
Perusopetuksen opetussuunnitelman
perusteet vuosiluokille 1-2
Tavoitteet
- Oppilas oppii ymmärtämään myös
harjoittelun ja säännöllisen kirjoittamisen
merkityksen taitojen kehittymisessä.
Keskeiset sisällöt
- Kirjoittamisen monipuolista päivittäistä
harjoittelua.
- Kirjainmuotojen piirtämisen harjoittelua niin, että
kirjoittamisen rytmi löytyy; isojen ja pienten tekstauskirjainten
sekä kirjoituskirjainten opettelua ja kirjainten yhdistämisen
harjoittelua.
- Harjaantumista oikeaan kynäotteeseen, tarkoituksenmukaisen
kirjoitusasennon löytäminen sekä silmän
ja käden koordinaation vahvistamista.
Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta toisen
luokan päättyessä
- Käsin kirjoittaminen on motorisesti vakiintumassa,
ja oppilas osaa jo sitoa kirjaimia toisiinsa.
Opettaminen luokilla 1 -2
Pidä esillä kaikkien kirjainten mallit, joihin
on selkeästi merkitty oikea aloituskohta ja piirtämissuunta.
Kirjainmallien tulee mieluiten olla mahdollisimman lähellä
oppilasta, esimerkiksi ovessa tai pulpetin kannessa. Katon
rajassa olevat mallikirjaimet ovat lähinnä koristeita.
- Kun piirrät tauluun malleja, on jokaisen oppilaan
kasvot oltava taulua kohti. Ryhmissä istuttaessa taululle
katsominen on hankalaa.
- Lasten tulee aina nähdä kuinka kirjain syntyy.
Valmiin mallin katsominen ei kerro oppilaille miten kirjain
piirretään, esimerkiksi, missä kohden kynä
pysähtyy tai nousee.
Oppilaat
piirtävät mallin mukaan sormellaan kirjainta ilmaan
ja pulpetin pintaan, liidulla liitutauluun ja kynällä
mahdollisimman karheaan paperiin ennen kuin ryhtyvät
harjoittelemaan piirtämistä itsenäisesti
omaan vihkoonsa.
- Ohjaa oppilaita huomaamaan, mitä ongelmia kirjainten
piirtämiseen liittyy. Esimerkiksi a-kirjain:
- Oppilaat eivät kulje kynällä riittävän
pitkään yläperusviivaa pitkin, vaan pudottavat
kirjaimen liian nopeasti alas, jolloin kirjaimesta ei
tule pyöreää ja kirjaimen loppu jää
liiaksi auki ja ilmaan.
Oikean
suorituksen löytymisen avuksi:
- Opeta rytminen loru joka tukee piirtämistä:
"Kattoa pitkin, pudotus, ylös ja alas".
- Ohjaa oppilasta aloittamaan kirjaimen piirtäminen
vihkoon merkityn aloituspisteen oikealta puolelta
ja vähän alempaa, jolloin kaarre syntyy
helposti. Voit myös piirtää aloituspisteen
sijaan aloituskaaren.
- Tärkeää on huolehtia, että kirjaimet
alkavat oikeasta kohdasta ja lähtevät piirtymään
oikeaan suuntaan. Esimerkiksi jos o-kirjain alkaa alhaalta
ja se myös päättyy alas, on sitä myöhemmin
kirjoituskirjaimia opeteltaessa mahdotonta liittää
seuraavaan kirjaimeen.
- Opeta kirjaimet huolellisesti. Harjoitelkaa päivittäin
kotona ja koulussa.
- Korjaa ajoissa virheellinen kynäote ja virheelliset
tavat piirtää kirjain. Puutu virheisiin heti,
sillä mitä kauemmin lapsi harjoittelee väärin,
sitä syvemmälle virheellinen tapa painuu hänen
motoriseen muistiinsa.
|