Hallinnolliset toimenpiteet

Uskonnon tunti

Rehtorina pidän lähtökohtana, että uskontoa opettavat ne opettajat, jotka itse tuntevat olevansa ”suotuisilla vesillä” aineen aihepiirien kanssa. Riippumatta opettajan omasta henkilökohtaisesta vakaumuksesta, hänellä tulee olla kyky ja taito kohdata oppilaiden pieniä ja suuria kysymyksiä aidosti läsnä ollen ja myös rehellisesti myöntäen, että ehkä kaikkiin kysymyksiin hän ei itsekään välttämättä tiedä eksaktia vastausta. Mielestäni uskonnon tunnin tulisi ihanteellisimmillaan olla eräänlainen turvallinen pysäkki, jonka varrella niin opettajalla kuin oppilaallakin olisi riittävästi aikaa lämminhenkisesti käsitellä elämänkaaren eri vaiheita ja sen vuosituhansien historiaa. Opettajan tulisi siis olla tavallaan niin kuin paimen – oikea-aikaisesti oikeassa paikassa lauman tarpeiden mukaan.

Päivänavaukset

Oppilaiden oikeuksiin kuuluu saada päivittäin nauttia päivänavauksesta. Se voi olla joko kokonaisuudessaan luokanopettajan omassa luokassaan hoitama hetki tai sitten vastuuta voidaan jakaa koko opettajakunnan ja mahdollisten yhteistyökumppanienkin kesken. Koska opettajilla pääsääntöisesti on luokassaan hyvin eri tavalla ajattelevien perheiden lapsia, tarvitaan entistä enemmän herkkyyttä sekä aihepiirien valinnassa että päivänavaushetkien käytännön toteuttamisessa. Olennaista päivänavauskulttuurissa on mielestäni se, että hetkestä muodostuu selkeästi muusta oppitunnin sisällöstä erillään oleva tilanne eikä opettajan, ehkä useinkin toistuva, välituntien jälkeinen ”käytössaarna” tai vastaava.

Juhlatraditiot ja elämyksellisyyskulttuuri

Koulujen juhlatraditioita ja koko elämyksellisyyskulttuuria voidaan käsitellä sekä hallinnollisesta että pedagogisesta näkökulmasta. Ehkä hallinnollisesta aspektista puhutaan silloin, kun rehtori yhdessä opettajakuntansa kanssa pohtii, mitä kalenteri- ja kirkkovuoden juhla- ja teemapäiviä kulloinkin juhlitaan yhteisesti koko koulun väen kanssa ja mitä käsitellään lyhyempinä teematuokioina. On hyvä muistaa, että koulun arjen keskellä tarvitaan aina silloin tällöin elämyksiä, sillä ne ovat useimmiten sellaisia tähtihetkiä, joita muistellessa jaksaa rankempinakin hetkinä. Itse asiassa ajoittaisen elämyksellisyyden pitäisi olla kaiken opetustapahtuman kantavana ajatuksena. Koska elämyksellisyys on jotain, minkä voi tuntea koko kehollaan ja aistia joka solullaan, sen vaikuttavuus ulottuu uskomattoman pitkälle. Tony Stockwell on todennut, että ”oppiakseen jotain nopeasti ja tehokkaasti on nähtävä se, kuultava se ja tunnusteltava sitä”. Siksi opetukseen kannattaa resurssien mukaan yhdistää joitakin käsiteltäviin aiheisiin liittyviä näyttelyitä tai muita tutustumiskäyntejä, jotka saattavat toimia ikään kuin kiintopisteinä elämän myöhemmissäkin vaiheissa.

Projektihankkeet

Aina silloin tällöin kouluilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin projektihankkeisiin, jotka jäntevöittävät joko tietyn oppiaineen opetusta tai opetus- ja kasvatustyötä kokonaisuudessaan. Esimerkkinä artikkelin aihepiiriin liittyvästä 1990-luvun puolivälin projektihankkeesta voisin mainita opetushallituksen arvo- ja uskontokasvatukseen liittyvän hankkeen, jossa Lempäälän kunnan koulutoimi ja useat sen kouluista olivat vahvalla panoksella mukana. Hankkeen kautta saatu koulutus ja yhteinen oman messuosaston tekeminen poikivat lähtemättömiä jälkiä niin koulun uskonnon opetukseen kuin koko koulukulttuuriin sinänsä. 

Teksti: Anneli Kesola | Kuljun koulun rehtori, Lempäälä