Näppituntuma – Alkuopetuksen matematiikkaa toiminnallisesti

Näppituntuma on opettajalle suunnattu matematiikan toiminnallisen opetuksen materiaali, jota ei ole sidottu mihinkään oppikirjaan. Materiaali antaa vinkkejä ja näppituntumaa matematiikan toiminnalliseen opetukseen, jolloin oppilaiden matemaattinen ajattelu ja peruskäsitteiden ymmärtäminen pääsee kehittymään konkreettisten ja monipuolisten kokemusten kautta.

Näppituntuma-materiaalin 1-2 ajatus perustuu siihen että, ensimmäiset kouluviikot varataan peruskäsitteiden vahvistamiselle. Näinä viikkoina on aikaa myös selvittää, missä vaiheessa eri oppilaat matemaattisissa perusvalmiuksissaan ovat. Kartoitus on tärkeätä, koska oppijoiden kannalta on vaarana että matematiikan opetuksessa edetään liian nopeasti ja syventymättä riittävästi peruskäsitteisiin. Silloin oppijoiden matemaattisen ajattelun pohja voi jäädä hataraksi, mikä haittaa myöhempää oppimista.

Materiaalia opetuksen tueksi

Näppituntumassa on matematiikan opiskelu jaettu jaksoihin, joilla on oma teemansa. Teemoiksi valitut aiheet ovat matematiikan oppimisen kannalta kaikkein tärkeimpiä. Niiden lisäksi opettajan on syytä täydentää opetustaan ongelmanratkaisutehtävillä, logiikka- ja kombinatoriikkaharjoituksilla, yksinkertaisella tilastomatematiikalla, soveltavilla tehtävillä jne. Näppituntumassa esitettyä jaksosuunnitelmaa ei ole tarkoitus noudattaa orjallisesti.

Näppituntuman toiminnallinen ajattelumalli tukee kehitystä, jossa matematiikka muodostuu osaksi jokaista koulupäivää ja matemaattinen ajattelu tulee mukaan arjen tilanteisiin. Opettaja voi hyödyntää opetuksen tukena haluamaansa oppikirjaa, mutta sitä ei välttämättä tarvita vaan joustavasti omista lähtökohdista ja oppilaiden tarpeet huomioiden. Toiminnallisten tehtävien jälkeen opettaja voi valita opetettavaan aihepiiriin sopivia tehtäviä haluamastaan muista oppimateriaaleista.

Näppituntuma työstettiin Opetushallituksen rahoittaman oppimisympäristöjen kehittämisprojektin yhteydessä. Projektin toteutti Oulun Matikkamaa yhdessä alku- ja erityisopetusta antavien opettajien kanssa.