![]()
|
Miten valitaTarpeet Eettisyys Ekoelämää Teeman tehtäväpankki |
Kulutuksen eettisyysKaada ensin ahneutesi metsä, ennen kuin kaadat oikeita puita. – Buddhalainen mietelause Seuraavat tehtävät pohtivat arkisten kulutusvalintojen eettisyyttä. Kestävän elämäntavan maailmanlaajuinen etiikka on vasta muotoutumassa. Uuden etiikan tulee korostaa, että ihmisen on mahdollisimman vähän puututtava luonnon elämään ja niihin suuriin luonnonprosesseihin, jotka ylläpitävät kaikkea elämää. Ympäristöasioiden ohella ihmisoikeuksien kunnioittaminen pitäisi ottaa huomioon kulutusvalintoja tehtäessä. Tehtävä: Ihmisoikeudet
Opiskele ihmisoikeudet Suomen YK-liiton Yhteiset
ihmisoikeutemme sivulta. Muista, että ne ovat sinunkin
oikeuksiasi. Monet raaka-aineet ja valmiit tuotteet tulevat kaukaa. Ostopäätöstä tehtäessä tulisi miettiä, mikä on tuotteen historia ennen kuin se on ehtinyt kaupan hyllylle ja mikä on se tulevaisuus, kun tavara on loppuun kulunut tai muuten vaan vanhentunut/ vanhanaikainen. Pukeutuminen on perustarve, mutta vaatteet kantavat aatteitamme ja selkärepussaan luonnonvarojen, ympäristön saastumisen ja joskus myös epäinhimillisten työolojen selkäreppua. Tehtävä: Onko T-paitasi
kestävä?
On vaikeaa kuvitella arkisempaa vaatetta kuin T-paita, mutta onko
puuvillainen T-paita kestävä luonnonmukainen ympäristövalinta vai
ekologisesti ja sosiaalisesti kestämätön lähes kertakäyttötuote?
Vertaile eri tekstiilimateriaalien ympäristöystävällisyyttä Kuluttajaviraston Eko-ostajan oppaasta. Tehtävä: Muotimaailma arvovaa’assa Suomen luonnonsuojeluliiton Kestävien valintojen taito -oppaasta (pdf, sivu 44; tehtävä soveltuu erityisesti perusopetuksen 7.–9.luokille). Raaka-aineiden ja ravinnon tuotanto vaativat laajoja maa-aloja. Alueiden käyttö on kilpailua, jossa usein perinteisen elämäntavan edustajat joutuvat väistymään modernin teknologian tieltä. Maailmanlaajuiset markkinat etäännyttävät oman kulutuksen vaikutuksista. Fossiiliset polttoaineet ovat kulutuksemme ytimessä suoraan ja välillisesti. Millaisia vaikutuksia öljyn ja maakaasun tuotannolla on tuotantoalueiden alkuperäisille asukkaille? Tehtävä: Kulutus ja toisten maa – kenen on tundra ja sen luonnonvarat?
Suomessa kulutetaan paljon Venäjältä tuotua öljyä ja maakaasua.
Tuotantoalueella elää mm. tundranenetsi Lidija Okotetto. Lue, kuinka hänen elämänsä on muuttunut rautatieyhtiön
ja öljynporauksen tultua alueelle. Talouselämä tarvitsee kuluttajia. Siksi kuluttamiseen usein kannustetaan. Yksittäisen kuluttajan valta on kuin yksittäisen äänestäjän valta Euroopan parlamentin vaaleissa. Kun suuret määrät ihmisiä ryhmittyvät saman asian taakse yksilön valta muuttuu joukkovoimaksi. Historia on täynnä esimerkkejä positiivisista muutoksista, jotka ovat alkaneet pieninä liikkeinä. Kestävää kehitystä edistäviä taloudellisia valintoja varten on luotu mahdollisuuksia ruokakaupasta sijoitusrahastoihin. Kuluttajan on muistettava, että on kuningas, vaikka olisi varaa vain kaurapuuroon. Tehtävä: Kuluttajan valta on rahan valtaa
Jokainen euro taskussasi on euron verran valtaa. Eurolla saat esim.
muutaman savukkeen tai kupin kahvia, pienen virvoitusjuoman, reilun litran
luomumaitoa sekä vaihtoehtoisesti kolme reilun kaupan banaania tai neljä
tavallista. Voit lahjoittaa myös eurosi luonnonsuojelutyöhön tai SPR:n
katastrofiapuun. Selvitä, mitä eurosi saa aikaan maailmalla. Vastauksia löydä ainakin seuraavista lähteistä:
Ruuan tuotantoon ja ruokailuun liittyy runsaasti valintoja. On helppo sortua kaupan tarjoustuotteisiin ja reseptivihkosen nimeämiin aineksiin. Onko sinulla muita valintakriteerejä? Tehtävä: Vain makuasioitako?
Olet ruokaostoksilla. Ostoslistassasi lukee: maitoa, leipää, kalaa,
juustoa, kananmunia ja jotain tuoretta sekä kahvia. Mitä
valinnanmahdollisuuksia lähikauppasi tarjoaa. Mitä valitset, jotta
ostoskorisi olisi kestävän kehityksen mukainen? Katso edellisen tehtävän
linkkejä. Käytä valinnoissasi apuna valintakehikkoa(Excel-tiedosto).
Tehtävä: Torilta tuoretta vai marketista kolme
purkkia eurolla?
Postiluukustasi kolahtaa marketin nelivärimainos, jossa on valmis
resepti ananastortulle. Mainos kertoo myös YliKansallinen-tuotemerkin
ananaksen olevan tarjouksessa ja saatpa vielä näppärän valmispohjankin
tarjoustuotteena.
Tiedät, että torilla on suomalaisia marjoja ja keittokirjastasi löytyy
helppo piirakanpohjaohje. Pohdi edellisiä vaihtoehtoja taloudellisuuden,
terveellisyyden (lisäaineet), jätteiden määrän, kuljetuskustannusten,
tuotantotapojen … kannalta.
Tehtävä: Onko banaanilla väliä?
Mitä asiaan vastaavat Reilun kaupan yhdistys, Kepa,
Chiquita-yhtiö.
Tehtävä: Onnelliseksi kuluttaen
Kokoa mainoksia, joiden perusviestinä on, että ostamalla tietyn
tuotteen, ystävyys ja rakkaus alkavat kukoistaa elämässäsi. Näinhän ei
ole. Huomaa, että vaikeimpia esteitä kestävän elämänmallin tiellä ovat
näkymättömät rakenteet, kuten arvot, onnellisuusmallit, sosiaalisen
arvostuksen syntyminen tai oletettu syntyminen ulkoisilla
statussymboleilla. Anna kieli näkymättömille sidoksille. Puhu puhki
mainoksilla manipuloitujen tarpeiden vankila. Sisäinen vapaus tulee
mahdolliseksi, kun olet tunnistanut näkymättömät sidoksesi ja tullut
tietoiseksi omista todellisista perustarpeistasi. Valmista mainoksille
vastasketsejä! Naura valhe kumoon! Markkinointiviestintä ja kaupallinen vaikuttaminen on Kuluttajaviraston opetuskäyttöön tuottamaa materiaalia. Rahastosäästäminen on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti Suomessa.
Rahastoa valitessa on tarjolla ns. eettisiä rahastoja. Miten
sijoitusrahastot eettisyyden määrittävät? Lue Helsingin Sanomien artikkeli
Hyvällä omallatunnolla voi rikastua - Eettiset sijoitusrahastot kestävät vertailun tavallisiin rahastoihin.
|
|