Eloton ja elävä luonto

Luonnon käsitteeseen kuuluu sekä rakennettu että rakentamaton, enemmän tai vähemmän luonnonvarainen ympäristö. Yksityiskohtaisemmin eriteltynä luonnon muodostavat ne elolliset ja elottomat tekijät, joista elämä maapallolla on riippuvainen tai joihin eliöt ovat vuorovaikutussuhteessa. Käsitteellä luonto voidaan myös tarkoittaa joko ihmisen ulkopuolista, luonnonvaraista maisemaa tai laajemmin sekä luonnonvaraista että rakennettua maisemaa ihminen aikaansaannoksineen mukaan lukien.

Käsite luonto voidaan jakaa rakennettuun ja luonnonvaraiseen, ja edelleen elolliseen ja elottomaan. Eloton luonto on ehdoton edellytys elollisen olemassaololle. 

Tuntiesimerkkejä

  1. Tehdään kollaasityyppisesti leikaten ja liimaten kuvia lehdistä tai vaihtoehtoisesti piirtäen ja maalaten kaksiosainen lajittelutehtävä elävästä ja elottomasta. Koonti tehdään erittelemättä kaikista mahdollisista asioista. Tehtävän lopuksi pohditaan kootuista asioista, sopiiko niihin sellaisia väittämiä kuin luonnollinen, luonnonmukainen, rakennettu, muokattu, syntynyt, kasvava  jne.
  2. Tehdään esimerkkejä elollisista asioista elämänkaarimuotoon. Yhteistä kaikille elollisille yksilöille on syntymä, kasvu, ikääntyminen ja kuolema. Pohditaan elollisten keinoja säilyä joukkona olemassa lisääntymisen kautta. Lisääntyminen liitetään elollisen tuntomerkkeihin. Keskustelua ja pohdintaa voidaan jatkaa elottomien asioiden suuntaan, esimerkiksi onko elottomilla asioilla elinkaarta tai miten luonnonvaraisen elottoman asian ”elinkaari” eroaa keinotekoisen ihmisen rakentaman asian vastaavasta.
  3. Pohditaan yhdessä ihmisen vaikutusta elolliseen ja elottomaan ympäristöön. Millä tavoin ihminen muokkaa tai käyttää elollista luontoa ympärillään? Entä elotonta? Missä meneekään muokkaamisen ja rakentamisen raja elottoman ympäristön suhteen, onko puisto luontoa, entäpä sitten pelto, piha jne. Alkaako luonto vasta kaupungin ja pihapiirin ulkopuolelta? Onko kesyyntynyt eläin vielä luontoa, entä istutettu kasvi?
Teksti: Satu Honkala, Kimmo Sundström ja Ritva Tuominen | Kuva: Richard Lax