Koska ympäristömme rakentuu monien eri toimijoiden yhteistyönä,
opetuksessa on perusteltua käyttää yhteistoiminnallisen oppimisen
menetelmää. Rakennetun ympäristön muodostuminen perustuu
vastavuoroisuuteen ja ositettuun asiantuntemukseen. Rakennettua
ympäristöä voi oppia muutenkin kuin kukin omaa tuotettaan tekemällä.
Käsityön projekteista voi saada havainnollisempia, jos
oppimisympäristöt suunnitellaan soveltamalla Brownin ja Campionen (1994)
kehittämää yhteistoiminnallista menetelmää, johon kuuluu seuraavat
vaiheet:
Vaihe 1. Päinvastoin kuin perinteisessä
kouluopetuksessa, tässä mallissa erilaisuus on tavoiteltavaa.
Monipuolisia mielenkiinnon kohteita arvostetaan ja erilaista osaamista
luokkayhteisössä kannustetaan, ja sitä kautta luodaan mahdollisuudet
rikkaisiin oppimiskokemuksiin. Rakennetun ympäristön oppimisessa on
oleellista tutustua siihen, kuinka rakennettu ympäristö syntyy. Tämä
on mahdollista silloin, kun opetustilanne on mahdollisimman lähellä
sitä tapaa, jolla todellisuus rakentuu.
Yhteistoiminnallisessa projektissa voidaan esimerkiksi etsiä tutusta
kouluympäristöstä sellainen tila, johon oppilaat yhdessä tehden
saisivat mielekästä lisäarvoa. Projekteissa voidaan erikoistua
esimerkiksi sähkö-,valaistus-, rakenne- tai tilasuunnitteluun.
Oppilaiden erilaiset tehtävät voivat perustua jäljittelyyn,
kehittelyyn, uushahmotteluun ja oivaltamiseen. Pääasia on kuitenkin se,
että positiivinen riippuvuussuhde oppilaiden välillä toteutuu.
Vaihe 2. Oppilaat totutetaan työskentelemään eri
toimintoja tekevissä ryhmissä. Tutut tavat auttavat oppilasta
tunnistamaan oman vastuunsa työn edistymisessä. Yhden tehtävänä
on esimerkiksi luonnosteleminen, toinen taas voi tutkia ongelmaa erilaisia
tietolähteitä hyväksikäyttäen, ja kolmas puolestaan keskustelee
opettajan kanssa.
Vaihe 3. Toisena hyödyllisenä toimintamallina
voisivat olla ryhmien väliset vastavuoroisen opettamisen seminaarit,
joissa ryhmät esittelevät työnsä tuloksia ja niistä keskustellaan.
Vaihe 4. Rakentava keskustelu, kyseenalaistaminen ja
kritisointi pakottavat oppilaat perustelemaan olettamuksensa ja
valintansa. Seminaarien aikana oppilaat alkavat oppia eron arkikeskustelun
ja eri tieteenalojen argumentointiin perustuvan keskustelun välillä.
Oppilaat joutuvat kommunikoimaan töistään, jos tavoite on yhteinen.
Vaihe 5. Vygotskyn lähikehityksen vyöhykkeen ideasta
on kehitetty ajatus monitahoisesta lähikehityksen vyöhykkeestä.
Lähikehityksen vyöhykkeenä voi toimia aikuisen lisäksi myös muilta
oppilailta, kirjoista, videoista, seinätauluista, tutkimusvälineistä
tai tietokoneohjelmista saatu apu. Useita näistä voi käyttää
samanaikaisesti oppimisen tukena. Jo vuosisatoja käsitöitä on opittu
kisälliperiaatteella. Koulussa ei kuitenkaan opiskella käsityön
ekspertiksi. Ammattilaisuus ei ole pelkästään taitavaa käsin tehtyä
työtä vaan myös taitavaa käsittämistä.
Vaihe 6. Kaikki osallistuvat ideoiden tuottamiseen ja
oppilaat hyötyvät myös toisten esittämistä ideoista. Opettaja ja
oppilaat kylvävät ideoita ja ajatuksia, joista osa valitaan koko luokan
käyttöön. Yhteisetuna on vapaa tulkittavuus ja vastavuoroisuus.
Kulloiseenkin kehitysvaiheeseen soveltuva idean käyttöönotto tapahtuu
tällä tavoin monella erilaisella tasolla, ekspertiltä noviisille ja
toisinpäinkin. Monipuolinen ideointi ja ideoiden vaihto omalta osaltaan
rikastuttaa tavallista käsityöprojektia ja tuo siihen rakennetun
ympäristön kasvatuksellista ulottuvuutta.
Kirjallisuutta ja linkkejä:
Brown, A. & Campione, J. (1994). Teoksessa McGilly, K. (toim.) 1994
Classroom lessons: Integrating cognitive theory and classroom practice.
The MIT Press, Cambridge, Massachusetts.
Kinnunen, R., Lehtinen, E., Salonen, P. & Vauras, M. (2000).
Oppimisteoriasta oppimisympäristöön. Luku VIII. Esimerkkejä moderniin
oppimisteoreettiseen ajatteluun perustuvista oppimisympäristöistä.
(julkaisematon käsikirjoitus) Oppimistutkimuksen keskus, Turun yliopisto.
[WWW-dokumentti],
maaliskuu huhtikuu (luettu).
Sahlberg, P. & Sharan, S.(toim.) (2002). Yhteistoiminnallisen
oppimisen käsikirja. WSOY, Helsinki.
Yhteisöllinen
tutkiva suunnittelu. Taideteollinen korkeakoulu, MediaLab.