Ajankohtaisia kilpailuja ja teemapäiviä

Nou Hätä -kampanja sekä pelastustaitokilpailu perusopetuksen 8.-luokkalaisille.

Helmikuun 11. päivä vietetään jälleen Euroopan yhteistä 112-päivää. 112-päivänä herätellään ihmisiä tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään erilaisia vaaratilanteita sekä opastetaan aktiiviseen ja vastuulliseen toimintaan mahdollisissa hätätilanteissa. Samalla lisätään kansalaisten turvallisuusmyönteisyyttä, turvallisuustietoja ja -taitoja.

Eläköön-liikenneturvallisuuskampanja on käynnistynyt. Kampanjan viesti on, että vastuullinen liikennekulttuuri on meidän yhteinen asiamme ja pienilläkin teoilla on merkitystä

SimShop osoittaa, miten ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen kulumista voidaan hidastaa ostosvalinnoilla. Se opastaa valitsemaan ympäristöä vähemmän kuormittavia tuotteita.

Kilpailu yläkoululaisille ja lukiolaisille. Kilpailuaika 7.10.2011–29.2.2012.

Allianssi järjestää Nuorisovaalit presidentinvaalien yhteydessä.
Koulut ilmoittautuvat mukaan Nuorisovaalit PRESSA -hankkeeseen 15.12.2011 mennessä.

Ilmoittaumisaika alkaa viikolla 38.

Suomen Akatemia järjestää Tietobreikki-tilaisuuksia kouluilla eri puolilla Suomea. Tilaisuudet tarjoavat nuorille mahdollisuuden tavata tutkijoita ja keskustella avoimesti tiedekysymyksistä.