Vuosien 1880–1910 välistä aikaa kutsutaan Suomen kuvataiteen Kultakaudeksi.
Tuona aikana syntyi perusta suomalaiselle taiteelle – sille luotiin oma, kansallinen ilme. Samalla se saavutti myös korkean kansainvälisen tason ja seurasi ajankohtaisia eurooppalaisia taideliikkeitä. Taiteilijat alkoivat kuvata teoksissaan kotimaataan, sen ihmisiä, luontoa ja historiaa; he opettivat suomalaiset huomaamaan oman maansa kauneuden ja erikoislaatuisuuden. Kultakauden taide kertoi tarinoita Suomesta, sen historiasta ja nykypäivästä, myös muulle maailmalle. Taide oli mukana, kun haluttiin osoittaa, että Suomi oli kansakunta muiden kansakuntien joukossa - taide pohjusti tietä Suomen itsenäisyyteen.

Kultakausi on myös tämän Suomen taiteesta kertovan sivuston nimi. Kultakauden ajan taiteeseen sinut johdattelee Suomen kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela (1865-1931), jonka mukana pääset aikajanalle. Gallen-Kallela oli Kultakauden ajan keskeinen hahmo ja taidevaikuttaja – hänen elämänsä toimii ohjelmassa runkona, johon muut saman ajan tapahtumat on kytketty. Ohjelmassa tutustutaan tarkemmmin Gallen-Kallelan 10 taiteilijaystävään. Vuosien 1865-1931 väliseltä ajalta on ohjelmaan poimittu mukaan myös muita aikalaistaiteilijoita, kulttuurihenkilöitä ja -tapahtumia, jotka kohtaat matkatessasi pitkin aikajanaa. Huomaathan tutustua aikajanan kuvalinkkeihin, joiden kautta pääset katsomaan kuvia tarkemmin, ja joiden taakse voi sisältyä hyödyllisiä lisätietoja. Sivukartalta näet, mitä eri osia ohjelma pitää sisällään. Sieltä löytyvät linkit myös aikajanalle, 10 Kultakauden taiteilijaan, Kultavisaan, tehtäviin sekä sanastoon.

Tervetuloa Kultakauden maailmaan!

 






KOTISIVU
| HYPPÄÄ AIKAJANALLE | SIVUKARTTA