Vuoden liikenneturvallisuusidea -kilpailu

Miten saada nuoret hetkeksi pysähtymään liikenneturvallisuuden ja asenteiden pohtimiseen? Vaikea haaste kenelle tahansa, sillä nuoret tuntevat itsensä kuolemattomiksi. Auktoriteettien kunnioitus ei aina ole parhaalla tasolla. Siitä huolimatta vakavat liikenneonnettomuudet ja jopa -kuolemat koskettavat melkein jokaista nuorta. Heidän osuutensa kuolemaan johtaneissa kolareissa on huolestuttavasti kasvamassa.

Toista kertaa järjestettävässä Vuoden Liikenneturvallisuusidea -kilpailussa kannustetaan nuoria miettimään itse keinoja onnettomuuksien estämiseen ja vähentämiseen. Se on osa Opetushallituksen vuosittaista Liikenneturvallisuusviikkoa.

Kilpailusarjat ja palkinnot:

  • 13–16-vuotiaat (”mopoikäiset”) 
  • 17–21-vuotiaat (”ajokortti-ikäiset”)

Kummankin sarjan voittajakoulu saa 3 000 euron stipendin käytettäväksi seuraavan lukuvuoden aikana liikenneturvallisuuskasvatukseen ja voittajaoppilaille järjestetään räätälöity ajo- ja liikenneharjoittelupäivä 2012 Porvoon Kulloossa sijaitsevassa Premier Park –ajoharjoittelukeskuksessa ammattiohjaajien opetuksessa.

Kilpailuun ilmoittautuminen ja osallistuminen

Opettajat voivat ilmoittaa luokkansa/ryhmänsä kilpailuun 12.9.–15.11. 2011.

miksi.michelin.fi

Vuoden liikenneturvallisuusidean muoto on vapaa, eli se voi olla mitä tahansa: toimenpide-ehdotus, laulu, runo, video tai vaikka näytelmä. Halutessaan opettaja ja oppilaat voivat käyttää ideoimisen lähtökohtana jotakin konkreettista esimerkkiä onnettomuustapahtumasta. Kilpailu soveltuu osaksi useampaakin oppiainetta. Kilpailuehdotukset työstetään ryhmätyönä, johon koko oppiaineen tai luokan oppilaat osallistuvat. Yhdestä koulusta osallistuvien ryhmien määrää ei ole rajoitettu.

Kilpailun järjestäjä

Michelin Nordic Suomi yhteistyökumppaneinaan Autoliitto ry, Tekniikan Maailma, Premier Park ajoharjoittelukeskus sekä Moto-Jyskyn kouluttajatiimi.

Lisätietoja: Meri Simula, tiedotuspäällikkö, Michelin Nordic Suomi, puh 040 1809 576, sähköposti:

Michelin Nordicin järjestämä Vuoden Liikenneturvallisuusidea -kilpailu on osa Michelin-yhtymän ja EU:n Road Safety for Young People in Europe (ROSYPE) -hanketta. Michelin on tehnyt yli 120-vuotisen historiansa ajan paljon liikenneturvallisuustyötä ja -valistusta, onhan rengas oleellinen turvallisuustekijä liikenteessä. Vuoteen 2012 jatkuva ROSYPE on yksi yrityksen tämän hetken suurimmista hankkeista liikenneturvallisuuden
parantamiseksi.

Kummankin sarjan voittajakoulu saa 3 000 euron stipendin käytettäväksi seuraavan lukuvuoden aikana liikenneturvallisuuskasvatukseen. Lisäksi sarjansa voittaneet voittajaoppilaille järjestetään räätälöity ajo- ja liikenneharjoittelupäivä ammattiohjaajien opetuksessa.