Laajakaistayhteydet ovat tehneet tieteiselokuvien kuvitelmista totta. Verkkoviestintä voi parhaimmillaan olla hyvin lähellä kasvokkaisviestintää, kun reaaliaikaisessa verkkokohtaamisessa on mukana näköyhteys. Hyvä äänenlaatu parantaa myös läheisyyden tunnetta.
Tuttu sähköposti on saanut kilpailijoita. Koko ryhmä voi olla yhteydessä yhtä aikaa, ja viestinnässä voi olla mukana tekstiä, ääntä ja reaaliaikaista kuvaa.
VoIP
Verkkopuheluita nimitetään IP-puheluiksi (IP = Internet Protocol). Niistä voidaan käyttää myös lyhennettä VoIP (Voice over IP). Tunnetuin verkkopuhelusovelluksista on Skype, jossa kuvayhteys on mahdollista muodostaa kahden osapuolen välille, mutta pelkkään äänipuheluun voi osallistua suurempi ryhmä.
Varsinkin silloin, kun ryhmä on keskenään jo tuttu, lyhyitä työpalavereita ja suunnitteluprosessiin liittyviä tapaamisia voidaan hyvin korvata IP-puhelulla.
Pikaviestintä eli chat eli mese
Etenkin nuorison suosima mesettäminen eli Messenger-ohjelmalla tapahtuva tekstipohjainen verkkojuttelu on luonut pikaviestinnälle viihteellisen maineen.
Pikaviestintä sopii kuitenkin erittäin hyvin myös eri työpisteissä olevien henkilöiden väliseen kommunikointiin sekä ohjauksen välineeksi. Lyhyiden kysymysten, vastausten ja tiedoksiantojen välittäminen pikaviestinnällä vähentää sähköpostikuormaa.
Pikaviestinnästä karsiutuvat pois myös puheluihin liittyvät muodollisuudet ja rupattelu. Toisinaan pikaviestintä voi toisaalta olla juuri kahvipöydän keskusteluja vastaavaa rupattelua - epämuodollista ja rentouttavaa.
Viestinnän muotojen rajat hämärtyvät
IP-puheluohjelmissa on mahdollisuus pikaviestintään. Monilla pikaviestintäohjelmilla voi puhua ääneen, ja useissa ohjelmissa on myös mahdollisuus kuvayhteyteen. Puheviestintä ja puhemahdollisuus integroituvat haluttaessa myös sähköpostiohjelmaan.
Kaikille reaaliaikaisen viestinnän muodoille on yhteistä se, että omaan henkilöhakemistoon kerätään kontakteja, joiden läsnäolo verkossa näkyy kontaktihakemistosta. Myös oman tilansa voi ilmoittaa symboleilla tai väreillä.
Alla on kuva Gmailiin integroidusta Google Talk –palvelusta, jossa oman tilan voi ilmoittaa kontakteilleen värikoodilla ja lyhyellä selitteellä. Kontaktien läsnäoloa verkossa kuvaavat värisymbolit: vihreä osoittaa, että kontakti on tällä hetkellä tavoitettavissa, ja harmaa osoittaa, että kontakti ei ole paikalla.

Etäkonferensseja
Reaaliaikaisen viestinnän ohjelmat ja palvelut monipuolistuvat niin, että pienimuotoisia videokonferensseja voi järjestää jo ilmaisohjelmilla. Videokonferenssiyhteyteen kuuluu ohjelmiston mukaan vaihdellen ääni- ja kuvayhteyden lisäksi mm. chat, esitystyöväline ja työpöydän jakaminen.
Webkonferenssin järjestämiseen sopivia reaaliaikaisen viestinnän ilmaisohjelmia
Adobe ConnectNow
Elluminate (kokeiluversio)
DimDim
Tietoturva
IP-puheluita ja pikaviestintää hyödynnettäessä on aina tärkeää muistaa tietoturva ja salasanojen turvallinen käyttö. Koneelle asennettavat ohjelmat on myös päivitettävä aika ajoin. Ohjelmat muistuttavat päivitystarpeesta yleensä itse.
Tunnettuja pikaviestintäohjelmia
Skype IP-puhelut
Windows Live Messenger
Google Talk
Trillian, Digsby ja Mac-koneissa Adium toimivat eri chat-ohjelmia (myös IRC) käyttävien kanssa
IRC – kaikkien verkkoviestinten isä ja äiti
IRC eli irkki, jota ei tule sekoittaa IRC-Galleriaan, on suomalainen viestinnän innovaatio (kuten SMS). Hyvän johdannon IRC-maailmaan tarjoaa Nettipartiolaisten IRC-opas. Suosittu IRC-asiakasohjelma on mIRC.
Anne Rongas