Kilpailut ja teemapäivät

Tästä osiosta löydät tietoa erilaisista koululaisille ja opiskelijoille suunnatuista kilpailuista sekä teemapäivistä, jotka sopivat opetuksen monipuolistamiseen ja mm. aihekokonaisuuksien käsittelemiseen . 

Sivun ylälaidassa on linkkejä teemapäivien ja -vuosien sivustoihin, joihin Opetushallitus on tuottanut kouluille soveltuvaa aineistoa teemapäivän - ja vuoden järjestämistä helpottamaan.

Ajankohtaisia kilpailuja ja teemapäiviä

Ensimmäinen kansainvälinen taidekasvatusviikko 21–27.5.2012

Viikon tavoitteina on mm. lisätä kansainvälisen yhteisön tietoisuutta taidekasvatuksen merkityksestä.

Kasvatus metsässä -foorumi 2012

Foorumi järjestetään 13.9.2012 Hotelli Rantapuistossa Helsingissä ja siihen tulee ilmoittautua 20.8.2012 mennessä. Foorumi on suunnattu varhaiskasvattajille, luokanopettajille, aineenopettajille, ympäristökasvattajille sekä metsäalan kouluyhteistyön tekijöille.

Videokilpailu: Suomelle on tilausta

Maakuva.fi-sivuston lanseeraama kilpailu, jossa on tavoitteena videon avulla kuvata suomalaista luovaa ongelmanratkaisukykyä. Kilpailuaika päättyy 31.10.2012.
Huomioithan, että kilpailuaikaa on pidennetty.

Euroopan laajuinen e-Skills-kampanja korostaa tietotekniikka-alan merkitystä

Kampanjan tavoitteena on tuoda esille tietotekniikka-alan merkitystä sekä esitellä alan tarjoamia lukuisia työmahdollisuuksia.

Pelastustaitokampanja kasvattaa vastuullisia nuoria

Nou Hätä -kampanja sekä pelastustaitokilpailu perusopetuksen 8.-luokkalaisille.

Lähde mukaan kampanjoimaan turvallisemman liikenteen puolesta

Eläköön-liikenneturvallisuuskampanja on käynnistynyt. Kampanjan viesti on, että vastuullinen liikennekulttuuri on meidän yhteinen asiamme ja pienilläkin teoilla on merkitystä

Tutustu nyt SimShop-ostosimulaattoriin, jolla voit laskea ostostesi ympäristövaikutuksia

SimShop osoittaa, miten ilmastonmuutosta ja luonnonvarojen kulumista voidaan hidastaa ostosvalinnoilla. Se opastaa valitsemaan ympäristöä vähemmän kuormittavia tuotteita.

Tammikuussa 2012 valitaan Nuorten Presidentti

Allianssi järjestää Nuorisovaalit presidentinvaalien yhteydessä. 
Koulut ilmoittautuvat mukaan Nuorisovaalit PRESSA -hankkeeseen 15.12.2011 mennessä.

Tietobreikit - Tutkijat tapaavat koulujen oppilaita ja opiskelijoita

Suomen Akatemia järjestää Tietobreikki-tilaisuuksia kouluilla eri puolilla Suomea. Tilaisuudet tarjoavat nuorille mahdollisuuden tavata tutkijoita ja keskustella avoimesti tiedekysymyksistä.