![]()
|
Suunnitelma
|
Vaikuttava osallistuminen osaksi koulutyötäOsallistuva / aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys on uuden opetussuunnitelman aihekokonaisuus. Päämääränä on auttaa oppilasta hahmottamaan ympäristöään ja yhteiskuntaa eri toimijoiden näkökulmasta ja kehittää osallistumisessa tarvittavia valmiuksia. Vaikuttava osallistuminen on erityisen ajankohtaista juuri nyt myös siksi, että vuosi 2005 on Euroopassa kansalaiskasvatuksen teemavuosi. Osallistumisen oppiminen alkaa omassa työyhteisössä ja valmiuksien karttuessa laajenee koulun lähiympäristöön ja erilaisten verkostojen kautta hyvinkin kauas. Osallistumiskulttuurin laajentamisessa ja monipuolistamisessa voi edetä esimerkiksi tämän osion sivujen mukaisesti.
|
|