Museokäynti käytännössä

Kun suunnittelet museokäynnin sisältöä, ota huomioon

• millaiseen opintokokonaisuuteen käynti liittyy
• miten käyntiin valmistaudutaan kotona ja koulussa
• mitkä ovat oppimistavoitteet museossa
• millaisia työskentelytapoja käytetään
• miten aihepiirin käsittelyä jatketaan koulussa vierailun jälkeen.

Museokäynti koostuu pääsääntöisesti kolmesta osasta: valmistelusta, itse museokäynnistä ja vierailun purkamisesta. Oppilaiden kannalta tämä tarkoittaa esimerkiksi ennakkotehtäviä, opaskierrosta museolla ja jälkitehtäviä kotona. Vierailun niveltäminen osaksi laajempaa kurssia on hedelmällinen lähtökohta hyvän museokäynnin rakentamisessa. Museossa voidaan esimerkiksi täydentää jo opittua tai käynti voi olla koko opiskeltavan aiheen ydin. Opettajan kannattaa hyödyntää museon henkilökunnan osaamista – heillä on kokemusta hyvinkin erilaisten opintokäyntien järjestämisestä.

Perinteisin tapa on tutustua kohteeseen opastetulla kiertokäynnillä. Museolehtoreiden suunnittelemia opetuspaketteja kannattaa käyttää hyväksi vierailua suunniteltaessa. Oppilaita aktivoivat työtavat eivät välttämättä tarkoita minkään massiivisen työn ja ennakkovalmistelun toteuttamista. Useissa kohteissa oppilaat voivat esimerkiksi piirtämällä ilmaista havaintojaan. Myös kirjoittaminen ja erilaiset ryhmätyöt kuuluvat luonnollisiin työskentelytapoihin. Jos oppilaat ohjeistetaan hankkimaan museosta itsenäisesti tietoa, tarvitaan rajattua tehtävänantoa, ja oppilaita ohjataan kriittiseen tiedon käsittelyyn. Oppilaiden ryhmäkoko museokäynnillä on hyvä ratkaista ryhmien jakamisella ja rinnakkaisilla työskentelytavoilla.

Vaikka opastuksen ja opetuksen hoitaisikin museon henkilökunta, on opettaja lopulta vastuussa käynnin onnistumisesta. Hän on suunnitellut kokonaisuuden, johon museovierailu liittyy, ja hyvällä valmistelulla varmistetaan, että museokäynnistä ei tule irrallista oppimiskokemusta. Museokäynnin aikana voidaan hyödyntää hyvin erilaisia opetusmenetelmiä. Museossa voidaan käyttää kerrontaa ja erilaisia tarinoita sekä luoda erilaisia tunnelmia, tunteita ja mielikuvia.

Vaihtelevat työtavat auttavat usein ryhmää keskittymään, tarjoavat tarttumispintoja eri lailla oppiville oppilaille ja tekevät käynnistä mielenkiintoisen kokemuksen. Museokäynnillä voidaan tarvita taitoa esittää kysymyksiä, ihmetellä ja eläytyä. Historiallisia ympäristöjä käytetään toiminnan taustana ja mielikuvituksen innoittajina. Museokäynnillä ei kannata kuitenkaan ryhtyä opiskelemaan sellaisia työskentelytapoja, jotka ovat vaikeita ja oppilaille entuudestaan tuntemattomia.

Vahvistuva virtaus museoiden työtavoissa on ollut elämysoppiminen. Elämyspedagogiikassa kosketetaan ihmisen järkeä, tunteita ja fysiikkaa samanaikaisesti. Draamapedagogiikka on esimerkiksi osallistuvaa teatteria. Draaman avulla on mahdollista herättää kysymyksiä ja kiinnostusta, kyseenalaistaa oppilaan ennakkokäsityksiä ja avata näkökulmia.

On selvää, että kaikkia ennalta asetettuja tavoitteita ei läheskään aina museovierailulla saavuteta ja siitä ei tule hätkähtää. Jos suunnitelmat pettävät käytännön asioissa, tilanteen voi yleensä korjata paikan päällä ja ottaa seuraavalla kerralla opikseen. Kello asettaa omat rajansa eri työskentelytavoille, mutta on parempi tehdä väljä aikataulu ja valikoida aihepiirit kuin yrittää ehtiä mahdollisimman paljon lyhyessä ajassa. Tauot ja kokoontuminen yhteen auttavat pitämään työskentelyn koossa.

Opitun purkaminen jää usein liian vähälle huomiolle. Oppilaat saavat museokäynnillä melkoisen palan tietoa ja kokemuksia pureskeltavakseen, ja sen jäsentäminen ei tapahdu itsestään. Käynnin valmistelut, itse käynti ja sen purkaminen voidaan koota yhteen suurempaan tehtävään. Tällöin lopputuloksena voi olla jokin julkaisu, kuten teemavihko, seinälehti, video, multimediaesitys, valokuvasarja, taideteos tai lopputyö.

Teksti: Kauko Kyynäräinen ja Päivi Nieppola