| 
Uusien kirjoituskirjainten sitominen
Kirjoituskirjainten liittäminen eli sitominen
on kirjoittamisen nopeuttamista. Vaikka lapsille opetetaan
tietyt sidontamallit, tulee jokainen muuntamaan sidontoja
kehittäessään oman persoonallisen käsialan.
Sitominen voi näkyä paperille piirrettynä viivana,
mutta yhtä hyvin se voi olla kynän liike ilmassa
kirjaimesta toiseen. Voit kokeilla ja tarkastella asiaa seuraavasti:
Kirjoita nopeasti sana ”säästöpankissakin”
ja analysoi kirjoitustasi.
- Kuinka monta kertaa nostit kynää?
- Ovatko kaikki s-kirjaimet samannäköisiä?
- Oletko liittänyt kaikki s-kirjaimet toisiin kirjaimiin
samalla tavalla?

Neljä nostoa

Viisi nostoa

Kuusi nostoa
Kun vertaat omaa käsialaasi jonkun toisen aikuisen käsialaan,
huomaat, että kirjoituksenne näyttävät
erilaisilta. Olette sitoneet kirjaimia eri tavoin ja nostaneet
kynää eri kohdissa sanaa.
Keskeistä:
- Sidonnat eivät saa haitata tekstin luettavuutta.
- Selkein, vähiten sanan luettavuutta haittaava sidonta
on vaakasuora.
- Eniten luettavuutta haittaava sidonta olisi ollut silmukkaliitäntä
ja siksi kyseinen sidonta jäi kokonaan pois.
Uutta edelliseen kirjainmallistoon verrattuna:
- Kirjoitettaessa on enemmän kynän nostoja.
- Sidontoja on vähemmän kuin aikaisemmin.
- Sidonnoissa ei käytetä lainkaan silmukoita.
- Yksinkertaiset perussidonnat mahdollistavat sovellukset
ja muutokset käsialan kehittyessä.
Esimerkki sidonnan opetuksen joustavuudesta
Perussidontana opetetaan, että kynä nousee aina
ennen a:ta. Jos kyseinen sidonta ei onnistu, vaan edellisen
kirjaimen lopuke jää a:n sisään on lapselle
syytä opettaa jokin toinen tapa sitoa. Esimerkiksi ohjata
häntä vetämään edellisen kirjaimen
lopuke lähes kiinni yläperusviivaan (kuva 1) tai
jo aiemmasta kirjaimistosta tuttu sidontatapa, jossa kynää
ei nosteta lainkaan, vaan kaarretaan ensin ylös a:n alkuun
ja palataan samaa kaarta (kuva 2).
 |
 |
| Kuva 1 |
Kuva 2 |
Esimerkki sidonnan muuntumisesta ja kehittymisestä
8-9-vuotiaille opetetaan, että kynä nostetaan ennen
s–kirjainta ja s–kirjaimen jälkeen. Näin
s–kirjain säilyttää hyvin muotonsa. Jos
lapsi piirtäisi sidonnat nostamatta kynää,
ei kirjaimen muoto säilyisi yhtä hyvin (kuva 3).
Myöhemmin persoonallista käsialaa kehittäessään
nuori voi lisätä jopa pienen silmukan sitoessaan
s:n u:hun, mutta jättää kaksi peräkkäistä
s–kirjainta irti toisistaan. Tärkeää
on, että missään vaiheessa sidonnat eivät
muuta itse kirjainta tunnistamattomaksi (Kuva 4).
 |
 |
| Kuva 3 |
Kuva 4 |
SIDONTOJEN HISTORIAA
1960-luvun kirjaimistossa sidottiin kaikki kirjaimet toisiinsa.
Pitkien sanojen kirjoittaminen aiheutti monelle käden
jännittymistä, koska luonteva katkos kirjoittamisessa
puuttui.
Kirjoittamissuunta ei ollut pelkästään etenevä,
vasemmalta oikealle, vaan kaiken aikaa palattiin myös
takaisin vasempaan (esimerkiksi a:n liittäminen).
Oppilaat oppivat kyllä piirtämään sanoja
hitaasti mallin mukaan, mutta nopeuden kasvaessa ryhtyivät
itse katkomaan tekstiä tai palasivat jopa tekstaamiseen.
1980-luvun kirjaimistossa kaikkia kirjaimia ei sidottu toisiinsa.
Joihinkin sidontoihin liittyi myös kynän nosto.
Osa kirjaimista sidottiin kuitenkin vielä silmukan avulla.
Uusissa Toivo Heiskasen ja Liisa Uusitalon sidontamalleissa
esitellään perusliitokset, joista jokainen kehittää
omaan persoonalliseen käsialaansa sopivat sidonnat.
Sidontamallit eivät sisälly opetussuunnitelman
perusteisiin, joten niitä kokeillaan ja muutetaan tarpeen
mukaan.
Sidontamallien kehittelyä on rajoittanut kirjainmallien
ja sidontojen muokkaaminen tietokoneohjelmaan fonteiksi.
|