TUTKIVA OPPIMINEN - Pekka Elo
”Koska usein oletamme ajattelun olevan yksityistä ja sisäistä, pidämme sitä jotenkin salaperäisenä ja hämmentävänä. Niinpä ihmiset eivät kykene soveltamaan kriteerejä, joilla he erottaisivat paremman ajattelun huonommasta ...” Matthew Lipman
Ei ole harvinaista kuulla lapsen sanovan ”Mistä sinä sen tiedät?” tai ”Todista se!”. Lapset ja nuoret ovat tutkijoita eräässä olennaisessa mielessä: heille maailma on vielä ihme ja he kysyvät tärkeitä, olemassaolon ja elämän perusteisiin liittyviä kysymyksiä. Vaikka oppilaat eivät aina ole taitavia vastaamaan kysymyksiinsä, ja vaikka näihin kysymyksiin ei aina olisikaan mitään yksiselitteisiä vastauksia, niin ei pidä luopua auttamasta heitä ajattelemaan selkeämmin. Kysymyksiin voi olla parempia ja huonompia vastauksia, vaikka yhtä ja oikeaa ei löytyisikään. Tutkivan oppimisen pontimena on kyetä jos ei ratkaisemaan näitä kysymyksiä niin auttamaan niiden selkeyttämisessä.
Tutkiva yhteisö tai oppimisryhmä on samalla sekä yksi koulun tavoitteista sinällään että sisältöjen ja taitojen oppimisen menetelmä. Lyhyesti sanoen tutkiva yhteisö on prosessi, jossa ryhmä ihmisiä työskentelee yhdessä dialogin keinoin saadakseen selvemmän käsityksen yhteisestä kiinnostuksen kohteesta. Tiedonhakijat sitoutuvat ymmärryksen, selityksen tai totuuden etsintään. Ratkaisun löytyminen ei ole varmaa, mutta painopiste onkin ryhmän yhteisessä yrityksessä ratkaista ongelma.
Kapeammassa merkityksessä tutkiva oppiminen on tieteellisen tutkimuksen kaltaisten menetelmien soveltamista opiskeluun. Oppija seurailee tiedonhankinnassa tai ajatuskokein tutkimuksen polkua ongelmasta hypoteesien ja argumenttien kautta raporttiin. Toisaalta tutkiva yhteisö voi muodostua myös tiedon kokoamiseen ja esittämiseen keskittyvässä projektityöskentelyssä.
Tutkiva yhteisö voi rakentua vähitellen, siten että oppilaille annetaan malleja, virikkeitä ja tilaisuus ajatteluun. Oppilaat ovat luonnostaan kiinnostuneita kulttuuriperintöön liittyvistä kysymyksistä. Esimerkiksi animaatioina nähtyjä olentoja ja ympäristöjä koskevissa keskusteluissa nuoremmat oppilaat esittävät usein kysymyksiä siitä, mikä on todellista, ja varttuneemmat oppilaat kysyvät mikä on mahdollista.
Ajattelu, jota usein pidetään yksityisenä toimintana, voidaan tuoda muiden tietoon dialogin keinoin. Kun ajattelu näin on saatu julkiseksi, sitä voidaan tutkia ja arvioida. Arviointi puolestaan voi kehittää ajattelua. Tutkivan oppimisen pedagoginen pääsisältö koostuukin oivalluksesta, joka yhdistää opiskeltavat tietorakenteet ja taidot työtapaan, joka lähtee oppilaan omasta kokemuksesta ja hänen luontaisesta halusta etsiä merkitystä. Näin oppija ei sulauta uusia asioita suoraan jo omaksuttuun tietorakenteeseen, vaan hän ongelmia ratkoessaan myös kriittisesti arvioi kyseistä perustana olevaa tietorakennetta.
Oppimiskeskustelu ja muu työskentely perustuvat sekä oppilaiden erillisiin, ainutlaatuisiin kokemuksiin että heidän yhteiseen kokemukseensa, jollaisen pohjana voi olla museokäynti tai muu opiskelun kohteeksi sopiva tietorakenteiden kantaja. 101 tapaa käyttää museota –osiosta löydät opastusta ja vinkkejä tällaisia museovierailuja ajatellen, ja testaa taitosi –osiossa on esillä pieni "virtuaalikokoelmallinen" esineitä tarkasteltavaksi.
Oppilaan kokemus liittyy läheisesti hänen haluunsa löytää merkitys. Oppilaat kysyvät usein: ”Entäs sitten?”. Se on tärkeä kysymys – vapaamuotoinen merkityksen tiedustelu. ”Entäs sitten?” on jossain määrin uhmakas puhekielen ilmaus, mutta se on itse asiassa tapa kysyä ”Miksi tämä on tärkeää?” tai ”Miksi minun pitäisi välittää tästä?”. Pyrkimyksenä on ilmiöiden selittäminen eikä vain kuvaileminen ja tosiseikkojen muistaminen. Ymmärtäminen ei synny muistetun toistamisesta, vaan asioiden merkityksen ja keskinäissuhteiden selittämisestä ja oivaltamisesta.
Parempaan oppimiseen johtaa siis omakohtaisesti mielekkääksi koettu pohdiskelu. Se edellyttää riittävää kosketuspintaa pohdittavien asioiden ja oppilaan oman kokemusmaailman välille. Siksi opiskeluryhmän tuleekin saada itseohjautuvasti vaikuttaa niin sisältöihin kuin työtapoihin. Tämä tarkoittaa samalla siirtymistä ulkoisesta motivaatiosta sisäiseen motivaatioon. Opiskeluryhmä ottaa tällöin enemmän vastuuta opinnoistaan. Heille kasvaa oma tarve etsiä selvyyttä maailman selittämisessä.
Tel Avivin yliopiston professorit Sharan & Sharan ovat kehitelleet tutkivan oppimisen tapoja. He kutsuvat menetelmäänsä neljän I:n tavaksi (Investigation, Interaction, Interpretation ja Intrinsic motivation). Lähestymistapa koostuu kuudesta askeleesta.
1. Tutkimusryhmän järjestäytyminen Esitellään ongelma Ongelman on oltava riittävän laaja ja monitahoinen sekä vailla selvää ratkaisua. Voimavarojen kartoittaminen Ryhmälle on varattu tai se etsii lähteitä: kirjoja, tilastoja, valokuvia, elokuvia, asiantuntijoita jne. Monipuolinen aineisto auttaa näkemään ongelman yleisyyden – emme opiskele koulua varten… Pohditaan tutkimuskysymyksiä Opiskelijat pohtivat (yksin, pareittain tai ryhmissä) mitä he haluaisivat tietää asiasta. Määritellään tutkimuskysymykset Opiskelijat kertovat valintansa ja tutkimustehtäviä pyritään tarkentamaan yhdessä. Muodostetaan tutkimusryhmät Opiskelijat voivat valita heitä kiinnostavan aiheryhmän.
2. Ryhmä suunnittelee tutkimusta Ryhmät keskustelevat tutkimustehtävistään ja päättävät
- • mihin he etsivät vastauksia
- • mitä resursseja tarvitaan
- • miten tehtävät jaetaan
3. Ryhmät tutkivat aiheitaan Tähän jaksoon on varattava riittävästi aikaa. Ryhmät käyttävät erilaisia lähteitä, havainnointia, kokeiluja, tai muita tutkimuskohteeseen soveltuvia menetelmiä.
4. Ryhmä suunnittelee raporttinsa Ryhmän jäsenet esittelevät toisilleen tulostensa pääkohdat ja mahdolliset ongelmat joita eivät ole ymmärtäneet tai joihin ei ole löytynyt selvennystä. Valmistaudutaan esiintymiseen.
5. Ryhmät esittelevät tuloksiaan Esitellään tuloksia ja keskustellaan.
6. Arvioidaan yhdessä tutkimushankkeen toteutusta Kuinka työskentely sujui ja löytyikö ongelmaa selventäviä tietoja tai teorioita?