Talonpoikaissäädyssä tehtiin anomus äänioikeuden laajentamisesta alemmissa säädyissä vuonna 1897. Ehdotetut vaalilain uudistukset olisivat vähentäneet erityisesti ruotsinkielisten ja aatelin vaikutusvaltaa. Ajat olivat levottomat ja aloitteesta päästiin keskustelemaan vasta vuoden 1904 marraskuussa.
Antaakseen pontta asialle Naisasialiitto Unioni järjesti huomiota herättäneen julkisen kokouksen, jossa se vaati sukupuolille yhtäläistä äänioikeutta, joka siis perustui varallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Kokoukseen osallistui runsaasti eri naisjärjestöjen edustajia. Työläisnaiset vaativat äänekkäästi yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta.
Anomus hyväksyttiin vain talonpoikaissäädyssä, jossa vanhasuomalaiset olivat enemmistönä. Aateli ei käsitellyt sitä lainkaan. Ruotsalaisen puolueen hallitsema porvarissääty hylkäsi esityksen. Perusteluna oli, ettei naista ole luotu julkiseen elämään ja että naiset ovat äärimmäisyyksiin taipuvaisia. Nuorsuomalainen oppositio oli miesten yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kannalla jo tässä vaiheessa.
Tilanne muuttui kuitenkin hyvin nopeasti. Vuonna 1905 koko Venäjän keisarikunta oli kapinassa. Työläiset lakkoilivat ja keisarin valtaistuin heilui. Suomessa naisjärjestöt osallistuivat laajaan puhetilaisuuksien sarjaan koko maassa. Ne olivat mukana miesten rinnalla maanalaisessa toiminnassa koko ns. sortokauden ajan (1899–1905). Naiset painoivat, salakuljettivat ja jakoivat kiellettyjä lehtiä, kuljettivat aseita ja antoivat suojaa maanpakoon pyrkiville ja kutsuntoja pakoileville maamiehilleen. Sortokausien pitkinä öinä suomalaisista miehistä ja naisista tuli yksi kansa. Vuoden 1905 suurlakon aikana käsite ”yleinen ja yhtäläinen äänioikeus” muutti sisältöään. Se ei enää tarkoittanut vain miehiä, vaan myös naiset ryhdyttiin näkemään kansalaisina.
Suomessa suurlakko päättyi marraskuussa 1905 siihen, että keisari Nikolai II antoi valtiopäiville tehtäväksi laatia valtiopäiväjärjestyksen, joka perustuisi yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen. Esitystä valmistelevassa komiteassa ja senaatissa naisten äänioikeutta pidettiin outona, suorastaan naurettavana. Naisten puolesta mainittiin kuitenkin, että poliittisesti aktiivisia naisia olisi aina vain vähän ja että naiset olivat valtiollisissakin asioissa säästäväisiä kuin perheenemännät ja hyviä kumppaneita raittius- ja siveellisyyskysymyksissä.
Vaatimusta ei uskallettu vastustaa, kun massat marssivat kaduilla. Toisaalta kaikki eivät uskoneet kovin radikaalin esityksen saavan keisarin hyväksyntää. Lakia valmistelevan komitean puheenjohtaja Robert Hermansson jopa toivoi, ettei keisari suostuisi kaikkeen, mitä häneltä pyydettiin. Senaatin varapuheenjohtaja Leo Mechelin oli kuitenkin naisten äänioikeuden kannalla. Hänen sihteerinään oli toiminut naisasianaisenakin tunnettu filosofian tohtori Tekla Hultin.
Asiasta keskusteltaessa valtiopäivämiehet olivat poikkeuksellisen hiljaisia. Leo Mechelinillä oli suuri merkitys aatelissäädyssä. Porvaristo ja papisto katsoivat olevansa pakon edessä. Talonpoikaissääty uskoi ajan tunnuslauseeksi ”kaikki mukaan”. Punakaarti piti järjestystä kaduilla ja punakaartin naiset seisoivat Säätytalon edessä. Naiset keräsivät 250 000 nimeä käsittävän adressin. Työläisnaisliiton jäsenmäärä lähes kaksinkertaistui, ja sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenistä oli tämän jälkeen noin 119 000 eli neljännes naisia. Ruotsissa vastaava osuus oli 5 prosenttia.
Esitys lähetettiin sitten Pietariin, jossa Leo Mechelin esitteli asian keisarille ja puolsi naistemme oikeuksia. Keisari allekirjoitti autonomisen Suomen valtiopäiväjärjestyksen saadakseen yhden kolkan laajasta valtakunnastaan rauhalliseksi.
Valtiollinen äänioikeutemme määriteltiin vuoden 1906 valtiopäiväuudistuksessa yleiseksi, yhtäläiseksi ja salaiseksi. Tämä tarkoittaa, että äänioikeus on kaikilla Suomen kansalaisilla, että kaikilla on sama määrä ääniä (yksi) ja ettei kenenkään tarvitse näyttää antamaansa ääntä ulkopuolisille tai vaalivirkailijoille. Äänioikeusuudistus tapahtui yhdellä harppauksella, kun sekä miehet että naiset saivat äänioikeuden samalla kertaa. Eräs Euroopan vanhakantaisimmista valtiopäivistä muuttui maanosan moderneimmaksi yksikamariseksi kansanedustuslaitokseksi.
Teksti: Aura Korppi-Tommola