Liikunta

Luonto

Matkailu

Muut

Teeman
tehtäväpankki

Parhaat
linkit

Matkailu

Eko- vai tuhoturismia
Lähimatkailu
Festareilla ja kisoissa
Mökillä

Matkailuala on kasvanut viime vuosikymmeninä erittäin voimakkaasti ja sen tulevaisuudennäkymät ovat valoisat. Matkailun suuralueista Euroopalla on ollut selvä johtoasema, mutta kiristyvässä kilpailussa Amerikka ja Aasia ovat muodostuneet potentiaalisiksi kilpailijoiksi.

Matkailu on dynaaminen ilmiö, jossa on havaittavissa maailmanlaajuisesti muuttuvia kehityssuuntia. Lisääntyvä huoli ympäristöstä ja ympäristötietoisuuden kasvu viitoittavat matkailun tulevaisuuden näkymiä. Matkailijat haluavat kokea puhtaan ja alkuperäisen luonnon ja kulttuurin sekä samalla turvata matkailun ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden. Lisäksi nykypäivän matkailija vaatii yhä yksilöidynpää ja omien arvojensa mukaista palvelua.

Tehtävä: Minne matkalla?

Palaa sivun alkuun

Eko- vai tuhoturismia

Turistien virta on ehdoton edellytys sille, että köyhillä mailla on varaa ylläpitää luonnonsuojelualueita ja kulttuurikohteitaan. Myös suomessa matkailulla on esim. Lapissa tärkeä työllistävä merkitys. Mutta kuinka kasvava matkailu tulisi ohjata, jotta haitat jäisivät mahdollisimman vähäisiksi?

Tehtävä: Miten pienentää turistin jalanjälkeä?

  • WWF:n ekomatkailu-sivuilla kerrotaan matkailun ympäristövaikutuksista sekä mm. annetaan kymmenen vinkkiä siitä, miten jokainen matkailija voi ottaa ympäristön huomioon lomamatkallaan.

Tehtävä: Matkanjärjestäjät ja ympäristö

Matkanjärjestäjät ilmoittavat kilvan ottavansa ympäristöasiat huomioon. Tutustu matkanjärjestäjien väittämiin jo ennen matkaa. Matkalla, ole tarkkana. Voitko lajitella jätteesi? Millaiset valaisimet huoneissa on? Onko huoneessasi televisio, vaikket sitä haluaisikaan? Mihin jätevesi joutuu? Onko kasvisruokaa tarjolla? Onko polkupyöränvuokraus mahdollista? Kerrotaanko kohdekansiossa ympäristön ja paikalliskulttuurien huomioon ottamisesta kyseessä olevassa kohteessa?

Ekoturismi, luontomatkailu, ympäristömyötäinen matkailu…Jälleen on sanoilla luotu mielikuvia, jostain luonnolle hyvästä. Mutta, onko todellinen ekoturisti hän, joka matkustaa täyteen ahdatussa charter-koneessa Kanariansaarille vai ’ekoturisti’, jolle kelpaavat vain paikat, joissa ’valkoinen mies’ ei ole vielä käynyt. Kun maapallo ei riittänyt, avaruusturismi sai ensimmäisen asiakkaansa vuonna 2001.

Palaa sivun alkuun

Lähimatkailu

Lähimatkailussa liikenne ei kuormita eikä vie aikaasi. Samalla opit arvostamaan omaa kotiseutuasi.

Tehtävä: Lähimatkailijan retkikartta

Opettele lähimatkailijan elämäntapaa. Selvitä lähialueesi kiinnostavat luonto- ja kulttuurikohteet. Pääseekö niihin helposti kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteellä? Mitä erityisen arvokasta kussakin kohteessa on? Mikä on oma mielipaikkasi. Perustele. Valitkaa luokkana mielipaikka karttaan. Tee kartta ja retkikohteiden selosteet. Kartta voi olla myös miellekartta , jossa on tilaa persoonallisille sävyille.

  • Tutustu ensin Metsähallituksen laatimiin Retkeilijän ohjeisiin . Millaista on ympäristöä säästävä retkeily?

Selvitä, missä ovat lähimmät merkittävät luonnon- tai ympäristönsuojelukohteet? Mitkä ovat suojelun perusteet?

Selvitä sijaitseeko lähialueellasi arvokkaita kulttuurikohteita?

Lisää kiinnostavia kohteita voit löytää alueellisen ympäristökeskuksen kautta

Mitä kiinnostavaa kotikunnan nettisivut tarjoavat lähimatkailijalle? Elämys on usein yllätys. Valitse itseäsi kiinnostava kohde. Perustele.

Palaa sivun alkuun

Festareilla ja kisoissa

Olet varmasti joskus ollut ulkoilmakonsertissa, urheilukisoissa tai muutoin vaan suuremmissa tapahtumissa. Erityisesti, jos olet sattunut kulkemaan juhlapaikan ohi seuraavana aamuna, olet todennäköisesti kauhistellut, sitä ’maailmanlopun meininkiä’. Näin ei välttämättä tarvitse olla. Vastuullinen tapahtuman järjestäjä ottaa ympäristöasiat huomioon. Vieras taasen pistää roskat koriin ja käyttää käymälää.

Tehtävä: Juhlatuulella

Helsingin kaupungin ympäristökeskuksessa on laadittu Festarinjärjestäjän ekoteko -opas. Selaile opasta, ja käännä se festariyleisön ympäristöohjeiksi ’Fiksusti festareilla’.

Palaa sivun alkuun

Mökillä

"Joka niemeen, notkohon, saarelmaan…". Kansanlaulun unelma toteutuu suomalaisessa mökkikulttuurissa. Luonnonsuojelijoille kesämökki on ristiriitainen paikka. Mökki on tärkeä luontokokemusten tyyssijaa, jossa monelle syntyy elinikäinen rakkaus luontoon. Samalla mökki ja mökkimatkat väistämättä rasittavat luontoa. Mikä on mökkeilyn perimmäinen olemus? Onko todella tarpeellista hankkia mökille TV? Eikö kaljanjuonti onnistu kaupungissakin?

Tehtävä: Ekomökkeilijän kestävät valinnat

Pohdi mökin energia-, jätehuolto-, vesi- ja liikenneratkaisuja.