Kestävää kehitystä Järvenpään Kinnarin koulussa Kinnarin alakoulu on Järvenpään vanhin koulu. Ensimmäinen nykyisistä rakennuksista otettiin käyttöön jo vuonna 1920. Puistomaisen laaja tontti, oma Kinnarin lampi vesiliskoineen ja jättiläislumpeineen sekä kauniit vanhat rakennukset antavat miellyttävät puitteet 301 oppilaan koululle (13 yleisopetuksen ja 2 erityisopetuksen ryhmää). Läheinen Terholan ulkoilualue, Lemmenlaakso sekä Tuusulanjärvi antavat hyvät mahdollisuudet toteuttaa toiminnallista ympäristö- ja luonnontieteiden opetusta kaikkina vuodenaikoina. Kinnarin koulun ympäristöhistoriaa Koulussamme on jo 1990-luvun alusta alkaen painotettu ympäristökasvatusta sekä luonnontieteitä ja toteutettu mm. kestävän kehityksen periaatteiden mukaista lajittelu- ja kierrätystoimintaa. Globe-projekti(www.globe.gov) alkoi vuonna 1996 ja Vihreä lippu-hanke 1999. Syksyllä 2002 saimme pysyvän vihreän lipun tunnustukseksi toiminnastamme. Marraskuussa 2006 Opetus-, Kasvatus- ja Koulutusalojen säätiö (OKKA) myönsi koulullemme ympäristösertifikaatin. Ympäristöohjelmasta Koulullamme on oma ympäristöohjelma, jota päivitetään ja jonka toteutumista arvioidaan vuosittain oppilaiden ja henkilökunnan kanssa. Ohjelmassa määritellään myös luokka-asteittain tapahtuvaa toimintaa:
Oppilaiden osallisuutta ja vastuuta kaikessa koulun toiminnassa pyritään koko ajan lisäämään myös aktiivisen oppilaskuntatoiminnan kautta. Järvenpään Järkevä-ohjelma ja koulujen ympäristövastaavat Järkevä on Järvenpään kaupungin kestävän kehityksen ohjelma, joka tehtiin hallinnon virkamiesten ja kuntalaisten yhteistyönä. Sitä on toteutettu vuodesta 2004 alkaen. Ohjelman mukaisesti kaikille kouluille on valittu ympäristövastaavat, jotka kokoontuvat muutaman kerran lukukaudessa yhdessä pohtimaan ja kehittämään koulujen ympäristöohjelmia, vaihtamaan hyviä ideoita sekä suunnittelemaan esim. yhteisiä teemapäiviä. Useana vuonna on toteutettu yhteistyössä seurakuntaopiston, Järvenpään yläkoulun ja lukion opiskelijoiden ja opettajien kanssa toiminnalliset ympäristön tutkimisen ja havainnoinnin retkipäivät Lemmenlaakson luonnonsuojelualueelle. Koulujen ympäristövastaavien toimintaa koordinoi Kinnarin koulun rehtori. Järkevä-ohjelmaan liittyen kaupunginjohtaja on nimennyt kestävän kehityksen virkamiestyöryhmän, jossa on edustaja tekniseltä toimialalta, sivistystoimesta, sosiaali- ja terveystoimesta sekä yleishallinnosta. Tämä yli hallintokuntarajojen ulottuva yhteistyö on helpottanut ympäristöohjelmien toteuttamista mm. kouluissa ja päiväkodeissa. |
|