Julkaisuja

Kuluttajataitoja opitaan liian myöhään ja liian vähän. Selvitys oppikirjojen sisältämästä kuluttajatiedosta. 
- Taina Mäntylä ja Eija Kuoppa-aho
Kuluttajakasvatuksen aiheet on perinteisesti ymmärretty taidoiksi, joita teini-ikäiset tarvitsevat aikuisuutta varten. Yhteiskunnan ja markkinoiden muutosten seurauksena kuluttajataitoja tarvitaan kuitenkin jo ensimmäisistä kouluvuosista lähtien. Eräs esimerkki tästä on se, että yhä nuoremmilla lapsilla on käytössään maksuvälineeksi rinnastettava matkapuhelin. Vaikka lapset ovat usein teknisesti taitavampia kuin vanhempansa ja opettajansa, kuluttajina he eivät ole yhtä kehittyneitä. He tarvitsevat ohjausta, jotta pystyvät toimimaan markkinoilla turvallisesti. Kuluttajaviraston selvityksen mukaan nykyiset oppikirjat eivät riitä yksinään vastaamaan opetussuunnitelman ja muuttuvan yhteiskunnan vaateisiin. Käytännössä kuluttajakasvatuksen aihepiirejä käsitellään oppikirjoissa vasta seitsemännestä vuosiluokasta ylöspäin ja silloinkin niukasti. Esimerkiksi kuluttajan perusoikeudet ja velvollisuudet kaupankäynnissä jäävät vähälle huomiolle. Oppilaiden on myös usein vaikea saada aiheista kokonaiskuvaa, koska teemat on pilkottu useampien eri oppiaineiden alle. 
Kuluttajaviraston julkaisusarja 4/2008

Suomalaisen sosiaaliturvan kehitys ja kansalaisen elinvaiheet -raportti (pdf)
Tutkimusraportin tarkoitus on toimia oppimateriaalina lukion ja yläasteen historian ja yhteiskuntaopin opettajille, kun he selvittävät suomalaisen hyvinvointivaltion muotoutumista. Raportin tavoitteena on tukea opettajia niin, että he sen avulla voisivat herättää oppilaissa kiinnostusta sosiaaliturvaan kytkemällä se ihmisen elinkaaren eri vaiheisiin ja tuomalla sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion lähemmäksi nuorten elämää ja arkipäivää. Sosiaaliturvalla tarkoitetaan tässä toimeentuloturvan ja sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuutta. Sosiaaliturvan lisäksi tutkimuksessa käsitellään koulutuspalveluja ja opintotukea. 
Julkaisija: Kela

Velkajärjestelyn kehityssuuntia 1993–2006 (pdf)
Tilastokatsauksessa esitellään velkajärjestelymenettelyn päävaiheet, kuvataan velkajärjestelyhakemusten määrää ja siihen vaikuttaneita tekijöitä, tarkastellaan hakijoiden hylkäämistä velkajärjestelystä sekä esitetään tietoja maksuohjelmien määrästä, sisällöstä ja onnistumisesta.
Julkaisija: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos