Palaa etusivulleKalenteriUutisetOpsista arkeenKumppanitProjektitTeemat

Etsi hakusanoilla
Anna palautetta

Opsista arkeen
Palaa peruskoulun arkistoon

Lintumetsän koulussa tutkitaan ja tehdään itse

Lintumetsän koulu on 1998 perustettu yläaste Espoon Lintuvaarassa. Ympäristö otettiin opetuksen painopistealueeksi heti koulun perustamisvaiheessa.

Koulumme ympäristöön suuntautuminen alkaa jo koulurakennuksesta. Koulun katolla on auringon lämpöä kerääviä kennoja, joiden talteen ottamaa lämpöä siirretään käyttövettä lämmittämään. Talteen saatu lämpöenergia on luettavissa mittarista. Olemme juuri aloittaneet yhteistyön norjalaisten kanssa, jossa seuraamme koulutalomme kaukolämmön kulutuksen vaihtelua eri vuodenaikoina. Tutkimme ulkolämpötilan, tuulisuuden ja kunakin päinä vallitsevan tuulen suunnan vaikutusta lämmönkulutukseen.

Laskemme kerätyn aurinkolämmön määrää eri kuukausina. Vaikka aurinkoenergian saanto on pieni suuressa talossa, kertovat havaintomme oppilaalle, että aurinkolämpöä voidaan saada talteen. Rahaksi laskettuna aurinkolämpö tuo talouteen säästöä. Mittaamme myös maaperän lämpöä ja sen vaihtelua talven kuluessa. Jo yhden vuoden mittausjakso oli yllätyksellinen, puolen metrin syvyydessä oli koko talven plusasteita kovista pakkasista huolimatta.

Kotisivu ympäristökasvatuksen apuna

Koulun kotisivu on osa ympäristökasvatusta. Haluamme sen kertovan työstämme kuin myös antavan materiaalia oppilaiden omien tutkimuksien tueksi. Sivuilla on tietoa säästä, lähipuron veden laadusta, kevään etenemisestä, kuin myös lumipeitteen muuttumisesta talven mittaan.

Oppilaat tekevät omia tutkimuksiaan keräämäämme aineistoa käsitellen. He voivat käyttää kotisivulla olevaa materiaalia taustatietoina. Koulussamme kerättyyn aineistoon perustuvia tutkimuksia oppilaat ovat tehneet erityisesti matematiikan, maantiedon ja tietotekniikan tunneilla.

Koulun oma ympäristökurssi

Koulumme omaleimaisuus tulee parhaiten esille kaikille oppilaille yhteisessä ympäristötiedon kurssissa. Koska kurssista ei ole olemassa oppikirjaa, olemme julkaisseet kurssin materiaalin ja siihen liittyvät tehtävät koulun kotisivulla. Science –ympäristökurssilla tuodaan esille ympäristötiedon monialaisuus.

Vaikka eri kouluaineet osaltaan käsittelevät ympäristöä, ympäristökurssissa tarjoutuu tilaisuus yhdistää monesta aineesta peräisin olevaa materiaalia yhdeksi eheäksi kokonaisuudeksi. Ympäristökurssilla haluamme asettaa ihmisen oikeaan ”ympäristöönsä” osana maailmankaikkeutta. Tarkastellessamme oman planeettamme ilma-, vesi-, ja eliökehää huomaamme niihin kaikkiin liittyvän ympäristöongelmia. Asioiden ymmärtäminen vaatii tietoa monista oppiaineista, niin kotitaloudesta kuin historiastakin.

Retkeilyä ja puutarhatöitä

Kouluvuoden suunnitelmaan kirjaamme joka vuosi yhden 7- luokkalaisten vesiretkipäivän ja 8- luokkalaisten metsäretkipäivän. Vesipäivänä luokka viettää koko päivän ulkona meren rannalla. Metsäpäivänä kahdeksasluokkalaiset viettävät yhden päivän Nuuksion kansallispuistossa. Oleellisena osana kouluvuoden suunnitelmaan kuuluu myös syksyinen ympäristöteemapäivä ja keväinen ympäristö- ja liikuntapäivä.

Olemme Lintumetsässä panostaneet myös viihtyisään, kauniiseen ja opettavaan koulupihaan. Meillä on oma kasvimaa. Kasvatamme pihalla koristekasveja. Kasvitarhan pito on osa maa- ja metsätalouden opetusta, mutta muutkin oppilaat ja opettajat aineesta riippumatta ovat olleet mukana sitä keväisin kunnostamassa ja kesällä hoitamassa.

Kasvimaalta saadaan leikkokukkia. Oman maan juureksia syödään kouluruokailun lisänä. Syötävät krassin ja kehäkukan kukat ovat koristaneet monet koulusalaatit ruokasalissa. Mausteita ja vihanneksia voidaan käyttää kotitalouden opetuksessa ja kukkien väriaineita kemiassa lankojen värjäykseen.

Timo Peuraniemi, Lintumetsän koulun biologian ja maantiedon lehtori

Lue lisää Lintumetsän koulun kotisivuilta!