sitä voidaan pitää myönteisenä asiana. Opiskelu yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa kiinnostaisi siis nyt enemmän niitäkin, jotka aikaisemmin ovat hakeutuneet erityisoppilaitoksiin. Tilastot kertovat myöhemmin, onko näin käynyt. Monet oppilaitokset ovat panostaneet erityisopetuksensa kehittämiseen. Se saattaa alkaa näkyä jo niiden kykynä huolehtia vaativistakin "erityisopiskelijoista". Toisaalta pienenevät ikäluokat ja opiskelijapula ovat voineet omalta osaltaan merkittävästi helpottaa erityisryhmiin kuuluvien hakijoiden pääsyä opiskelemaan lähikouluun. Muun muassa sosiaali- ja terveysalalla hakijamäärän pieneneminen on parantanut myös opinnoissaan erityispalveluja tarvitsevien hakijoiden pääsyä lähihoitajakoulutukseen. Olkoonpa syy mikä tahansa, opiskelijan tarvitsemat erityiset järjestelyt ja palvelut tulee hoitaa laadukkaasti.

Laadukas toteutus haasteena

Vaikka integraatio etenisi hyvin, uudet haasteet ovat kuitenkin vastassa. Nyt on panostettava asiantuntijuuden ja osaamiseen kehittämiseen sekä turvattava tukipalvelujen saatavuus. Ei yksi pääsky kesää tee, eikä tee erityisopettaja tai useampikaan. Erityisopettajien määrän sijasta tärkeämpää on organisaation kokonaisosaaminen, toimintakulttuuri ja asenneilmasto. Erityisopettajien määrän laskeminen saattaakin johtaa aivan harhaan, kun huomio tulisi kiinnittää koko organisaation toimintakulttuuriin kehittämiseen. Fyysinen, virtuaalinen ja asenteellinen opiskeluympäristö, opetusjärjestelyt ja tukipalvelut on saatava riittävän laadukkaiksi. Tämä haaste koskee kaikkia oppilaitoksia ammatilliset erityisoppilaitokset mukaan lukien ja ehkä erityisesti juuri niitä. Nyt tulisi tarjota sitä asiantuntemusta ja palvelua, jota tarvitaan. Kysynnän kasvaminen näkyy jo yhteisissä erityisopetuksen kehittämisprojekteissa, lisäkoulutuksessa ja myös opiskelijakohtaisessa konsultoinnissa. Opetusjärjestelyt, HOJKSit, kuntouttava toiminta, tukipalvelut, pedagogiset ratkaisut – teemoja kyllä riittää, ja ne nousevat usein yksittäisten opiskelijoiden kautta esille. Valmiita malleja ei aina ole eikä tarvitsekaan olla. Vuorovaikutteinen prosessi, jossa otetaan huomioon tilannekohtaiset tekijät, on monesti ensisijainen toimintamalli yleisten ja erityisoppilaitosten tai muun verkoston toiminnassa. Monella alueella, kuten sosiaalisesti ongelmaisten opiskelijoiden kohtaamisessa, koulutuksen järjestäjillä on usein jo vahvaa osaamista.

Aidon työskentelyn edellytykset

Työskentelyn tulee olla aidosti opiskelijalähtöistä. Silloin pystytään etsimään ratkaisuja kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon kaikki opiskelijan opintoihin ja tulevaisuuteen vaikuttavat asiat. HOJKSin laadinta ei sinänsä ratkaise mitään. Tärkeämpää on sen tuottamisprosessi ja jatkuva ylläpitäminen. Säännölliset keskustelut, tilannekatsaukset, tavoitteiden asettelu ja arvioinnit opiskelijan kanssa sekä opiskelijan aito osallistaminen luovat pohjan sitoutumiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle. Paperille kirjoitettu HOJKS on vain tekninen väline, jolla osoitetaan, mitä on sovittu ja tehty.

Se, mitä koemme, vaikuttaa kehittymiseemme. Itsetunto, rohkeus ja työelämätaidot kasvavat onnistumisen ja tasa-arvon kokemisen kautta. Tärkeää on se, miten opiskelijaa kohdellaan ja puhutellaan, miten hänen asioitaan käsitellään ja miten erilaisten opiskelijoiden tasa-arvo toteutuu. Tasa-arvoisuus on suuri haaste koulujen opetus- ja muulle henkilöstölle. Miten tasavertaisuuden kokeminen voidaan turvata, vaikka se ei aina "teknisesti" ole mahdollista? Mukaan ottaminen, mahdollistaminen ja aito pyrkimys tasavertaiseen huomioon ottamiseen ja kokemusten antamiseen luo pohjan onnistumisen kokemiselle ja kasvulle. Syrjäytyminen on tuhoisaa itsetunnolle, ja sen vaikutukset ovat usein hyvin laajat.

Rakenne kunnossa

Koulujärjestelmämme perusrakenne on varsin hyvä. Ammatillisten erityisoppilaitosten tarpeellisuus tunnustetaan edelleen myös uudessa opetusministeriön helmikuussa 2002 julkaisemassa ammatillisen erityisopetuksen strategiassa. Integraation edistäminen on kuitenkin pääperiaate. Erityisoppilaitosten tulee erityisesti huolehtia koulutuksen järjestämisestä vaikeimmin vammaisille henkilöille. Toisaalta niiden tulee toimia erityisopetuksen asiantuntevina kehittämis- ja palvelukeskuksina. Viimeksi mainittu tehtävä on vielä osin kehittymätön ja rahoitusperustakin epäselvä. Vaikeasti vammaiset voivat olla nuoria peruskoulun päättäviä tai kuntoutuksen kautta tulevia aikuisiässä vammautuneita.

Ajatus, että erityisoppilaitokset järjestäisivät pelkästään vaikeasti vammaisten koulutusta, ei ole nykypäivää. Avoimuus, kontaktit yhteiskuntaan ja työelämään sekä asiantuntijuuden ylläpitäminen ja kehittäminen turvataan, kun erityisoppilaitoksissa on monipuolisesti erilaisia opiskelijoita ja ne järjestävät myös erityisopetuksena tutkintoon ja normaaliin työllistymiseen tähtäävää koulutusta. Integraation ja tasavertaisuuden täytyy toimia myös tähän suuntaan. "Laitoskulttuuriin" ei voi enää palata.

Rahoituksestako kaikki on kiinni?

Uuden strategian ehdotusten pohjalta opetusviranomaiset ovat luomassa ohjelmaa käytännön toimenpiteiksi. Rahoitusryhmä on jo aloittanut työnsä. Tavoitteena on parantaa yleisten ammatillisten oppilaitosten mahdollisuuksia järjestää erityisopetusta. Jokohan aika olisi kypsä sille, että erityisopetukseen tarvittava perusrahoitus tulisi suoraan yksikköhintoihin? Sillä tavoin velvoitettaisiin järjestämään nykyistä laajempia tukipalveluja ja opetusjärjestelyjä. Koulutuksen järjestäjältä edellytettäisiin kuitenkin erillistä suunnitelmaa, ja sen toteutumista arvioitaisiin ja seurattaisiin tuloksellisuusrahoituksessa. Opiskelijaa ei välttämättä tarvitsisi "leimata" erityisopiskelijaksi, kun vain hänen tarvitsemansa erityiset järjestelyt ja palvelut turvattaisiin. Näin alkaisi toteutua uudessa strategiassa ilmaistu pitkän aikavälin tavoite erityisopetuksen sulauttamisesta osaksi oppilaitoksen normaalia toimintaa. Opiskelijan henkilökohtaiset kalliit lisäpalvelut taas rahoitettaisiin joko yksikköhinnan porrastuksella tai muun lainsäädännön kautta. Raha ei kuitenkaan aina ratkaise. Toinen tekee hyvää työtä niukoin resurssein, toinen ei runsaalla rahallakaan. Näin palaamme toimintakulttuuriin ja asenteeseen. Ne kuitenkin loppujen lopuksi ratkaisevat. Myös laaja verkostoyhteistyö on nyt tarpeen.

Jouni Onnela
rehtori
Arlainstituutti