1
- 2
Lähteet
Käsin kirjoittaminen
Käsin kirjoittaminen on luovaa ilmaisua. Persoonallinen
käsiala on mielen ja kehon yhteistyön tulos, joka
heijastaa kirjoittajan henkilökohtaisia mieltymyksiä
ja persoonallisuutta. Henkilökohtainen käsiala saavutetaan
vähitellen vuosien kuluessa. Alkuopetuksen aikana oppilaan
on tarkoitus saavuttaa ikäkaudelle ominainen taito kirjoittaa
sujuvasti luettavaa tekstiä tekstauskirjaimin sekä
oppia kirjoituskirjaimet ja harjoitella niiden liittämistä
toisiinsa. Seuraavilla vuosiluokilla tästä jatketaan
kohti selkeää peruskäsialaa. Peruskäsiala
muistuttaa vielä mallikirjoitusta, mutta siinä on
jo havaittavissa oppilaan omia persoonallisia taipumuksia
ja ratkaisuja. Mallin mukaan opetteleminen on vain välivaihe,
jonka tehtävä on helpottaa kirjainmuotojen oppimista.
Täysin mallin mukainen käsiala ei ole tavoite. Liiallinen
pyrkimys mallinmukaiseen tuotokseen voi jopa estää
rytmisen sujuvuuden kehittymistä, jolloin kirjoittaminen
jää yksittäisten kirjainten piirtelyksi. Mallinmukaisessa
opetuksessa keskeistä on oikean suoritustavan ja kirjaimen
muodon oppiminen. Käsialan kaltevuus, tiheys ja koko
ovat persoonallisia ominaisuuksia, joiden kehittymistä
opettajan tulee tukea tunnistamalla oppilaiden yksilöllinen
vaihtelu.
Käsin kirjoittamisen taito kehittyy vaiheittain
Kirjoittamaan oppiminen vaatii aikaa. Kouluopetuksen kannalta
on hyödyllistä tarkastella käsin kirjoittamisen
taidon kehittymistä vaiheittain. Kehittyvän taidon
vaiheita ovat ainakin tiedostaminen, harjaannuttaminen, automatisoituminen
ja luova käyttäminen.
1. Tiedostavassa vaiheessa lapsi ymmärtää
kirjoittamisen tarkoituksen ja taidon merkityksen sekä
oppii taidon kannalta keskeiset käsitteet ja käsin
kirjoittamisen perustekniikan.
Tässä vaiheessa opettajan on hyvä
- ohjata lapset pohtimaan kirjoitustaidon tärkeyttä
- ohjata lapset tarkastelemaan erilaisia kirjaimia ja
keskus- telemaan niistä
- innostaa lapset nauttimaan käsin kirjoittamisesta.
2. Harjaantumisvaiheessa lapsi edistyy
käsin kirjoituksen taidossaan. Harjaantumisvaihe on
vähittäinen, myös hitaan etenemisen jaksoja
sisältävä vaihe, jossa taitoa harjoitellaan
riittävästi. Harjaantumisen vaihe kestää
monilla oppilailla useita vuosia. Kenelläkään
se ei pääty alkuopetuksen aikana.
Kaksi ensimmäistä vuotta ovat keskeisiä
käsialan muotoutumisen kannalta. Perusasiat pitäisi
opettaa huolellisesti, sillä sujuvuuden kehittymisen
kannalta haitallisia liikeratoja tai suoritustapoja on myöhemmin
hyvin vaikea korjata.
Tässä vaiheessa opettajan kannattaa
- elävöittää harjoittelua ja jaksottaa
sitä mielekkäästi
- harjoituttaa oppilaita päivittäin
- sisällyttää tuokioon aina opetusta,
ohjausta ja riittävä määrä oppilaan
itsenäistä rauhallista työskentelyä
- tutkia oppilaan kanssa hänen käsialaansa,
pyytää oppilasta arvioimaan omaa tuotostaan
ja antaa itsekin palautetta.
- oppilasta tulisi auttaa löytämään
kirjoittamisen sujuvuutta tai luettavuutta haittaavat
tekijät ja tarpeen vaatiessa neuvoa kädestä
pitäen. On myös tärkeää, että
oppilas tottuu lukemaan käsin kirjoitettua tekstiä.
3. Automatisoitumisen vaiheessa taito
alkaa toimia tiedostamatta ja itsestään. Huomio
voi siirtyä teknisestä osaamisesta lopputulokseen.
Alun erilliset ja hapuilevat osaliikkeet ovat sulautuneet
yhtenäisiksi liikkeiksi ja rytmisiksi liikesarjoiksi.
Käsin kirjoittamisesta on kehittynyt hyvä väline
monenlaiseen kirjoittamiseen. Keskeneräinen, automatisoitumaton
kirjoitus ei vielä toimi ajattelun ja ilmaisun sujuvana
välineenä, koska oppilaan voimavarat kohdistuvat
mekaaniseen suoritukseen. Varsinaisen opetusvaiheen jälkeen
käsialaa tulee huoltaa säännöllisesti.
4. Taidon luovan käytön vaiheessa
ilmaisuun ja tekstin tuottamiseen liittyvät taidot
nousevat keskeisiksi opiskelun sisällöiksi.
Uusissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2002)
korostuu käsin kirjoittamisen taidon vaiheittaisen oppimisen
merkitys. Perustekniikan ja -käsitteiden hallinnasta
edetään harjoittelun ja säännöllisen
kirjoittamisen merkityksen ymmärtämiseen. Kirjoittamista
tulee harjoitella päivittäin. Alkuopetuksessa opitaan
kirjoittamaan isoilla ja pienillä tekstauskirjaimilla
sekä isoilla ja pienillä kirjoituskirjaimilla, joita
toisinaan kutsutaan myös tyyppikirjaimiksi. Isoihin tekstauskirjaimiin
monet lapset ovat tutustuneet jo esiopetuksessa. Kirjoittamisen
opettelu alkaa yksittäisten tekstauskirjainten kirjoittamisesta.
Kirjaimista syntyy tavuja, sanoja, lauseita ja tekstejä.
Tekstauksen on sujuttava automaattisesti ja tekstin on oltava
luettavaa, ennen kuin on järkevää siirtyä
kirjoituskirjainten opetteluun ja kirjainten yhdistämiseen.
Hyvä tekstaustaito on vankka perusta kirjoituskirjainten
oppimiseen.
Lapsen taito hallita kirjoittamiseen liittyviä sosiaalisia,
kognitiivisia ja mekaanisia tekijöitä on ohjaamisen
tulos. Oppilaan kehittyvää taitoa tukevat ja rakentavat
sekä opettaja että luokan muut oppilaat. Kirjoitustaidon
kehittyminen vaatii harjoitusta ja rakentavaa palautetta.
Opettajan tehtävä on ohjata ja antaa kirjoittamisen
mallit sekä osallistua oppilaan harjoitteluun tukien
ja palautetta antaen. Vähitellen oppilas ottaa taidon
aktiivisesti haltuunsa, ja opettajan tehtäväksi
jää oppilaan aloitteisiin vastaaminen.
Perinteisen mallintamisen lisäksi käsin kirjoittamisen
opettamiseen sopii erinomaisesti Vygotskin ajatuksiin perustuva
lähikehityksen vyöhykettä tukeva scaffolding-menetelmä.
Mäki, Kinnunen ja Vauras (1999) ovat kääntäneet
scaffolding-termin ohjaavaksi opetuskeskusteluksi, joka kuvaakin
sitä erittäin hyvin. Ohjaavassa opetuskeskustelussa
ohjattava ei vielä selviä kirjoitustehtävästä
täysin itsenäisesti. Tarkoituksena on helpottaa
oppimista ajattelemalla ja toimimalla ensin yhdessä oppilaiden
kanssa. Opettaja tukee oppilaiden itsenäistä ajattelua
ja toimintaa vihjein, kysymyksin, keskustellen ja palautetta
antaen. Tärkeää on myös saada oppilas
itse kertomaan, mitä hän on ajatellut kirjoittaessaan.
Kognitiivisen strukturoinnin ja palautteen antamisen lisäksi
ohjaavaan opetuskeskusteluun kuuluu Mäen, Kinnusen ja
Vauraksen mukaan opettajan tuen vähittäinen häivyttäminen.
Olennaista on huomata oppilaiden erilaiset tarpeet. Tuen vähentämisen
ja itsenäisyyden lisäämisen tulisi tapahtua
eri oppilailla eri aikaan.
Lähteet
ja muuta kirjallisuutta
Adams, M. J. 1991. Beginning to Read,
Thinking and Learning about. Cambridge, MA: MIT Press.
Airas, A. 1997. Kirjaimet ja kirjoittaminen.
Teoksessa M. Siniharju (toim.) Esi- ja alkuopetuksen uusia
tuulia. Helsinki: Opetushallitus.
Airas, A., Heiskanen, T. & Uusitalo, L.
1996. Kalligrafia tekstausopas. Helsinki: WSOY.
Clark, M. M. 1990. Teaching Left-handed
Children. Sevenoaks, Kent: Hodder and Stoughton Ltd.
Clemens, C. (toim.) 2001. Käsin kirjoittaminen
vuonna 2000. Hjörring.
Salonen, M. 2001. Kirjoittamisen viimeinen
vuosisata? Tiede 6, 46–49.
Fairbank, A. 1968. A Handwriting Manual.
London: The Shenval Press.
Graham, S. & Weintraub, N. 1996. A
review of handwriting research: Progress and prospects from
1980 to 1994. Educational Psychology Review, 8, 7–87.
Holle, B. 1993. Läse/skrive parat?
Praktisk vejledning. Köbenhavn: Munksgaard.
Karlsdottir, R. 1999. Skriftforming i
norske läreplaner. Norsk pedagogisk tidsskrift, 3,
194–203.
Koenke, K. 1986. Handwriting Instruction:
What Do We Know? The Reading Teacher 40, 214–216.
Lyden, H. 1989. Peruskoulun opetuksen
opas: Tyyppikirjoitus. Helsinki: Koulu-hallitus.
Mäki, H., Kinnunen, R. & Vauras, M.
1999. Kirjoitustaidon kehittäminen strategiaopetuksen
avulla. Teoksessa T. Ahonen & T. Aro (toim.) Oppimis
vaikeudet. Kuntoutus ja opetus yksilöllisen kehityksen
tukena. Jyväskylä: Atena-kustannus.
Pennanen, L. 1976. Käsialatiedon
opas. Helsinki: WSOY.
Salo, A. 1915. Kaunokirjoituksen opetusoppi.
Helsinki: Otava.
Sassoon, R. 1995. The Practical Guide
to Children’s Handwriting. London: Hodder & Stoughton.
Sassoon, R. 1995. Handwriting –
the way to teach it. London: Leopard Learning.
Waltari, M. 1935. Aiotko kirjailijaksi?
Helsinki: WSOY.
1 -
2
|
