Palaa etusivulleKalenteriUutisetOpsista arkeenKumppanitProjektitTeemat

Etsi hakusanoilla
Anna palautetta

 
 
Uutiset
Palaa koulutusjaoston etusivulle

Kestävän kehityksen toimikunnan koulutusjaosto käynnistänyt työnsä

Suomen kestävän kehityksen toimikunta asetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1993. Hallitusten vaihtuessa toimikunta on asetettu uudelleen. Toimikunnan puheenjohtajana toimii pääministeri ja varapuheenjohtajana ympäristöministeri. Toimikuntaan kuuluu useita ministereitä, virkamiehiä eri hallinnonaloilta, järjestöjen ja elinkeinoelämän edustajia. Toimikunta kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa ja käsittelee poliittisesti merkittäviä asiakokonaisuuksia ja linjauksia. Viimeisin Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma on vuodelta 1998. Nykyinen toimikunnan kokoukset on teemoitettu. Koulutus- ja kasvatusasioita käsitellään teemojen yhteydessä, mutta vuonna 2006 kokouksen pääteemana on koulutus.

Kestävän kehityksen toimikuntaan asetettiin 25.5.2004 koulutusjaosto. Jaoston tehtävänä on kartoittaa kestävän kehityksen edistymistä kasvatuksessa ja koulutuksessa, pohtia resurssien kehittämistä ja toimijoiden vastuunjaon selkeyttämistä, osallistua YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmenen kansalliseen seurantaan, osallistua toimikunnan työohjelman teemojen käsittelyyn ja työstää työohjelmaan myös erillinen teema kestävän kehityksen koulutuksesta ja kasvatuksesta.

Koulutusjaoston puheenjohtajana toimii Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos ja varapuheenjohtajana erikoistutkija Anna-Liisa Kiiskinen Keski-Suomen ympäristökeskuksesta. Jaoston jäsenet edustavat eri hallinnonaloja, järjestöjä ja elinkeinoelämää.

Jaosto aloittaa työskentelynsä kartoittamalla, miten kestävän kehityksen kasvatusta ja koulutusta tuetaan ja etenee sitten johtopäätösten teon kautta edistämistoimenpiteiden esittämiseen.

Toimikunnan sihteerinä toimii suunnittelija Erja Vitikka Opetushallituksesta. Hänelle voi lähettää tietoja erilaisista hankkeista, YK:n kestävän kehityksen vuosikymmenen tapahtumista ja kehittämisideoista. Osoite:erja.vitikka@oph.fi.

Kestävän kehityksen toimikunnan koulutusjaoston asettamispäätös