Liikenne koskettaa kaikkia – liikenneturvallisuusviikko 2011

Nuorempi ottaa mallia – kaikessa

”Vähän nolottaa ajaa kypärä päässä, kun yläkoululaisia tulee vastaan.
 Toisaalta – olis sekin kyllä noloa, jos mulla ei oliskaan kypärää, kun oma kummioppilas tulee vastaan.”
                                                                                                                                         -Kuudesluokkalainen tyttö-

Opetushallitus järjestää liikenneturvallisuusviikon 12.–16.9.2011 yhteistyössä liikennekasvatuksen yhteistyöverkoston kanssa. Teemaviikko kannustaa opettajia ottamaan esille liikenneturvallisuusteemoja läpi kouluvuoden opetustyössä ja koulun arjessa. Mukaan kutsutaan kaikki kouluasteet esiopetuksesta lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin saakka.

Liikennekasvatuksen tavoitteena kaikilla kouluasteilla on liikennekäyttäytymistä ja -turvallisuutta edistävien taitojen, tietojen ja asenteiden kehittäminen. Suunnittelun lähtökohtana ovat oppilaan ikä, liikenneympäristö, oppilaiden kokemukset, liikkumistarpeet ja yksilölliset taidot. Oppilaan ominaisuuksien ja taitojen kehittyessä sisältöä rakennetaan aiemmin opittujen asioiden pohjalle.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, myös liikenteessä

Turvallisia toimintatapoja opetetaan niin kotona kuin koulussa. Varmimmin turvalliset tavat omaksutaan, kun ympäristö omalla esimerkillään ja käytöksellään tukee turvallista toimintaa.

Pienemmät oppilaat ottavat koulussa aikuisten lisäksi mallia isommilta oppilailta. Isompia oppilaita voidaan käyttää koulun liikennekasvatuksessa tukena ja malleina pienemmille oppilaille. Opetetaan isoille ensiksi asia ja myöhemmin käytetään heidän osaamistaan pienempien opettamisessa.

Liikennekasvatus on parhaimmillaan pitkäjänteistä ja jatkuvaa. Siirryttäessä koulusta tai koulumuodosta toiseen liikenteen turvallisten toimintatapojen tulisi säilyä.

Liikenne koskettaa kaikkia - Tunnelmia liikenneturvallisuusviikon avajaisista Kuopiosta

Haapaniemen kouluorkesterin esittämä iloinen Pappamopo-kappale käynnisti Opetushallituksen valtakunnallisen liikenneturvallisuusviikon Kuopiossa. Päivän vauhdikkaasta lopusta vastasivat vanhemmat ja Pohjois-Savon pelastuslaitos.

-”Turvallisuus ennen kaikkea” on koulumme tunnuslause, Haapaniemen koulun rehtori Jussi Kukkola kertoi koululla järjestetyssä liikenneturvallisuusviikon avajaistilaisuudessa.
Liikenneturvallisuudesta on huolehdittu Haapaniemen koulussa monin tavoin. Aihetta käsitellään koulussa usean oppiaineen opetuksessa yhteensä noin kymmenen oppitunnin verran vuodessa. Lisäksi vanhempainyhdistys on kohentanut aloitteillaan koulun ympäristön liikenneturvallisuutta.
-Vilkasliikenteiselle kadulle on saatu hidasteet ja toisen tien liikennevaloihin uusi rytmitys. Olemme satsanneet paljon liikenneturvallisuuteen, Tiina Kerman vanhempainyhdistyksestä kertoo.

Kypärän käytöstä alkusammutustaitoihin

Avajaistilaisuuden jälkeen oppilaat pääsivät tutustumaan turvallisuuskysymyksiin monesta näkökulmasta. Päivän mittaan puhuttiin erityisesti pyöräilyyn liittyvistä asioista. Pyöräilykypärän käytön tärkeydestä muistutettiin oppilaita eri yhteydessä, esimerkiksi lähihoitajaopiskelijat osoittivat kolmosluokkalaisille kanamunatestin avulla, kuinka hyvin kypärä suojaa päätä. Kolmosten kanssa kerrattiin myös hätäilmoituksen tekoa ja ensiaputaitoja.
Ylemmät luokat katsoivat elokuvan polkupyöräonnettomuudesta ylikonstaapeli Eero Wetzellin kanssa.
Ulkona oppilaat saivat Pohjois-Savon pelastuslaitoksen opastamina kokeilla tulipalon alkusammutusta sammutuspeitteen ja käsisammuttimen avulla.

Vanhemmat rakensivat temppuradan

Haapaniemen koulun vanhempainyhdistys oli järjestänyt teemapäivän päätteeksi läheiselle urheiluareenalle polkupyörätemppuradan. Pyörällä piti pujotella kartioiden välitse, ajaa palikoiden ja lautojen välistä, tasapainoilla kiikkulaudan päältä, ajaa yhdellä kädellä ja ottaa toisella muki kepin päästä ja muutaman metrin päässä laittaa se toisen kepin päähän. Lopuksi tehtiin äkkipysäys esteen edessä.
-Pujottelut olivat vaikeita, muuten rata oli aika helppo. Tässä oppi pysähtymään äkkinäisesti kaatumatta, nelosluokkalaiset Anni Pajunen ja Nea Tomppo kertovat.
Radalle oli pitkä jono, ja monet taisivat kiertää sen useampaan kertaan. Myös areenalle tuotu paloauto kiinnosti koululaisia. Poliisipartiokin ehti käväistä areenalla kiireellisen työtehtävän jälkeen. Innokkaita jututtajia riitti heilläkin.

Liikennekasvatus alkaa kotoa

Opetusneuvos Eero K. Niemi totesi, että Opetushallitus järjestää valtakunnallisen liikenneturvallisuusviikon nyt seitsemättä kertaa laajan yhteistyöverkostonsa kanssa. Vuoden teema on tällä kertaa ”Nuorempi ottaa mallia kaikessa”.
Päivän aikana useat aikuiset totesivatkin, että vaikka tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä, alkaa liikennekasvatus kuitenkin kotoa. Lapset ottavat mallia vanhempien ja isompien sisarusten esimerkistä.
-Asenteet tulevat kotoa, vahvistaa vanhempi konstaapeli Minna Lindroos.
Poliiseja huolettaa tällä hetkellä erityisesti nuorten lisääntynyt mopoilu. Kevyen liikenteen väylillä ajelu ja muun muassa tyttöjen osaamaton mopon käsittely aiheuttavat vaaratilanteita.

Kaj Ömanista Vuoden kuljettaja

Tänä vuonna Opetushallitus kiinnittää huomiota myös koulukuljetusten turvallisuuteen. Esimerkiksi poliisi valvoo koulutaksien ja -bussien turvalaitteita ja kuljettajien alkolukon käyttöä. Laki alkolukon käytöstä päivähoito- ja koulukuljetuksissa tuli voimaan elokuun alussa.
Tänä vuonna valittiin toisen kerran Vuoden koulukuljettaja. Valintaperusteina olivat kuljettajan palvelualttius, turvallisuuden huomioon ottaminen, kasvattajan rooli, yhteistyökyky ja liikennekäyttäytyminen.
Useista kymmenistä ehdokkaista kisan voitti Kaj Öman Mustasaaresta. Öman on ajanut koulutaksia yli 25 vuotta, ja hänen yhteistyönsä oppilaiden, kotien ja koulun kanssa on esimerkillistä. Ömanille asioiden sujuminen on vain järjestelykysymys. Häntä ehdottivatkin kisaan oppilaat, vanhemmat ja opettajat yhdessä. Lisäksi bussikuljettaja Ilkka Keinänen Lapinlahden kunnasta sai kunniamaininnan.

Teksti ja kuvat Anja Hiltunen

Avajaispäivänä Haapaniemen koulun oppilaat pääsivät osallistumaan monenlaiseen turvallisuuteen liittyvään toimintaan.