TIEDON LÄHTEEKSI
Ritva-Maija Kuuskoski
Heinolan kansallinen kaupunkipuisto
Heinolan keskeiset puisto- ja viheralueet on valittu ja nimetty ympäristöministeri Satu Hassin toimesta 6.5.2002 yhdeksi Suomen kansalliseksi kaupunkipuistoksi. Päätös tuo esille ne yhdyskuntarakenteen vahvuudet, jotka ovat Heinolan identiteetille ominaisia: upeat luonto-olosuhteet, harju ja sen katkova, läpi vuoden vapaana virtaava Jyrängönkoski sekä siihen saumattomasta liittyvä ihmisten rakentama monipuolinen, valtakunnallisesti merkittäväksi luokiteltu kulttuuriympäristö.
Heinolassa on ympäristön kehittämishankkeita, joiden tarkoituksena on verkottaa vielä paremmin historialliset kaupunkipuistot ja korostaa niiden merkitystä kaupunkikuvan kannalta ja niiden oleellista merkitystä Heinolan kaupungin identiteetin luojina. Jyrängön virta dynaamisena, läpi talven auki pysyvänä vesielementtinä on keskeinen osa puistomaisemaa. Sen merkityksen ymmärtää vain paikan päällä kokemalla, ja sekin täytyy tehdä vielä eri vuodenaikoina. Lähtökohtana kehittämishankkeissa on olemassa olevan maiseman ja sen historian kunnioittaminen. Kansallinen kaupunkipuisto-nimityksen suurin merkitys kaupunkilaisille on oman elinympäristön arvon oivaltaminen ja tietoisuuden lisääntyminen.
Heinolan luonnonympäristö
Heinolan seudun luonnonolojen ja maisemien muotoutumiseen vaikuttivat jääkaudet. Jäätikön sulaminen synnytti vedenjakajiksi Salpausselät ja Heinolanharjun, jolla on tärkeä osuus Päijänteen vesistöhistoriassa. Muinais-Päijänne, joka kuroutui Itämerestä itsenäiseksi järveksi yli 8000 vuotta sitten, laski aluksi silloiseen Pohjanlahteen Pihtiputaan kohdalta. Heinolanharju muodosti Suur-Päijänteen kaakkoispäähän luonnollisen padon. Maannousun johdosta vedenpinnan jatkuvasti kohotessa harju murtui ja Päijänne kääntyi laskemaan kaakkoon nykyistä Jyränköä myöten. Päijänteen pinta aleni muutamia metrejä ja Konniveden pinta puolestaan nousi pari metriä. Tämä tapahtui noin 6100 vuotta sitten (noin 4200 e.Kr.). Reliktilajina jääkauden jälkeiseltä arokaudelta esiintyy Heinolanharjulla kangasvuokko.
Heinolalle ovat tyypillisiä havupuuvaltaiset kankaat ja karun komeat harjumänniköt, mutta alueella näkyy myös myöhään jatkuneen kaskikulttuurin vaikutus rehevänä kasvillisuutena ja koivikoiden yleisyytenä. Luonnon rehevyyttä lisää Etelä-Hämeen lehtokeskuksen ulottuminen Heinolan seudulle saakka. Useat lehdot kertovat ympäristöään ravinteikkaammasta maaperästä, mutta myös edullisesta paikallisilmastosta. Rantapuistossa viihtyvät jopa ensimmäisen kasvillisuusvyöhykkeen kasvit, siihen vaikuttaa läpi talven virtaava Jyrängön virta.
Puistokaupunki
Heinola edustaa nykyäänkin hyvin Suomen kustavilaisen ajan ruutukaavakaupunkirakennetta. Keskustan rakenne perustuu vuonna 1779 laadittuun suunnitelmaan, jota maaherra de Geer paransi lisäämällä siihen vuonna 1785 arkkitehtoniseksi elementiksi leveän puistokadun Perspektiivin. Perspektiivi eli nykyisin Maaherranpuisto on maassamme ainutlaatuinen esplanadityyppinen 1700-luvun kaupunkipuisto, esikuvana on ollut Nancyn Place Stanislas. Se edusti aikanaan uudenlaista julkista puistoajattelua ja sen ympärille ryhmittyivät lääninhallinnon virkamiesten asuin- ja virkatalot. Toinen yhtä vanha suomalainen kaupunkipuisto on Vaasan Hovioikeudenpuistikko. Alusta lähtien puistot ovat olleet oleellinen osa Heinolan kaupunkikuvaa. Kaupunkiseurakunnan kirkon ympärille istutettiin jo 1850-luvulla pieni puistikko. Tätä jatkettiin Harjupuiston istuttamisella ensin 1860-luvulla Kymenvirralle päin ja myöhemmin sitä jatkettiin pohjoiseen. Kylpylänpuiston eli Maaherranpuiston ja sataman välisen alueen istuttaminen puistoksi alkoi vuonna 1879 piirilääkäri Flodinin lyyran muotoon laatiman istutussuunnitelman mukaan. Kylpyläaikaan puistossa oli vesimyymälöitä ja soittajien katos.
Harjun kupeessa Kirkkolammen äärellä on kaupungin ylläpitämät lintutarhat ja Suomen ensimmäinen luonnonvaraisten lintujen hoitopaikka. Ulkotarhoissa on kesäaikaan nähtävissä n. 500 trooppista ja kotimaista lintua. Lintutarhoihin voi tutustua ilmaiseksi ja se onkin kaupungin suosituin nähtävyys. Lintuhoitolan ylläpitäminen kertoo osaltaan kaupungin luonnonarvojen kunnioittamisesta. Lintutarhojen vieressä on uhanalaisen ketonukin kasvupaikkoja. Kaavoituksessa on Heinolassa perinteisesti otettu huomioon ympäristön arvokkaimpien osien kuten rantojen ja harjualueiden säilyttäminen puistoina ja virkistysalueina. Myös kaupungin nimistössä on pyritty säilyttämään paikallista historiaa.
Puistoihin liittyy Heinolassa vielä yksi erikoisuus: suuret puut. Täältä löytyvät mm. Suomen suurin puu, Tsaarinpoppeli, Suomen suurimmat Palsamipoppeli, Riippaharmaaleppä, Albertanvalkokuusi ja Kirjovaahtera, neljänneksi suurin Kriminlehmus sekä toiseksi suurin Punasaarni.
Metsä ja saaristot kaupunkilaisten käytössä
Heinolan keskustan lähituntumassa alkavat moni-ilmeiset metsät, joihin kaupunkilaiset pääsevät keskustasta lähteviä puistovyöhykkeitä myöten vaikkapa kävellen tai pyöräillen. Kaupunki omistaa suuren yhtenäisen metsäalueen taajaman pohjois- ja itäpuolella. Tälle metsäalueelle on katkeamaton yhteys Urheilupuiston pohjoispuolitse sekä Reumasairaalan ja Maitiaislahden puistojen kautta. Koskensaaren metsäpolku, Sataojan luontopolku, Tähtiniemen ja Vierumäen metsäpolut ovat ahkerassa käytössä ja polkujen opastaulut kertovat Heinolan metsäluonnon monimuotoisuudesta ja metsien käyttö- ja hoitokysymyksistä. Urheilupuiston ja Kirkonkylän välillä olevat liikuntareitit kulkevat metsän keskellä, niistä saa virkistystä moni liikkuja. Äskettäin kunnostettu Ilvesreitti Vierumäen Urheiluopistolta Heinolaan kulkee etelä-pohjoissuuntaista harjumuodostelmaa pitkin. Sieltä metsät avautuvat hiihtäjälle tai lenkkeilijälle myös maisemallisesti kauniina näkyminä. Konniveden saaristossa, kaupungin omistamilla alueilla, sijaitsevat työväestön virkistäytymiseen osoitetut mökkipalstat kertovat osaltaan yleisemminkin Suomessa vallinneesta 1950-luvun alun sosiaalisesta ajattelusta. Heinolan kaupungin suunnitelmallisella metsien hoidolla on pitkät perinteet. Ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma tehtiin kaupungin metsille vuonna 1895. Metsäntutkija A.K. Cajander testasi laatimaansa metsäluokitusta mm. Rautsaaressa. Mataraniemen ja Mäyrämäen lehto kuuluvat Suomen Natura 2000-ohjelmaan. Mataraniemen lehto kuuluu myös valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Alueella tavataan useita uhanalaisia ja harvinaisia kasvilajeja, mm. kalliosirkunjyvä ja liuskaraunioinen. Sataojan vuonna 1961 luonnonsuojelualueeksi perustettu alue on 3,8 hehetaarin suuruinen vuokkovyöhykettä edustava lehto, josta löytyy mm. pähkinäpensaita ja kynäjalavaa. Heinolan kaupungin toisen metsänhoitosuunnitelman laatijan, A.K. Cajanderin vuonna 1912 lausuma Heinolan metsistä pitää edelleen paikkansa: ”Heinolan kaupunki sijaitsee kieltämättä sangen luonnonihanalla paikalla ja ovat sen kauniit metsät epäilemättä omiaan tuntuvasti kohottamaan tätä luonnonkauneutta”.
Heinola täyttää hyvin ympäristöministeriön laatimat arviointikriteerit Suomen kansallisena kaupunkipuistona. Laajuudeltaan Heinolan kansallinen kaupunkipuisto on yli 1000 hehtaaria. Historiallisten puistojen ja viheralueiden lisäksi kansalliseen kaupunkipuistoon kuuluu oleellisena osana rakennettu kulttuuriympäristö, joka Heinolassa on hyvin kerroksellista sisältäen rakennuksia 1700-luvulta tähän päivään. Myös rakennukset kertovat oman aikakautensa rakentamistavasta ja tyyli-ihanteista. Koko kulttuuriympäristöä halutaan vaalia ja kehittää niin tutkimuksen, opetuksen kuin virkistyksenkin tarpeisiin.
Kirjallisuutta
Rakennettu kulttuuriympäristö. Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 16. Museovirasto, ympäristöministeriö.
HEINOLAN VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT KULTTUURIHISTORIALLISET KOHTEET:
Maaherranpuisto ja seminaarinalue 1700-luvun puistokatu hallinto-, koulu- ja kylpylärakennuksineen Heinolan kirkko, tapuli ja vanha pappila, kaupungin Kirkonmäki rakennuksineen, oktogonikirkko, kellotapuli ja pappila Jyrängön kulttuurimaisema Jyrängön eli Kymen virran kulttuurimaisema, johon liittyy rantapuistot rakennuksineen ja Siltasaari Harjupuisto Heinolanharjun puisto ja pagodimainen Harjupaviljonki 1900-luvun alusta Kirkonkylän kirkonseudun kulttuurimaisema maaseurakunnan ristikirkko 1700-luvulta, kellotapuli ja pappila puistoineen ja peltoineen Nynäsin kartano ja puisto vanha ratsuvelvollinen säteri, jonka päärakennus on peräisin ehkä 1600-luvulta Suomen Urheiluopisto ympäristöineen Vierumäki, rakennussuojelulailla suojeltu päärakennus ja muita rakennuksia alkaen 1930-luvulta, liittyy harjujensuojelualueeseen.
Alkuun