![]()
|
Kasvihuone-kaasut Ilmastonmuutos Vaikutukset Otsonikerroksen oheneminen Torjunta Ekoeläjän ilmasto-ohjeet Teeman tehtäväpankki |
Ilmastonmuutoksen vaikutuksetIlmastonmuutoksen mahdollisia seurauksia maapallon eri osissa on ennustettu mallien avulla. Seuraavat muutokset ovat todennäköisiä:
Ilmastonmuutokseen viittaavia havaintoja on runsaasti. Muutokset tuntuvat voimakkaimmin napojen läheisillä alueilla, vuoristoissa ja kuivien alueiden reunamilla. Eli alueilla, joilla elollinen luonto ja ihmisen talous ovat jo nyt äärirajoillaan. Jossain muutos voi olla jopa positiivinen, esim. kun aavikkoalue saa lisää sadetta tai ilmasto hieman lämpiää kylmillä alueilla. Todennäköisempiä ovat muutoksen kielteiset seuraukset, koska elollinen luonto on satojen miljoonien vuosien sopeutumisen tulos. Luonnon aikamittakaavassa isot muutokset vievät aina tuhansia vuosia. Nyt ilmasto muuttuu sadassa vuodessa enemmän kuin koko kymmenen tuhannen vuoden aikana tätä ennen. Kasvit eivät ehdi siirtyä ilmastovyöhykkeiden mukana; kokonaisten ekosysteemien toiminta häiriintyy. Sammakkoeläimet ja matelijat ovat vaarassa, samoin koralliriutat. Kuumilla alueilla ravinnontuotanto vaikeutuu ja vesipula pahenee. Suomessa arktiset lajit ja osin havumetsän lajit taantuvat, lehtimetsien lajit hyötyvät. Taloudellisia ongelmia aiheuttavat tuholaisten ja kasvitautien leviäminen ja lisääntyneet myrsky- ja tulvavahingot.
Tehtävä: Ilmastonmuutoksen seuraukset
Ilmastonmuutoksen seurauksista voi tehdä ryhmätöitä, julisteita, fakta ja fiktio kirjoituksia.
Teemaa voi ryhmitellä luonnosta tai ihmisen taloudesta lähtien.
www.ilmasto.org -sivuston ilmastonmuutoksen seuraukset
soveltuvat hyvin ryhmätöihin. Hakupalvelinten avulla löydät lisää mielenkiintoisia havaintoja ilmastonmuutoksen seurauksista. |
|