Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen perintö

Valistusajan pariisilaisista salongeista ja Ranskan vallankumouksen tasa-arvon aatteesta muotoutui Euroopassa ja Yhdysvalloissa uusi, entistä tasa-arvoisempi ihmiskäsitys. Sääty-yhteiskuntaan kuuluvien aateliston erioikeuksien purkaminen alkoi Euroopassa porvariston vaikutusvallan kasvuna. Juuri itsenäistyneessä Yhdysvalloissa vapaus ja tasa-arvo koskivat lähinnä valkoihoisia miehiä. Tämän jälkeen työläisten, erilaisten etnisten ryhmien, vähemmistöjen ja naisten tasa-arvosta on keskusteltu vilkkaasti ja lainsäädäntöä on muutettu. Asenteet ja arkielämän käytännöt ovat muuttuneet paljon hitaammin.

Demokratian etenemisen taustatekijöinä olivat

• teollistumisen mukanaan tuona elintason nousu
• kansan koulutustason paraneminen, kansankoulu
• vilkas aatteellinen keskustelu
• kriisiaikojen yhteenkuuluvaisuuden tunne
• palkkatyön lisääntyminen
• kaupungistuminen.

Ranskan vallankumousfilosofit eivät alun perin tarkoittaneet naisia vaatiessaan vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Veljeyden esikuvina olivat munkki- ja ritarikuntien miehiset yhteisöt. Aate versoi kuitenkin ajatuksia myös sisaruudesta ja naisten tasa-arvosta. Vallankumousfilosofeista Condorcet kiinnitti ensimmäisenä huomiota naisten alistettuun asemaan.

Naisasialiikkeen varsinaisena uranuurtajana pidetään kuitenkin Pariisissa vaikuttanutta englantilaista kirjailija Mary Wollstonecraftia. Hän esitti kuuluisassa teoksessaan Naisten oikeuksien puolustus (A Vindication of the Rights of Women) vaatimuksen naisten yhdenvertaisuudesta koulutuksessa, ammateissa, talousasioissa ja oikeuden edessä. Avioliitossa hän korosti aviopuolisoiden keskinäistä toveruutta. 

Naisasialiikkeen syntymävuodeksi taas katsotaan vuosi 1848, jolloin joukko naisia ja miehiä kokoontui Yhdysvalloissa Seneca Fallsin kaupungissa. Naiset katsoivat, että heitä oli kohdeltu epäoikeudenmukaisesti orjuuden vastaisessa liikkeessä. Heidän työpanoksensa oli kelvannut, mutta heidät oli suljettu päätöksenteosta muutamaa vuotta aiemmin pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa.

Seneca Fallsin julkilausumasta muodostui naisasialiikkeen ensimmäinen ohjelma ja esikuva maailmanlaajuiselle naisten vapautusliikkeelle. Naiset vaativat

• taloudellista ja yksityisoikeudellista itsenäisyyttä
• pääsyä kaikkiin kouluihin ja ammatteihin
• mahdollisuutta avioeroon ja samaa oikeutta lapsiin näiden isän kanssa ja
• poliittista äänioikeutta.

Naisten ohjelma perustui Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistukseen, ja sitä pidettiin hyvin radikaalina. Erityisen kovana pidettiin toivetta äänioikeudesta. Eräät tutkijat pitävät kuitenkin taloudellista itsenäisyyttä tärkeämpänä seikkana naisten tasa-arvoistumisen tiellä. Taistelu näiden kahden päämäärän saavuttamiseksi oli hyvin erilaista. Äänioikeuden saaminen tapahtuu yhdellä kertaa radikaalisti; kansalaisella se joko on tai ei ole. Taloudellisen itsemääräämisoikeuden saavuttaminen taas tapahtui vähitellen. Naiset saivat eri aikaan oikeuden päättää omaisuudestaan, tuloistaan, avio-oikeuden puolisoiden yhteiseen omaisuuteen jne. Myös oikeus eriasteiseen koulunkäyntiin ja opiskeluun saatiin vähitellen, ja naisten palkkatyö yleistyi pikkuhiljaa vuosikymmenien aikana. Taistelu näiden muiden oikeuksien puolesta ei tämän takia ollut yhtä näkyvää kuin äänioikeuskysymyksestä.

Äänioikeuskamppailu oli erityisen katkera Isossa-Britanniassa, jossa se sai kansalaistottelemattomuuden piirteitä, johti militanttien naisten vangitsemisiin ja itsemurhiin. Tämä katkeruus leimasi naisasialiikettä sielläkin, missä ei tarvittu samanlaisia äärimmäisyyksiä. Kansainvälistä naisten vapautusliikettä eli emansipatorista liikettä kutsutaan myös äänioikeusliikkeen englantilaisen nimen mukaan suffragettiliikkeeksi (suffrage = ääinioikeus).

Teksti: Aura Korppi-Tommola