Uhanalaisuus

Suojelu

Aika ja kulttuurit

Suomen luonto

Omat teot

Teeman
tehtäväpankki

Uhanalaisuus ja sen syyt

Uhanalaisuuden arviointi
Mitkä lajit ovat uhanalaisia?
Missä on eniten uhanalaisia?
Miksi?
Populaatiot pulassa
Millainen laji EI pärjää?

Uhanalaisuuden arviointi

Uhanalaisuudella tarkoitetaan lajin, rodun tai alalajin häviämisen todennäköisyyttä. Ihmisen aiheuttama ja ihmisestä riippumaton häviämisuhka otetaan uhanalaisuuden arvioinnissa huomioon samalla tavoin. Uhanalaisluokittelu on tieteellistä puuhaa. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (kannan pieneneminen 80 %), erittäin uhanalaiset (- 50 %) ja vaarantuneet (- 20 %) lajit. Silmällä pidettävät (- 10 %) lajit eivät ole uhanalaisia. Niiden tarkkailu on kuitenkin aiheellista kannan kehityksen tai koon perusteella.

Lajin maailmanlaajuinen, kansallinen ja alueellinen uhanalaisuusluokka voi olla eri. Maailmanlaajuisen taantumisen perusteella vaarantuneeksi luokiteltu laji voi kuulua silmälläpidettäviin tai elinvoimaisiin alueella, jolla sen populaatiot ovat vakaita. Koko maailmassa elinvoimaiseksi katsottu laji voi olla äärimmäisen uhanalainen alueella, jossa se on hyvin vähälukuinen tai taantuva. Laji kuolee sukupuuttoon, kun lajin viimeinen yksilö koko maailmasta kuolee. Paikallisessa häviämisessä alueen luonnon monimuotoisuus vähenee, mutta sukupuuttoon kuolemisesta ei ole kysymys, jos ko laji esiintyy vielä muualla.

• Eläintieteen dosentti Antti Pekkarisen artikkeli Lajien häviäminen ja sukupuutto

Tehtävä: Onko valkoselkätikka uhanalainen?

Virallisen uhanalaisluokituksen mukaan valkoselkätikka on äärimmäisen uhanalainen. Kuitenkin Venäjällä on laajat valkometsätikalle soveliaat metsät. Lue valkoselkätikasta WWF:n sivuilta.

Mitkä lajit ovat uhanalaisia?

Maailman uhanalaisten lajien listalla on yli 11 000 lajia. Yhdistyneiden kansakuntien luonnonsuojeluohjelma UNEP:n (englanninkielinen aineisto) mukaan joka neljäs maailman 4630 nisäkäslajista ja 11 prosenttia 9675 lintulajista on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Noin puolet näistä ovat kasveja ja puolet eläimiä. Huonoin tilanne on matelijoiden sekä apinoiden ja muiden kädellisten kohdalla. Suuri osa sukupuuttoon kuolevista lajeista on niitä, joita ei ole vielä edes ehditty kuvata tieteellisesti ja siten luokitella uhanalaisiksi.

UNEP:n esittämät luvut perustuvat Maailman luonnonsuojeluliiton IUCN:n kokoamaan luetteloon maailman uhanalaisista lajeista (ns. Red List, englanninkielinen aineisto). Edellisestä, vuonna 1996 suoritetusta arvioinnista äärimmäisen uhanalaisten kädellisten määrä on kohonnut kolmestatoista yhdeksääntoista ja silmälläpidettävien määrä kolmesta kuuteentoista. Albatrosseja hukkuu pitkäsiimapyynnissä käytettyihin koukkuihin. Makeanveden kilpikonnalajeja on nyt äärimmäisen uhanalaisten listalla 24 entisen kymmenen sijasta.

Harvardin Yliopiston biologi, hyönteistutkija Edward O. Wilson on arvioinut, että 50 000 lajia kuolee vuosittain sukupuuttoon trooppisissa sademetsissä. Päivää kohden laskettuna sukupuuton vauhti olisi lähes 140 lajia päivässä. Ihmisen aiheuttaman sukupuuttoon kuolemisen vauhdin arvellaan olevan noin 50-kertainen verrattuna ihmisestä riippumattomaan lajien katoamistahtiin.

Tehtävä: Uhanalaisen lajin esittely

Valitse itseäsi kiinnostava uhanalainen laji Suomesta tai maailmalta ja laadi sitä esite. Missä lajia esiintyy? Mikä on aiheuttanut lajin uhanalaisuuden? Mitä toimenpiteitä tarvitaan lajin elinkelpoisuuden turvaamiseksi?

Missä on eniten uhanalaisia?

Suurin osa maailman uhanalaislajistosta keskittyy ns. hot spot -alueille, jotka yhteensä ovat 1,5 prosenttia maapallon pinta-alasta. Alueilla kasvaa lähes puolet maailman kasvilajeista ja selkärankaisista niillä viihtyy kolmannes. Asiasta kertova tutkimus julkaistiin alun perin 24. helmikuuta 2000 Nature-lehdessä.

Tehtävä: Uhanalaisuuden kriisialueet

Valitse kartalta sinua kiinnostava uhanalaisuuden "hot spot" -alue ja etsi siitä lisätietoja netistä tai kirjallisuudesta.

Miksi juuri näillä alueilla on rikas lajisto? Miksi se juuri nyt on uhattuna? Mitä suojelutoimia alueella on toteutettu?

Otetaan esimerkiksi eteläinen Afrikka. Alue on tunnettu nisäkkäistään. Eteläisen Afrikan luonnonvararesursseja tutkiva Musokotwane-keskuksen mukaan suurin osa niistä on uhanalaisia.

Syitä nisäkkäiden uhanalaisuuteen eteläisessä Afrikassa (englanninkielinen aineisto) ovat salametsästys (sarvikuono, norsu), väestönkasvusta johtuva elinympäristöjen häviäminen, eläintaudit, aitaukset, joiden tarkoitus on estää eläintautien tarttuminen villieläimistä karjaan, padot ja kanavat sekä sodat. Lisäksi suojeluun käytettävien varojen niukkuus ja kehittymätön lainsäädäntö. Jos laki sallii metsästyksen yksityisillä mailla, villieläinkannat kasvavat. Tämä on ehkä yllättävää, mutta silloin elinvoimainen kanta on metsästysoikeuden haltijan edun mukainen ja hän huolehtii sen säilymisestä. Näinhän meillä on esim. hirven osalta.

Miksi?

Siksi, että ihminen on aiheuttanut haitallisia vaikutuksia lajien elinympäristöissä. Haitalliset vaikutukset voidaan jakaa kolmeen luokkaan:

• saastuminen:

myrkkyvaikutukset heijastuvat populaatioiden elinvoimaisuuteen

rehevöitymisvaikutukset heijastuvat populaation rakenteen muuttuminen

• elinympäristöjen häviäminen
• ympäristötyyppien köyhtyminen

Tutustu myös IUCN:n tapaan luokitella uhanalaisuutta aiheuttavat tekijät (englanninkielinen aineisto).

Ilmastonmuutos aiheuttaa lajeille paineita nopeaan sopeutumiseen. Korallieläimet vaativat tietynlämpöisen veden menestyäkseen. Vaikka rannikkoalueiden rehevöityminen, saasteet ja voimakas hyödyntäminen ovatkin tärkeimpiä syitä koralliriuttojen häviämiselle, uhkatekijänä on myös ilmastonmuutoksen vaikutus . Jopa kaksi kolmasosaa maapallon koralliriutoista on alkanut valkaistua eli korallieläimet kuolevat ja niiden valkoinen kalkkirunko paljastuu.

Koralleista kiinnostuneille:

• Mapping the Decline of Coral Reefs , Nasan sivu
• Reefs at Risk , WRI:n sivu

Trooppiset sademetsät ovat näennäisestä pysyvyydestään huolimatta jatkuvassa uudistumisen tilassa. Kaatuvien puiden synnyttämät pienet aukot ja mutkittelevien jokien paljastama uusi maa ovat tärkeä osa sademetsien toimintaa. Suurin osa sademetsän puista uudistuu reilun kolmenkymmenen vuoden välein, vaikka valtapuut voivat elää satoja vuosia.

Aukot ja paljas maapinta ovat luonnontilaisessa sademetsässä hyvin lyhytikisiä ja pienialaisia. Kun ihmisiä oli vähän, keräily ja kiertokaskiviljely ei järkyttänyt sademetsän uudistumista. Nykyisin väestöpaineet ovat kovat: kaskikiertoajat ovat käyneet liian lyhyiksi eikä metsä ehdi uudistua. Sademetsiin raivataan yhä enemmän pysyviä peltoja.

Sahelin alueen kuivuus 1968–1974 aiheutti vakavan nälänhädän. Aavikoitumiseen alettiin kiinnittää kansainvälistä huomiota. Ympäristöverkon Aavikoitumien -sivulla lyhyt kuvaus aavikoitumisesta ja projektityöaiheita.

Tehtävä: Aavikoitumisen syyt

FAO:n kaavio Aavikoitumisen syitä maanosittain kertoo metsien hävittämisen (deforestation), liiallisen laidunnuksen (overgrazing) ja peltoviljelyn (arable farming) olevan tärkeimpiä välittömiä syitä aavikoitumiselle. Eri syiden merkittävyys vaihtelee mantereittain. Miten? Mitkä aavikoitumisen perimmäiset syyt ja miten niihin voitaisiin puuttua?

Happamoituminen ja kemikalisoituminen heikentävät joidenkin lajien elinvoimaisuutta. Haitalliset vaikutukset kohdistuvat erityisesti nuoruusvaiheeseen. Ilmansaasteiden synnyttämät jäkäläaukiot ja lisääntymishäiriöt ravintoketjun huipulla olevilla lajeilla osoittavat saastumien vaikutuksen monimuotoisuuteen.

Tehtävä: Itämeren hylkeiden lisääntymishäiriöt

Hylkeet syövät suuren määrän kalaa, joten Itämeressä olevat ympäristömyrkyt rikastuvat niihin. Tämä aiheuttaa niille lisääntymisvaikeuksia. Tutustu tarkemmin hyljelajeihin Särkänniemen sivuilla ja ympäristömyrkkyjen vaikutuksiin hylkeisiin.

Tehtävä: Atlantin lohi ja jokivesien happamoituminen

Tarkastele lohen poikastuotannon ja happamuuden välistä yhteyttä Nova Scotian jokivesistöissä Atlantin lohen suojeluyhdistyksen sivuilta (englanninkielinen aineisto).

• Kuopion yliopiston Ympäristöhygienian indikaattorikasvit -listasta näet, miten lajit kertovat ympäristön tilasta.

Ympäristötyypit köyhtyvät, elinympäristöt pirstaloituvat. Mitä todella tapahtuukaan?

Asian ymmärtämiseksi on hyvä pitää erillään seuraavat käsitteet:

• biotooppi = lähinnä kasvillisuuden perusteella määrittyvä ympäristötyyppi (esim. rantalepikko)
• habitaatti = tietyn lajin vaatima elinympäristö (esim. rantalepikossa kasvavat tuomet tuomenkehrääjäkoin elinympäristönä)
• ympäristötyyppien köyhtyminen = näennäisesti suunnilleen ennallaan säilyvä ympäristötyyppi (biotooppi) käsittää entistä vähemmän erityyppisiä elinympäristöjä (habitaatteja)

Ihminen on muuttanut noin puolet maapallon maapinta-alasta. Ihminen on raivannut aiemmin runsaslajisia luonnonmetsiä ja kosteikoita vähälajisiksi pelloiksi saadakseen lisää viljelymaata. Suuria maa-alueita on varattu liikenneväylien käyttöön ja taajamat ovat levinneet yhä laajemmalle ympäröivälle maaseudulle. Näin on tuhottu ja tuhotaan edelleen kokonaisia elinympäristöjä. Elinympäristöjen mukana on kadonnut lajeja tai paikallisia kantoja. Jäljelle jääneet pienet luonnontilaiset alueet ovat useimmiten liian suppeita pitämään yllä laajoja elinalueita vaativia lajeja. Nekin lajit, jotka säilyvät, voivat kärsiä kannan pienuudesta johtuvasta sukusiittoisuudesta. Ennen pitkää sukusiitos johtaa kannan heikkenemiseen ja lopulta tuhoon.

Tehtävä: Täpläverkkoperhonen ja sukusiitos

Täpläverkkoperhosen metapopulaatioita on tutkittu professori Ilkka Hanskin johdolla Ahvenanmaalla. Lue Marko Niemisen artikkeli Täpläverkkoperhosen metapopulaatio Ahvenanmaalla - populaatiobiologian hiukkaskiihdytin . Miksi elinympäristöjen pirstaloituminen ja sukusiitos voivat olla lajeille kohtalokkaita?

Ihmisen mukana leviävien lajien kilpailu ja niiden mukana leviävät taudit aiheuttavat ns. tulokaslajien ongelman. Vieraaksi eli tulokaslajiksi kutsutaan sellaista eliölajia, joka on siirtynyt elinympäristöön, jossa sitä ei ole aiemmin esiintynyt. Tulokaslajit ovat alkuperäisen lajiston uhka erityisesti saarilla. Australian kani, Victoria-järveen istutettu niilinahven sekä musta- ja isorotta ovat esimerkkejä tulokaslajeista. Tulokaslajeja esiintyy joka puolella maailmaa. Jotkut on tuotu tahallisesti, toiset ovat kulkeutuneet vahingossa ihmisten tai tavaroiden mukana. Noin kymmenellä prosentilla uuteen ympäristöön siirretyistä lajeista on tuhoisia vaikutuksia.

Tehtävä: Vesihyasintti

Lue Musukotwane-keskuksen sivuilta, miksi vesihyasinttia kutsutaan ’tappavaksi kaunottareksi’? (englanninkielinen aineisto)

Myös Suomeen on kotiutunut runsaat 600 vierasta eläin- ja kasvilajia .

Tehtävä: Kuuluuko minkki Suomen luontoon?

Populaatiot pulassa

Lajin sukupuutto on kaikkien sen populaatioiden tuhoutumisen seuraus eli laji kuolee sukupuuttoon vasta, kun kaikki sen populaatiot ovat hävinneet. Populaatioiden tilaa seuraamalla saadaan tärkeää tietoa siitä, mihin ollaan menossa.

WWF:n Living Planet -indeksi kuvaa eläinlajien populaatioiden eli paikallisten kantojen muutoksia. Indeksi on metsäindeksin (695 lajia), makeiden vesien indeksin (344 lajia) ja meri-indeksin (274 lajia) populaatiomuutosten keskiarvo. Se laski yli 30 prosenttia vuodesta 1970 vuoteen 2003. Alueellisesti tarkasteltuna vakavimmat populaatiomuutokset havaitaan trooppisilla alueilla. Living Planet 2006 -raportin voit ladata pdf-tiedostona kokonaisuudessaan Suomen WWF:n sivuilta.

Populaatioiden ja lajien katoa kiihdyttää ns. saariefekti . Alkuunsa kaikki luonto on ollut koskematonta. Pienet ihmisen asutuksen saarekkeet ovat usein jopa lisänneet luonnon monimuotoisuutta. Nyt ollaan tilanteessa, jossa luonnontilaisia tai edes luonnontilaista muistuttavia alueita on vähän jäljellä, pieninä saarekkeina. Mikäli saarekkeiden verkosto käy liian hajanaiseksi, yksilöt eivät pääse liikkumaan laikulta toiselle. Saarekkeen lajimäärä on aina myöskin pienempi kuin yhtenäisen laajan alueen. Laajoja reviirejä vaativat lajit häviävät ensimmäisenä.

Sammakkoeläimiä on ollut maailmassa jo 360 miljoonaa vuotta. Sammakoiden suku on selvinnyt kolmesta suuresta sukupuuttoaallosta. Nykyisin sammakkolajeja on lähes viisi tuhatta. Yksilömäärät ovat romahtaneet ja lajeja kuollut sukupuuttoon kaikkialla paikoissa, joissa kantoja on seurattu. Miksi?

Varmuutta ei ole. Maailman tila 2001 raportissa syytä haetaan seuraavista:

• saasteet (jotkin sammakkolajit kärsivät jopa liiallisesta typestä)
• ilmastonmuutos (kuivuus, sateen vuodenaikaisrytmin muutokset)
• lisääntynyt ultraviolettisäteily (ohut iho ja kutu ovat alttiita ultraviolettisäteilylle)
• jokien patoaminen ja kutulammikoiden häviäminen
• tulokaslajit
• infektiotaudit (piiskasiimasieni todettiin sammakoilla 90-luvun puolivälissä eri puolilta maailmaa)
• liikenne

Millainen laji ei pärjää?

Kaikki lajit eivät sentään ole uhanalaisia. Osa on jopa hyötynyt ihmisen toimista. Miten uhanalainen laji eroaa ei-uhanalaisesta?

Tehtävä: Voittajat ja häviäjät. Selvitä, miksi

• muuttohaukka on uhanalainen, mutta varpunen ei?
• harmaalokki on yleistynyt, selkälokki vaarantunut?
• panda on uhanalaisuuden symboli?
• naali on uhanalainen, kun kettukanta voi hyvin?
• lettorikko on vaarantunut, mutta järviruoko lisääntyy?
• ketoneilikka on silmälläpidettävä, kun lupiini lisääntyy?
• mantulantiainen on erittäin uhanalainen, kun itikoita eli sääskiä riittää kiusaksi asti?