Tiedollista taustaa, aineistoja

Etiikka ja moraali

Ihmisten arkipuheessa etiikka ja moraali käsitetään usein lähes synonyymeiksi. Ne voidaan kuitenkin erottaa toisistaan niin, että etiikalla tarkoitetaan kokonaisvaltaista ajattelutapaa, jonka pohjalta ihminen suhtautuu moraalisiin kysymyksiin.

Filosofisessa kielenkäytössä etiikalla tarkoitetaan useimmiten moraalia tutkivaa filosofian haaraa. 

Moraali on käytännöllistä oikeiden ja väärien tekojen erottelua. Esimerkiksi ”Abortti on väärin”, ”Liikennesääntöjä ei saa rikkoa”, ”Onnettomuuden uhria tulee auttaa”, ”Kaupasta ei saa varastaa” ja ”Koulun alueella ei saa polttaa tupakkaa” ovat erityyppisiä moraalisia kannanottoja.

Etiikka ja filosofia

Länsimaisen tieteen katsotaan usein lähteneen filosofiasta. Nykyään filosofia on itsessään tiede, joka myös tutkii tiedettä. Filosofian klassisia kysymyksiä ovat esimerkiksi ”Mikä on hyvä elämä?” tai ”Vastaako tietomme todellisuutta?”.

Vuosisatamme filosofia jaetaan usein kahteen perinteeseen, analyyttiseen filosofiaan ja mannermaiseen filosofiaan. Anglosaksisessa perinteessä elävä analyyttinen filosofia on yleisesti kiinnostunut kielen loogisesta tutkimuksesta, kun taas mannereurooppalainen filosofia on kiinnostuneempi ilmiöistä (fenomenologia) ja yhteiskunnallis-sosiaalisista kysymyksistä.

Etiikan ajatussuunnista

Timo Airaksinen jakaa etiikan neljään ajatussuuntaan: seurausetiikkaan, velvollisuusetiikkaan, liberaaliin etiikkaan ja hyve-etiikkaan.

Seurausetiikan mukaan teko on hyvä, jos sen seuraus on hyvä. Seurausetiikan teorioita kutsutaan myös teleologisiksi teorioiksi. Näistä tunnetuin on utilitarismi, jota edustaa muun muassa John Stuart Mill. Utilitaristille hyvä on nimenomaan ei-moraalista hyvää, toisin sanoen ”maallista hyvää”. Hyvä on teko, joka tuottaa mahdollisimman paljon ”hyvää oloa” mahdollisimman suurelle joukolle.

Velvollisuusetiikka kuuluu yhdessä oikeuksien etiikan kanssa deontologiseen etiikkaan. Deontologinen etiikka sijoittaa eettisen arvon itse tekoon, ei teon seuraukseen. Tunnetuin deontologisen etiikan edustaja on varmasti Immanuel Kant, jonka etiikan kulmakivi on niin sanottu kategorinen imperatiivi. Kategorisen imperatiivin mukaan jokaisen teon on oltava sellainen, että siitä voitaisiin tehdä yleinen sääntö. Tämä mukailee Raamatun kultaista sääntöä, jonka mukaan toiselle on tehtävä niin kuin itselle toivoisi tehtävän. Raamatun kultaisen säännön sanotaan kuitenkin olevan Jumalan sanaa, kun taas Kantin kategorinen imperatiivi pohjautuu ajatukseen ihmisen itseisarvosta.

Siinä, missä deontologiseen etiikkaan kuuluu vahva velvollisuuspainotteisuus, liberaali etiikka vaatii yksilölle vapauksia ja oikeuksia. Muun muassa YK:n ihmisoikeusjulistus käsittää liberaalin etiikan ajattelua. Tähän liittyy tietoisuus siitä, että vapaus ja vastuu sekä oikeudet ja velvollisuudet ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa.

Hyve-etiikka on kiinnostunut hyvän ihmisen luonteenpiirteistä. Nämä luonteenpiirteet ovat opittuja. Tunnettu hyve-etiikan edustaja on Aristoteles.

Etiikan tutkimuksen lajeista

Etiikan tutkimus voidaan jakaa hyvyyden tutkimukseen, oikean toiminnan tutkimukseen, sovellettuun etiikkaan, metaetiikkaan, toisin sanoen etiikan kielen tutkimukseen, moraalipsykologiaan ja moraalisen vastuun tutkimukseen. Suurin osa etiikan tutkimuksesta on hyvyyden ja oikeiden tekojen tutkimusta. Etiikan tutkimus on läheisessä yhteydessä yhteiskuntafilosofiaan, joka tutkii muun muassa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta.

Etiikan tutkimus voidaan vaihtoehtoisesti jakaa kolmeen lajiin: normatiiviseen etiikkaan, deskriptiiviseen etiikkaan ja metaetiikkaan.

Metaetiikka tutkii eettisiä järjestelmiä ja etiikan kieltä. Sen piiriin kuuluvat kysymykset eettisten arvojen luonteesta ja suhteesta todellisuuteen. Normatiivinen etiikka pyrkii antamaan perusteltuja vastauksia moraalisiin kysymyksiin. Deskriptiivinen etiikka pyrkii kuvailemaan inhimillisiä moraalikäsityksiä.