Erilaiset oppijat Yhteisöllisyys ja osallisuus Yhdessä tekeminen
| Erilaisen oppijan tuki lukiossa |
- Kokkolan kaupunki - Kokkolan Kiviniityn lukiossa kehitetään käytänteitä erilaisen opiskelijan hyvinvoinnin ja lukio-opiskelun tukemiseksi. Lukion aloittamisen tukipalveluita ovat mm. lukiseula, ryhmäytymispäivä, ryhmänohjaajan tehtävät, monikulttuurisuustoimenpiteet, joista laaditaan "onnellisuusreppu" ryhmänohjaajan ja henkilökunnan työn tueksi. Hankkeessa kehitetään malli erityisopettajan, neurologin, kuraattorin, psykologin ym. palvelujen järjestämisestä lukiolaisille. Yhteyshenkilö: Ulla-Maija Latvala / Kiviniityn lukio (etunimi.sukunimi@kokkola.fi)
| Erityisluokanopetuksesta monimuoto-opetukseen | - Lieksan kaupunki - Hankkeella pyritään vähentämään erillisessä erityisopetusryhmässä opetettavien määrää. Oppimisympäristöjä muokataan niin, että erityisopetus ei enää ensisijaisesti ole erillistä, vaan opetuksen yksilöllistämistä. Oppilaita ohjataan aktiiviseen yhteistyöhön ja vertaisryhmätyöskentelyyn. Tavoitteena on mahdollistaa oppilaan koulunkäynti lähikoulussa, jolloin myös erityisopetus tuodaan lähemmäksi lapsen luontaisia opiskelu- ja toimintaympäristöjä. Yhteyshenkilö: Esko Maunu / Lieksan kaupungin sivistyspalvelukeskus (etunimi.sukunimi@lieksa.fi)
| Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisympäristöjen kehittäminen | - Helsingin kaupungin opetusvirasto - Helsingin erityistä tukea tarvitsevan oppilaan oppimisympäristöhankkeessa keskitytään niin yleisopetuksen kuin luokkamuotoisen erityisopetuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen. Yhtenä erikoisryhmänä ovat autistiset oppilaat. Joustavien oppimisympäristöjen kehittäjiksi valittuja kouluja tuetaan koulutuksella, hankinnoilla, opintokäynneillä ja työnohjauksella. Yhteyshenkilö: Tom Andersson / Opetusvirasto, Helsingin kaupunki (etunimi.sukunimi@edu.hel.fi)
- Kiipulan ammattiopisto, Turenki - Kiipulan ammattiopiston hankkeessa selvitetään, miten ammatillisen erityisoppilaitoksen opiskelijaa voidaan osallistaa oppilaitoksen toimintaan vapaa-ajalla ja opetuksen ohessa; miten opiskelijat voivat suorittaa osan opintojaan osallistumalla oppilaitoksen arjen toteuttamiseen; miten oppilaitoksen toimintoja ja fyysistä ympäristöä tulisi muuttaa, jotta opiskelijoiden osallistuminen olisi mahdollista ja tehokasta. Projektin tuloksena syntyy ”Koko koulu kasvattaa” –opas ammatillisten oppilaitosten käyttöön ammatillisen kasvun tueksi. Yhteyshenkilö: Petteri Ora / Kiipulan ammattiopisto (etunimi.sukunimi@kiipula.fi)
- Turun kaupunki, Opetuspalvelukeskus - Kuurojen, huonokuuloisten ja kielihäiriöisten erityiskoulussa kehitetään lukemisvalmiuksia edistäviä fyysisiä tiloja, lukutapoja ja lukemistilanteita (ääneen lukeminen, viitottu lukeminen, yhdessä lukeminen, tarinankerronta) niin, että ne tukevat dysfaattisten oppilaiden oppimista. Hankkeen tavoitteena on saada koululle kummikirjailija, jonka avulla henkilökunta voi toteuttaa juuri omalle luokalleen sopivaa kirjallisuusopetusta ja löytää tapoja, joilla perhe voi tukea lapsen lukuharrastusta. Yhteyshenkilö: Sirpa Ääri-Vähäkylä / C.O.Malmin koulu (sirla(at)tkukoulu.fi)
| KoSy – erityiskiinnostuneiden ja lahjakkaiden opetuksen kehittäminen | - Helsingin kaupungin opetusvirasto - Hankkeen tavoitteena on tarjota eri oppiaineissa lukion oppimäärän ylittäviä ja laajentavia kursseja kuuden Helsingin kaupungin KoSy-lukion yhteistyönä. Hankkeella edistetään koulujen opiskelijoiden ja opettajien verkottumista ja yhteistyötä korkeakoulujen kanssa. Hankkeen avulla tuotetaan pedagogisesti uusia lähestymistapoja eri aineiden opetukseen ja luodaan hyviä verkko-opetuskäytänteitä erikoiskiinnostuneita ja lahjakkaita opiskelijoita varten. Yhteyshenkilö: Seppo Pitkänen / Mäkelänrinteen lukio (etunimi.sukunimi@edu.hel.fi)
| MERI – Matematiikan erilaiset oppijat | - Espoon kaupunki - MERI-hankkeessa kehitetään erilaisten oppijoiden näkökulmasta matematiikan oppimisen edellytyksiä, oppimisympäristöä ja opettamista vuosiluokilla 7-9. Tavoitteena on luoda toimintamallit ja tarkoituksenmukaiset ympäristöt matematiikan oppimisvaikeuksien varhaiseen tunnistamiseen ja tukemiseen perusopetuksen ylemmillä vuosiluokilla. Uusien toimintamallien kehittämisessä hyödynnetään Matikkamaa-verkostossa saatuja kokemuksia. Yhteyshenkilö: Rita Järvinen / Espoon Matikkamaa (etunimi.sukunimi@olari.fi)
| Opimme yhdessä ajattelemaan | - Joensuun kaupunki/Koulutuspalvelukeskus - Joensuun Rantakylän koulun hanke tähtää Instrumental Enrichment -menetelmän systemaattiseen käyttöönottoon yhteistyössä erityisopetuksen ja yleisopetuksen luokkien kesken. Oppimis- ja ajattelutaitojen ohjaaminen on ollut koulun erityisluokissa käytössä vuodesta 1995, ja hankkeen tarkoituksena on levittää hyviksi koettuja ja tutkittuja menetelmiä. Yhteyshenkilö: Marja Virmajoki-Tyrväinen / Rantakylän koulu, Joensuu (etunimi.sukunimi@jns.fi)
- Heinolan kaupunki - Hankkeen tavoitteena on kehittää oppilaiden oppimisvalmiuksia, sosiaalisia taitoja ja informaation prosessointitaitoja Instrumental Enrichment -harjoitusohjelmalla. Aluksi koulutetaan 25 opettajaa käyttämään Instrumental Enrichment –ohjelmaa noin 500 oppilaan opetuksessa. Hankkeen jälkeen malli on levitettävissä kaikkiin Heinolan kaupungin kouluihin ja päiväkoteihin. Yhteyshenkilö: Juha Repo / Tommolan koulu, Heinola (etunimi.sukunimi@heinola.fi)
| OTE-hanke Opiskeluun tutustumisjaksoista eväitä | - Oulun kaupunki/Opetustoimen tukipalveluyksikkö - Hankkeen kohderyhmänä ovat erityisen tuen tarpeessa olevat kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaat, joilla on vaikeuksia koulutyössään, motivoitumisessa sekä kouluviihtyvyydessä. Hankkeessa oppilaille tarjotaan oppimiskokemuksia koulun ulkopuolella mm. eri yrityksissä, yhdistyksissä sekä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa oppilaan oman kiinnostuksen ja valinnan mukaan. Tavoitteena on vahvistaa oppimismotivaatioita ja tukea tehostetusti oppilaan hakeutumista jatko-opintoihin. Yhteyshenkilöt: Aino Pitkänen, Miia Viljamäki / Maikkulan koulu, Oulu (etunimi.sukunimi@ope.ouka.fi)
| Aktiivisen elämäntavan, osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäminen opetussisältöjen, fyysisen ja sosiaalisen oppimisympäristön sekä teknisen tuen kehittämisen kautta sosioekonomisesti haastavilla alueilla | - Turun kaupungin opetuspalvelukeskus - Hankkeen tavoitteena on löytää konkreettisia keinoja lasten kannustamiseksi aktiivisuuteen ja osallistumiseen koulupäivän aikana, iltapäivän tunteina sekä iltaisin. Välituntileikittäjät, yhteiset pihaprojektit ja hyötyliikunta, ohjattu iltapäivätoiminta, monikulttuuriset kerhot, koulujen piha-alueitten kunnostus yhteisvoimin tukevat lasten fyysistä ja sosiaalista kehitystä. Tavoitteena on myös kehittää harrastetoimintaan kannustava ja ohjaava verkkotyökalu. Yhteyshenkilö: Anu Oittinen / Turun kaupungin opetuspalvelukeskus (etunimi.sukunimi@turku.fi)
| Innovatiiviset oppimisympäristöt – jatko- ja laajentamishanke | - Valkeakosken kaupunki / Naakan koulu - Valkeakosken Naakan koulun hankkeessa kehitetään koulun välitöntä fyysistä ympäristöä, tuotetaan kokonaisvaltaisia, elämyksellisiä ja toiminnallisia opetuspaketteja, lisätään yhteisöllisen oppimisen periaatteiden mukaisia käytänteitä, etsitään ulkopuolisia koulukontakteja (ns. kaverikoulut), tuotetaan perehdytysaineisto maahanmuuttajataustaisen oppilaan vastaanottamiseen, lisätään eri tieto- materiaalilähteitä hyödyntäviä laitteita (esim. SmartBoard) ja tuotetaan niihin soveltuvia kirjastoja ja materiaaleja. Yhteyshenkilö: Hannu Viitaniemi / Naakan koulu (etunimi.sukunimi@vlk.fi)
- Turun kaupungin opetuspalvelukeskus - Koulukylä-hankkeen tavoitteena on luoda oppimisympäristö, joka edesauttaa eheämmän koulupäivän rakentumista alueen lapsille. Tavoitteena on luoda kylämäinen yhteisö, joka tukee niin yksittäisten oppilaiden kuin ryhmien kasvua ja oppimista. Koulukylän pienluokkien kautta pyritään tarjoamaan erityistä tukea tarvitsevien lasten perheille lähikouluperiaatteen mukaista vaihtoehtoa. Tavoitteena on, että merkittävä osa pienluokan oppilaista kuntoutuisi alkuluokkien aikana siinä määrin, että he olisivat kolmannelle luokalle siirtyessään valmiita ns. normaalikokoiselle yleisopetuksen luokalle. Yhteyshenkilö: Matti Hannus / Ilpoisten koulu (etunimi.sukunimi@turku.fi)
| Kymppiluokalta, nuorisokodista ja yläkouluista innovaattoreita maailmalle – sosiaalisen oppimisympäristön kehittämishanke | - Kirkkopalvelut ry - Sisälähetysseuran oppilaitoksen hankkeessa päämääränä on tukea nuoria, joilla on uhkana jäädä ilman peruskoulutodistusta ja riskinä syrjäytyä, joutua mielenterveysongelmiin ja rikoskierteeseen. Opiskelijoita motivoidaan elämään ja opiskeluun sosiaalisella ryhmämenetelmällä ja innovatiivisella opetussuunnitelmalla, joka kehitetään Sisälähetysseuran oppilaitoksen, Harjun koulun ja Meriluodon koulu, Nuortenkoti Poukaman ja Paniikkihäiriöyhdistyksen yhteistyönä. Yhteyshenkilö: Työelämäpalveluiden koordinaattori Minna Hynninen-Tuominen / Sisälähetysseuran oppilaitos (etunimi.sukunimi@sisop.fi)
| Nuori vantaalainen – aktiivinen vaikuttaja | - Vantaan kaupunki, sivistystoimi - Hankeen tavoitteena on luoda kouluihin ja kuntaan aktiivisen osallistumisen toimintaympäristö, joka tukee lasten ja nuorten käsitystä omasta merkityksestään yhteisön jäseninä. Kehittämiskohteina ovat oppilaskuntatoiminnan ulottaminen kaikkiin vantaalaisiin kouluihin, alueellinen oppilaskuntatoiminta, oppilaskuntien ohjaavien opettajien verkostoituminen, lasten ja nuorten verkkodemokratia sekä 5–6-vuotiaiden lasten kuuleminen päivähoidon arviointikyselyssä. Yhteyshenkilö: Hanna Kukkonen/ Sivistystoimi, Vantaa (etunimi.sukunimi@vantaa.fi)
| Oivaltavaan oppimiseen Riihimäen lukiossa | - Riihimäen kaupunki - Hankkeen tavoitteena on lisätä Riihimäen lukion vetovoimaisuutta oppimisympäristönä ja itsensä kehittämisen paikkana. Tavoitteena on elinikäiseen oppimiseen innostaminen ja ohjaus yhteisöllisesti, mutta samalla yksilölliset tarpeet huomioiden. Hankkeen punaisena lankana on didaktis-pedagogisen osaamisen kehittäminen, johon konkreettisesti pyritään sosiaalisen ja paikallisen näkökulman avulla. Yhteyshenkilö: Tarja Juurakko-Koskinen / Riihimäen lukio (etunimi.sukunimi@riihimaki.fi)
- Lauttasaaren yhteiskoulu, Helsinki - Lauttasaaren yhteiskoulussa käynnistyy koululehteä tekevä Toimittajakurssi. Kurssilla lehteä toimittavat opettajat, oppilaat sekä opiskelijat hajautetusti läpi lukuvuoden. Lehden on tarkoitus toimia yhdistävänä tekijänä opettajien, paikallisten toimijoiden ja yläkoulun ja lukion välillä. Oppijat tekevät lehteä fyysisessä toimituksessa. Lehdentekoa harjoitellaan paikallisten alan ammattilaisten johdolla sekä tutustumiskäynneillä. Lehti tulee ilmestymään viisi kertaa lukuvuoden aikana. Koulun kotisivut Yhteyshenkilö: Salla Iivanainen / Lauttasaaren yhteiskoulu (etunimi.sukunimi@edu.hel.fi)
| Itse tehty DigiHeinola – Learning democracy by creating together | - Jyränkölän Setlementti r.y. / Heinolan kansalaisopisto - Heinolan kansalaisopiston hankkeessa pilottiryhmä tuottaa digitaalis-elämyksellisen taideteoksen – DigiHeinolan, joka rakennetaan Itse Tehty Elämä (ITE) – taidesuuntauksen hengessä ja Linuxin avoimuuden periaatteita hyödyntäen. DigiHeinola on kaleidoskooppimainen yhteisötaideteos, jossa kuntalaisten yhdessä kokoamat näkemykset ja kokemukset tuottavat kollaasimaisen virtuaalielämyksen. Taideteoksesta tehdään myös Itse Tehty Heinola –valokuvanäyttely. Yhteyshenkilö: Mikko Kallio / Heinolan kansalaisopisto (mikkokallio(at)jyrankola.fi)
| Kuvataiteen ”jaettu asiantuntijuus” | - Savonlinnan kaupunki - Hankkeen ideana on tuoda neljä Savonlinnan Taidelukiossa opiskellutta kuvataiteilijaa vanhaan oppilaitokseensa kertomaan omasta kuvataiteestaan. Näin lisätään opiskelijoiden tietämystä taiteilijan työstä ja taiteen tekemisen merkityksestä. Hankkeella kehitetään laaja-alaisen kuvataiteen opetusta Taidelukiossa sekä taiteen perusopetusta Linnalan kuvataidekoulussa. Yhteyshenkilö: Reima Härkönen / Savonlinnan Taidelukio (etunimi.sukunimi@savonlinna.fi)
| Käsite- ja miellekartat yhteisöllisen tiedonrakentelun työkaluina | - Liedon kunta, Paimion kunta - Liedon ja Paimion yhteisessä hankkeessa tuotetaan malli, jolla oppilaat voidaan kouluttaa käyttämään käsite- ja miellekarttoja pedagogisesti mielekkäällä ja oppimista edistävällä tavalla. Koulutetaan ryhmä opettajia eri oppilaitoksista päteviksi käyttämään CmapTools- ohjelmaa. Yhteyshenkilöt: Keijo Sipilä / Liedon kunta/ Sivistyspalvelut (etunimi.sukunimi@lieto.fi) Ritva Alasmäki / Paimion yläaste (etunimi.sukunimi@paimio.fi)
| Käytävä- ja verkkogalleria Oma Huone ja Projektitila Paja | - Espoon kaupunki - Hankkeessa tuotetaan oppilaille onnistumiselämyksiä nähdyksi tulemisen kautta. Karakallion koulun oppilaat saavat kuvataide- ja tekstiilitöitään esille käytävä- ja verkkogalleriaan 4-6 viikon välein vaihtuvina näyttelyinä. Projektitila Paja Paja mahdollistaa työskentelyn kuvankäsittely-, kuvitus-, editointi-, animaatio- ja musiikinteko-ohjelmilla. Tavoitteena on uudenlainen kulttuuri, jossa oppilailla on oikeasti mahdollisuus vaikuttaa kouluympäristön viihtyisyyteen, rakentaa sitä yhdessä kavereiden ja opettajien kanssa. Yhteyshenkilö: Hanna Katariina Saarinen / Karakallion koulu (etunimi.sukunimi@iki.fi)
- Eurajoen kunta - Eurajoen lukion Matematiikkakahvilaan voi opiskelija tulla tekemään matematiikan läksyjä tai saamaan matematiikan tukiopetusta kerran viikossa koulun jälkeen 1 - 3 tunniksi tarpeen mukaan. Matematiikkakahvilaa pitävät yllä matematiikan opettajat, myöhemmin myös ylemmän luokka-asteen opiskelijat. Kahvila on minkä tahansa vuosiluokan opiskelijoiden käytettävissä. Yhteyshenkilö: Leena Mannila / Eurajoen lukio (etunimi.sukunimi@eurajoki.fi)
| Medialeikki esiopetuksen oppimisympäristönä | - Kirkkonummen kunta/Esiopetus - Hankkeessa käynnistetään medialeikin ohjaus kahden päiväkodin esiopetusryhmässä. Tavoitteena on tukea lasten mediataitojen valmiuksia ja kehittää lapsilähtöistä mediakasvatuksen mallia. Opettajien kasvatusammatillisia mediavalmiuksia ja mediakasvatuksen ohjaustaitoja vahvistetaan. Yhteyshenkilö: Tarja Kotamäki / Sivistyspalvelukeskus, Kirkkonummi (etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi)
- Espoon kaupunki, Lappeenrannan kaupunki, Lemin kunta - Slämärit on kirjoittamisprosessin ja esittämisen ohjausta ryhmäprosessina. Sen tavoitteena on saada teini-ikäiset nuoret kiinnostumaan runoudesta, oman tekstin tuottamisesta ja esittämisestä ja kuulemaan ja arvostamaan ikätovereiden tuotoksia. Menetelmää on kokeiltu lukuvuonna 2007-2008 kahdeksassa koulussa Espoossa, Kouvolassa, Lemillä ja Lappeenrannassa. Koeprojektin kokemusten pohjalta kehitetään hanketta edelleen. Lukuvuonna 2008 - 2009 levitetään kokemuksia, tietoa ja taitoa, jotta menetelmä voidaan ottaa käyttöön mahdollisimman monessa koulussa ympäri Suomen. Yhteyshenkilöt: Arja Kangasharju / Lintumetsän koulu, Espoo (etunimi.sukunimi@espoo.opit.fi), Pia Lempinen / Saimaan mediakeskus, Lappeenranta (etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi) ja Liisamaija Lehkonen / Lemin koulukeskus (etunimi.sukunimi@edu.lemi.fi)
| Taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän yhteensovittaminen ja tehostaminen | - Joensuun kaupunki - Hankkeessa on kyse kuntaliitosten (7 kuntaa) tuomasta muutoksesta kansalaisopiston järjestämään taiteen perusopetukseen. Liitoksessa kuvataidekoulun omaan budjettiin pohjautuva toiminta integroitiin ”suuropiston” yhdeksi opetussektoriksi. Hankkeessa haetaan ratkaisua taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan oppimäärän yhteensovittamiseen, kehitetään pedagogisia ratkaisumalleja, yhtenäistetään oppilasarviointia uudessa opistorakenteessa ja nivelletään opintoja oppilaan siirtyessä yleisestä laajaan oppimäärään. Yhteyshenkilö: Tuomo Airasmaa / Joensuun seudun kansalaisopisto (etunimi.sukunimi@jns.fi)
| Tarinallinen oppimisympäristö esi- ja alkuopetuksessa | - Sotkamon kunta - Hankkeessa vahvistetaan eri-ikäisten ja taidoiltaan eritasoisten lasten oppimismotivaatiota tekemällä oppiminen mielekkääksi tarinoiden ja leikkimaailmojen avulla. Lasten ajattelua tehdään näkyväksi piirtäen, kertoen, kirjoittaen, keskustellen. Hankkeen tavoitteena on lisätä yhteistoiminnallisuutta esi- ja alkuopetuksessa, rikastuttaa kyläkoulujen pienten opetusryhmien toimintaa sekä tuottaa juonelliseen oppimisympäristöön sopivaa oppimismateriaalia. Yhteyshenkilö: Annikki Hakkarainen, Tiilikankaan päiväkodin johtaja / Sotkamon kunta, varhaiskasvatus (etunimi.sukunimi@sotkamo.fi)
| Vuosiluokkiin sitomaton opetus ja yhteistyöopettajamallin kehittäminen Mäntylässä | - Oulun kaupunki opetustoimi - Oulun Mäntylän koulun hankkeen aiheena on vuosiluokkiin sitomattoman työtavan kehittäminen osana esi- ja alkuopetuksen yhteistoimintaa. Koulussa toimii luokaton yhteistyöopettaja luokanopettajien, lastentarhanopettajien, laaja-alaisen erityisopettajan, kiertävän erityislastentarhanopettajan ja yksikön johtajan rinnalla. Yhteistyöopettaja toimii mm. talon sisäisenä kouluttajana, lasten oppimisen tukena, oppimissuunnitelman laatijana ja teknologian käytön kehittämisen vastuuhenkilönä. Hankkeessa kehitetään yhteistyöopettajamallia edelleen. Yhteyshenkilö: Anitta Pakanen / Lintulammen koulun Mäntylän yksikkö (etunimi.sukunimi@ouka.fi)
|