Savion koulun Tehtaanmäen toimipiste, Kerava
Savion koulun Tehtaanmäen toimipisteessä on sairaalaluokka, jonka oppilaita ovat nuorten psykiatrisessa osastohoidossa olevat oppilaat. Oppilaat tulevat pääsääntöisesti Vantaan ja Keravan alueelta siten että, Vantaalta tulee n. 80% ja Keravalta 20%.
Tehtaanmäen sairaalaluokka sijaitsee Saviolla pääradan varressa Klondyke-kiinteistössä yhdessä Peijaksen sairaalan nuortenpsykiatrian osaston kanssa. Luokassa annetaan opetusta seitsemännestä yhdeksänteen luokkaan saakka. Aiemmin samassa kiinteistössä toimi itsenäinen Tehtaanmäen sairaalakoulu, joka aloitti toimintansa syksyllä 2001. Suurimmillaan koulussa oli kaikkiaan 26 oppilaspaikkaa, joista kahdeksan on varattu lasten- ja kahdeksan nuortenpsykiatriselle osastolle. Lisäksi kymmenen paikkaa oli varattu ns. polikliinisille (avohoidossa oleville) oppilaille.
Toiminta on supistunut nykyisellään yhteen em. kuvattuun luokkaan ja koulu yhdistettiin hallinnollisesti Savion kouluun 1.8.2009 alkaen.
Savion koulun rehtori
Mari Heikkinen
puh. 09 2949 2288
Tehtaanmäen toimipiste, sairaalaluokka
Kumitehtaankatu 5 B 3. krs
04260 Kerava
puh. 09 4716 6363
fax 09-4716 6349
erityisluokanopettaja Markku Reunanen
puh. 09 2949 4171
Savion koulun kotisivu