Liikkuva koulu -hanke

Välkkäritoimintaa Jyrängön koulullaLiikkuva koulu –hankkeen tavoitteena on parantaa kouluikäisten fyysistä aktiivisuutta, vakiinnuttaa kaikkiin peruskouluihin kouluikäisten liikuntasuositukset sekä saada hankkeen aikana tutkittua tietoa lasten ja nuorten toimintakyvystä. Koulun liikunnalla tarkoitetaan kaikkea sitä fyysistä aktiivisuutta, joka sisältyy koulupäivään tai sen välittömään yhteyteen –  ei ainoastaan liikuntaa oppiaineena.

Yhteensä 21 pilottihankkeen avulla pyritään löytämään kokemuksia hyvistä käytännöistä ja luomaan liikunnallista toimintakulttuuria kouluihin liikunnan opetuksen lisäksi. Pilottikoulut aloittavat toimintansa syksyllä 2010 eri puolilla Suomea.

Ajankohtaista

Liikkuva koulu -hanke on edistänyt kotien ja koulujen yhteistyötä Myrskylässä

Oppilaiden osallistuminen liikuntaa edistävien hankintojen ja toimintojen suunnitteluun on lisääntynyt hankkeen aikana.

Seminaari Helsingissä 5.–6.10.2011

Liikkuva koulu -hankkeen kolmas yhteinen seminaari vietettiin Helsingissä Katajannokan entisen vankilan tiloissa 5.–6.10. Paikalle kokoontui yli sata henkeä, jotka edustivat pilottihankkeita, valtionhallintoa sekä hankkeen tutkimusta ja seurantaa.

Liikkuva koulu –hankkeen väliraportti julkaistu

21 pilottihanketta aloitti toimintansa syksyllä 2010 eri puolilla Suomea. Väliraportissa tarkastellaan pilottien käynnistymistä, toimintamuotoja ja ensimmäisiä tutkimustuloksia. Lisäksi kuvataan Liikkuva koulu -hankekokonaisuutta ja siihen liittyviä muita toimintoja.

Kevätseminaari Vuokatissa 6.-7.4.2011

Liikkuva koulu –hankkeen kevätseminaari pidettiin Vuokatin urheiluopistolla 6.-7.4.2011. Seminaari keräsi yhteen koulupäivän liikunnallistamisen asiantuntijat eri puolilta Suomea. Seminaarin tavoitteena oli kerätä ja tiivistää Liikkuva koulu -hankkeen käynnistymiseen liittyviä kokemuksia sekä tarjota pilottihankkeille virikkeitä, vaikutteita ja inspiraatiota hankkeen toiselle vuodelle. Vuokatissa myös julkistettiin hankkeen väliraportti.

FTS-tiedotustilaisuus 17.3.2011 - Ministeri Wallin: Lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn seuraaminen tehostuu

Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittävät järjestelmää, jolla seurataan ja tuetaan peruskouluikäisten lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä. Projektin toteuttaa Jyväskylän yliopiston Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta. FTS-järjestelmällä kerätään valtakunnallisesti tietoa peruskoulujen 5. ja 8. luokan oppilaiden fyysisestä toimintakyvystä. Seuranta kattaa fyysisen toimintakyvyn kaikki osa-alueet (kestävyys, voima, nopeus, liikkuvuus, tasapaino ja motoriset perustaidot).

Näytä kaikki    

Liikkuva koulu -blogissa

Happea! (20.2.2012) 

...on aivan varmaa, että myös yläkoululaiset tuntevat vastaavan hapen ja energianpurun tarpeen kehossaan. Jollakin mielenkiintoisella tavalla he kuitenkin onnistuvat sumuttamaan meitä aikuisia kuvittelemaan, että heidän elämänsä olisi muka ”ihanaa”, kun ei ”tarvitse” mennä ulos. Päänjomotusta ja hapenpuutetta yrittävät ilmeisesti huiputtaa energiajuomilla."

© Opetushallitus 23.02.2012 | etunimi.sukunimi@oph.fi | Tulosta