"Mistä te otatte nämä opettajat, kadultako?"

Asiaa kysyvälle huoltajalle selitetään, että oppilaan oman uskonnon opettajien, kuten muidenkin aineenopettajien, rekrytoinnissa noudatetaan valtioneuvoston asetusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta (986/1998, 5 §) ja asetusta mt. asetuksen muuttamisesta (693/2003, 5 a §):

"Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka: 1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot; sekä 3) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot (986/1998,5 §)."

Uuden uskonnonvapauslain myötä on tarkennettu myös uskonnon opettajankelpoisuusvaatimuksia: Muiden uskontojen opetuksesta todetaan Valtioneuvoston asetuksen 693/2003 pykälässä 21 a, että

"opettajalla tulisi muutoin säädettyjen kelpoisuusehtojen lisäksi olla asianomaisessa uskonnossa suoritetut korkeakouluopinnot tai muulla tavoin hankitut riittävät tiedot ja asianomaisen uskonnon tuntemus."

Suomen yliopistoissa ei toistaiseksi ole mahdollisuutta suorittaa muiden kuin evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon aineopintoja. Helsinki on ollut koulutusasiassa aloitteellinen opetusministeriön ja yliopiston suuntaan ja koulutuksen suunnittelu on aloitettu. Koulutusasian järjestäminen on kuitenkin kunnan näkökulmasta pahasti myöhässä. Kun tuohtunut huoltaja arvostelee oman uskonnon opettajan huonoa opetustaitoa, on hänelle todettava nykytilan paradoksi: peruskoulussa järjestetään perusopetusta, jonka antamiseen ei ole olemassa koulutusta.

Kunnan järjestämä täydennyskoulutus voi antaa opettajalle eväitä hoitaa tehtävänsä, mutta se ei tuota hänelle muodollista kelpoisuutta eikä kelpoisuuteen perustuvaa palkkaa. Pedagogiset opinnot voivat antaa taitoa opettaa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä uskonnon tuntemisen kanssa, jota uusissa säädöksissä korostetaan. Buddhalaista uskontoa opettava opettaja ei voi millään yleispätevällä kriteerillä osoittaa oman uskontonsa tuntemusta, vaikka hän olisi opiskellut ja harjoittanut uskontoaan vuosia opettajien koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Opettajiksi hakeutuvien joukossa on uskontieteilijöitä, joilla saattaa olla jossakin tapauksessa opettajankoulutus. He katsovat, että uskontotieteessä on annettu heille riittävä buddhalaisen tai katolisen opetuksen tuntemus. Opetuksen järjestäjän on sitten ratkaistava, tuottaako yliopistossa tarjottu uskontotieteellinen koulutus samankaltaisen uskonnon tuntemuksen kuin ao. uskonnon vuosia jatkunut opiskelu ja harjoittaminen yliopiston ulkopuolella.

Kelpoisuusvaatimusten puuttuessa sovelletaan Helsingissä mt. kelpoisuusasetuksen pykälää 23, Väliaikaisesti opetusta antavan henkilöstön kelpoisuus, jossa todetaan, että

"..opetusta voidaan enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito."

Käytännössä tämä tarkoittaa useimmin pedagogista koulutusta, kokemusta työstä lasten ja nuorten kanssa sekä uskonnon tuntemista, vaikka sen mittaaminen objektiivisin kriteerein ei ole mahdollista.

Kaikkien uskontojen opetuskieli on suomi, joten opettajan riittävä suomen kielen taito on edellytys uskonnon opettamiselle. Miten riittävä suomen kielen taidon pitäisi olla? Esimerkiksi islamin uskonnon oppilaat ovat useimmiten ensimmäisen polven maahanmuuttajia, jotka puhuvat suomea toisena kielenään. Kun opettajakin puhuu suomea toisena kielenään, joudutaan tunneilla monta kertaa pulmallisiin tilanteisiin. Joskus voivat oppilaat hallita suomea paremmin kuin opettaja. Suomenkielinen huoltaja närkästyy, kun kokeissa on vääriä rakenteita ja kirjoitusvirheitä. Hyvä oppimateriaali helpottaa tilannetta, mutta sitä ei ole riittävästi.