Erilaisuuden kohtaaminen on yksilöllinen kokemus
Aikojen alussa, ei ehkä niinkään kauan sitten, erilaisuuteen tai vammaisuuteen liitettiin mystiikkaa ja yliluonnollisuutta. Vammaisia ihmisiä piiloteltiin ja pidettiin erossa muista. Vammaisuutta pidettiin rangaistuksena, ja saman tien syyllistettiin perhe ja koko suku. Häpeä oli jokapäiväinen tunne, jonka kanssa oli yritettävä tulla toimeen.
Paljon on niistä ajoista muuttunut vai onko sittenkään?
Tiedon lisääntyminen on muuttanut suhtautumistamme erilaisuuteen. Hyväksymme vammaiset paremmin keskuuteemme ja osaamme tehdä enemmän asioita, jotka helpottavat heidän elämäänsä. Se on vaatinut aktiivisuutta ja aloitteellisuutta erityisesti vammaisilta itseltään ja heidän perheiltään. Toisaalta viime vuosinakin ihmiset ovat toiminnallaan ja sanoillaan osoittaneet, että muutos ei ole ollut kovin syvällinen. Suunta on kuitenkin oikea, ja esimerkiksi normalisaation periaate on hyväksytty yleisesti. Siinä korostetaan yksilön kunnioittamista sekä oikeutta olla erilainen. Hyvä niin.
Onko kuurous sittenkin positiivinen juttu?
Normalisaatio tarkoittaa myös ympäristön sopeuttamista niiden ihmisten mukaan, joiden toimintakyky on keskimääräistä heikompi. Koulussa se voi tarkoittaa mm. sitä, että opetus annetaan viitotulla suomen kielellä tai että kommunikaation apuna käytetään viittomia tai kuvia. Enää ei ajatella, että kuuron henkilön täytyy oppia puhumaan, vaan hänen lähiympäristöään muokataan siten, että käytössä on yhteinen kieli.
Erilaisuus riippuu siitä, kuka sen määrittelee. Kuulevalle kuurous tarkoittaa aikamoista erilaisuutta, mutta kuuro ei pidä sitä välttämättä juuri minään. Eräs kuuro opiskelijamme sanoi, että kuuroudesta pitää olla ylpeä, ja hänen mielestään minä olin erilainen, ei hän. Olen samaa mieltä, ja mielestäni hänellä on täysi syy olla itsestään ja kuuroudestaan ylpeä.
Monen vuoden työskentely autististen henkilöiden parissa muutti näkemystäni erilaisuudesta aika tavalla. Ensi alkuun heidän käyttäytymisensä tuntui usein käsittämättömältä. Opittuani tuntemaan paremmin autismin taustaa ja sitä, millä tavalla se vaikuttaa ajatteluun ja reagointitapoihin, aloin nähdä selkeää logiikkaa ennen niin oudolta tuntuneissa tavoissa.
Tieto ja terve uteliaisuus auttaa meitä ymmärtämään erilaisuutta ja tarkastelemaan asioita välillä toisenlaisesta näkökulmasta.
Kieli on ajattelun väline
Kielellä on keskeinen asema ihmisen elämässä. Sen avulla ilmaistaan tunteita, opitaan asioita, ollaan vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja rakennetaan omaa identiteettiä. Kommunikaatio tapahtuu usein puhutulla kielellä. Keskuudessamme on kuitenkin yllättävän paljon niitä ihmisiä, jotka kommunikoivat paremmin jollakin muulla tavalla.
Dysfaatikot ja monet autisteista kuuluvat siihen ryhmään, joka käyttää jotakin muuta kommunikointitapaa. Toki monet heistä käyttävät puhettakin, mutta usein sen tueksi tarvitaan joko viittomia tai jotakin konkreettisempaa kommunikointitapaa, esimerkiksi kuvia. Vaikeuksia voi olla puhutun kielen tuottamisen lisäksi kielen ymmärtämisessä.
Yhteisen ja sujuvan kielen puuttuminen lisää kokemusta erilaisuudesta.
Konkretisoidaan ja visualisoidaan
Voiko ihminen tulla toimeen ja selviytyä, jos yleisimmin käytetty kieli on hänelle haasteellista ja vaikeaa? Vastaus on sinänsä yksinkertainen: voi! Helppoa se välttämättä ei ole, emmekä me puheella kommunikoivat tee sitä aina yksinkertaiseksi.
Yksi pulma on siinä, ymmärrämmekö sanat samalla tavalla. Tarkoittavatko sanalliset tai sanattomat viestit samaa meille kaikille? Merkitykset voivat olla yllättävän erilaisia eri ihmisten mielestä arkipäiväisessäkin kommunikaatiossa.
Tärkeintä on, että toimitaan oikealla kommunikaatiotasolla. On turhaa puhua pitkiä lauseita ihmiselle, joka kykenee ymmärtämään sanan sieltä, toisen täältä. Käyttämällä monipuolisesti kuvia ja visuaalisia vihjeitä eri tilanteissa voimme edistää oppimista ja kommunikoimista yllättävän paljon. Kyse ei ole kovinkaan vaikeasta asiasta, vaan lähinnä halusta ymmärtää toista ihmistä. On tärkeää pyrkiä löytämään arjen toiminnasta sellaisia pieniä asioita, joilla keskinäistä kommunikointia voidaan edesauttaa.
Niinpä
Integraatio ja inkluusio on jo aika yleisesti hyväksytty tavoitteiksi. Paljon erilaisuutta kohdanneena erityisopettajana minun on helppoa asettua tuon ajatuksen taakse. Ihmisten on hyvä olla yhdessä ja oppia toisiltaan vuorovaikutuksessa.
Simo Uusinoka
KM, erityisopettaja
rehtori
AURA-instituutti