Ruoantuotanto kriisissä?

Ekologisempaan ruokapöytään

Nälkä

Vaarallista ruokaa

Teeman
tehtäväpankki

Parhaat
linkit

Ruokaa kestävästi

Nälkä

Joka seitsemäs maailman kansalainen näkee nälkää ja puolet kärsii ravinnon yksipuolisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että 800 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta ja 24 000 ihmistä kuolee siihen päivittäin - yksi ihminen joka neljäs sekunti. Kriisi on pahin Afrikassa ja osassa Aasiaa. Ajankohtaista tietoa maailman nälkätilanteesta löydät esimerkiksi kansalaisjärjestöjen Ruoka-aika-kampanjan uutissivulta.

Nälkä on suurin terveysongelmien aiheuttaja kehitysmaissa. Aliravitsemus ehkäisee henkistä ja fyysistä kehitystä ja lisää alttiutta tartuntataudeille. Nälkä tulee aiheuttamaan massamuuttoja (ympäristöpakolaisuutta), tautien leviämistä ja ympäristön tuhoutumista.

Nälkä johtuu useimmiten köyhyydestä, jonka pääsyitä ovat kuivuus ja sodat. Valtioiden velkataakka, riittämätön taloudellinen panostus terveyteen ja koulutukseen, köyhyys, maatalouden alhainen tuottavuus, julkisten instituutioiden tehottomuus ja AIDS-pandemia ovat myös kaikki nälänhädän keskeisiä syitä.

Tehtävä: Avustustyöntekijän pesti.
Mieti Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen sivuilla olevan artikkelin pohjalta, kuinka pärjäisit avustustyöntekijänä nälänhätäalueella.

Ravintoa hankitaan kalavesistä, laidunmaista ja viljelysmaista sekä keräilemällä. Kalakannat ovat kestokykynsä äärirajoilla eikä laidunmaiden tuottavuutta pystytä enää nostamaan. Viljelysmailla tilanne ei ole paljon parempi. Vilja on maailman ravinnontuotannon perusta. Vuosina 1950-2000 maailman viljelyalan tuottavuus kasvoi 170 %. 1990-luvulla kasvu oli korkeintaan prosentin vuodessa, siis alle väestönkasvun. Itse asiassa vuodesta 1984 lähtien viljankulutus henkeä kohti on ollut laskussa.

Ravinnon kulutus jakaantuu hyvin epätasaisesti sekä valtioiden välillä että niiden sisällä. Vuonna 2000 maailmassa oli ensimmäistä kertaa yhtä paljon aliravittuja ja toisaalta ylipainoisia ihmisiä. Onkin sanottu, että ongelmana on pikemminkin tuotetun ruoan epätasainen jakaantuminen kuin sen suoranainen puute. Vaikka ravinnontuotanto suhteessa väestönkasvuun onkin hidastunut, ruokaa tuotetaan maapallolla yhä yli tarpeen, mutta ihmiset eivät pysty hankkimaan sitä.

Tehtävä: Ruokavuori.
Toisissa maissa ihmiset kärsivät ylipainosta ja ruokavuorista, toisissa nälänhädästä. Kriisitilanteissa tarvitaan nopeaa ruoka-apua. Miksi ruoan vieminen pysyväluonteisesti kehitysmaihin ei kuitenkaan ole välttämättä viisasta? Voit etsiä vastausta esimerkiksi ulkoasiainministeriön artikkelista tai kansalaisjärjestöjen Ruoka-aika-kampanjan sivuilta. 


Ketkä sitten kärsivät nälästä? Nälänhätäalueiden virkamiehet ja kauppiaat, puhumattakaan avustustyöntekijöistä, eivät näe nälkää. Kuivuus ei synnytä nälänhätää Yhdysvalloissa, vaikka se toistuu siellä säännöllisesti. Onkin kyse voimavaroista: se jolla on voimavaroja selviytyä, ei näe nälkää. Useilla kehitysmailla ei ole voimavaroja suojautua nälänhädältä. Vielä vähemmän niitä on köyhän maan köyhällä yksityisellä ihmisellä poikkeusolojen, kuten kuivuuden, yllättäessä. Nälkä ja köyhyys eivät ole puolueettomia. Erityisen haavoittuvia niille ovat pienet lapset, sairaat ja vammaiset sekä vanhukset. Lisäksi ne koskettavat naisia paljon enemmän kuin miehiä, sillä useimmissa maailman yhteisöissä nainen syö viimeiseksi. Nälkä myös periytyy: se tuo mukanaan sairauksia, köyhyyttä ja alikehittyneisyyttä, jotka tuovat mukanaan aliravitsemusta - ja noidankehä on valmis.

Naisista voi löytyä myös nälkäongelman osaratkaisu. Tilanteen uskotaan parantuvan, jos naisten vaikutusmahdollisuuksia ruuantuotannon kehittämiseen parannetaan. Naisten vastuulla on esimerkiksi Afrikassa valtaosa ravinnon perustuotannosta ja sen muokkaamisesta päivittäiseksi ravinnoksi. Lisäksi koko alan kehittyminen vaatii riittäviä investointeja ja tutkimuksia maataloudesta ja ravinnontuotannosta.

Tehtävä: Mitä Namibiassa syödään?
Tutustu namibialaiseen ruokaan Namibian cases -aineiston avulla. Mitä on mahangu? Kenen tehtävänä oli kyniä kana?



Tehtävä: Suomalainen nälkä. Onko nälkäongelmaa vain kehitysmaissa, vai tiedätkö Suomessakin olevan ihmisiä, joille jokapäiväsen ruoan saaminen on ongelma? Ketkä Suomessa kärsivät nälästä? Aloita vaikka lukemalla tiedote kirkon ruokapankista.