Tervetuloa eTwinningin suomenkielisille sivuille!

Let’s go to Neverland - Hankasalmelaisten ja Valencialaisten esikoululaisten matka yhdessä Mikä-Mikä-Maahan

Esikouluopettaja Elina Ihalainen ja Ristimäen koulun esikoululaiset työstivät Peter Pan -satua neljän kuukauden ajan yhdessä espanjalaisen Alziran koulun kanssa keväällä 2014. Projektin tarkoituksena oli käsitellä satua mahdollisimman monipuolisesti: Piirtämisen, näyttelemisen ja käsikirjoittamisen lisäksi lapset tutustuivat muun muuassa iPadin käyttöön ja videotervehdysten tekoon eTwinning- portaalissa. Aikuisten ohjauksessa saatiin aikaan myös pieni animaatio.

Let’s go to Neverland osoittaa, että onnistuneeseen eTwinning-projektiin ei tarvita useaa eri kumppanimaata ja työtehtävää, vaan liikkeelle onkin hyvä lähteä pienimuotoisesti ja edetä rauhallisesti omassa tahdissa. eTwinning- tiimi esitti seuraavat viisi kysymystä Elina Ihalaiselle:

Miten löysit eTwinning-kumppanin tähän projektiin?

Kuuluin kouluni edustajana kansainvälisyys-työryhmään, jossa luotiin kuntaan kansainvälisyysopetussuunnitelmaa. Siitä se lähti.

Miten toteutitte suunnittelutyön?

Suunnittelu toteutettiin opettajien kesken eTwinning-portaalissa hyvässä yhteisymmärryksessä. Aikuiset päättivät suuret linjat. Oppilaat saivat valita esim., mitä kertomuksen kohtauksia he haluavat kuvittaa ja mitä koulumme tiloja he haluavat kuvata kumppanille lähetettäväksi.

Kuinka pitkä projekti oli kyseessä ja miten sen integroiminen päiväkodin normaaliin ohjelmaan onnistui?

Projekti kesti n. neljä kuukautta. Saimme hyvin raivattua päiväohjelmaan tilaa projektia varten. Myös muita sisältöjä pystyi sisällyttämään projektiin.

Millaisia välineitä lapset käyttivät projektin aikana ja kuinka itsenäisesti?

Lapset käyttivät iPadeja kuvaamiseen, piirtämiseen, sarjakuvien tekemiseen ja animaation tekemiseen aikuisen ohjauksessa. Lapset valmistivat keppinukketeatterin hahmot ja suunnittelivat käsikirjoituksen. Lapset tekivät toisilleen videotervehdykset eTwinning- alustalla, mutta varsinaiseen tiedonsiirtoon lapset eivät osallistuneet.

Opitko jotain uutta prosessin aikana, mitä haluat kertoa muille eTwinnaajille?

Kumppania kannattaa hakea hyvissä ajoin. Projektit, joissa on vain vähän kumppaneita, ovat yksinkertaisempia toteuttaa. Projektiin on hyvä luoda selkeät tavoitteet, eikä mukaan kannata haalia liian paljon "sälää". Toisessa projektissani oli paljon kumppaneita ja paljon erillisiä tehtäviä, mikä osoittautui melko hankalaksi.

Voit lukea lisää projektin eri vaiheista peda.netista.

Esikouluopettaja Elina Ihalainen ja Ristimäen koulun esikoululaiset työstivät Peter Pan -satua neljän kuukauden ajan yhdessä espanjalaisen Alziran koulun kanssa keväällä 2014. Projektin tarkoituksena oli käsitellä satua mahdollisimman monipuolisesti: Piirtämisen, näyttelemisen ja käsikirjoittamisen lisäksi lapset tutustuivat muun muuassa iPadin käyttöön ja videotervehdysten tekoon eTwinning- portaalissa. Aikuisten ohjauksessa saatiin aikaan myös pieni animaatio. eTwinning- tiimi esitti viisi kysymystä Elina Ihalaiselle.

© Opetushallitus | etunimi.sukunimi@oph.fi | Tulosta
28.04.2017