Kansainvälinen

Kansalliset

Paikalliset

Kansalaiset

Tutkimus

Talous ja
kauppa

Teeman
tehtäväpankki

Parhaat
linkit

Paikallistaso

"Think globally, act locally eli ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti"

Kunnan ympäristöhallinto
Paikallinen Agenda 21

Kunnan ympäristöhallinto

Kunnalla on ympäristönsuojeluun liittyviä toimintamahdollisuuksia erityisesti kaavoituksessa ja yhdyskuntatekniikan perushuoltoverkkojen rakentajana, maanomistajana (kunnat omistavat 430 000 hehtaaria metsää), luonnonalueiden varaamisessa ja ylläpidossa, luontovalistuksessa ja koulutuksessa sekä luonnon virkistyskäyttöön perustuvien elinkeinojen edellytysten vahvistamisessa. Kuntaliiton Yhdyskunta, tekniikka ja ympäristö -sivut ovat erinomainen tietolähde kunnallisissa ympäristöasioissa.

Kunta on velvollinen huolehtimaan alueellaan jätehuollosta. Kunnan jätepoliittisen ohjelman laadintaan opastetaan Kuntaliiton ohjeessa. Myös ympäristöhallinnon sivuilla kerrotaan jätehuollon järjestämisestä.

Elintarvikevalvonta perustuu yritysten omavalvontajärjestelmään . Kunnan velvollisuus on valvoa järjestelmän toteutumista alueellaan.

Sisäasiainministeriön hallinnonalaan kuuluvan Pelastustoimen merkitys on keskeinen onnettomuustilanteissa.

Kunnat osallistuvat mm. seuraaviin kestävää kehitystä edistäviin kampanjoihin:

Tehtävä: Oman kunnan Internet-sivut ympäristötiedon välittäjinä

Kuntien internet-sivut eroavat toisistaan melkoisesti, mutta löydät kotikuntasi osoitteesta: www.kunnan_nimi.fi

Tutustu, mitä tietoa kotikuntasi Internet-sivu tarjoavat ympäristöasioista.

Tehtävä: Tiedonhaku-harjoitus

Seuraavassa on joukko ympäristöasioita ja arkisia ympäristöongelmia, joista kunnan viranomaiset vastaavat puolestasi. Ota selvää, kuka kotikunnassasi antaa lisätietoja asiasta.

Jollet löydä kotikuntasi nettisivuilta vastauksia seuraaviin kysymyksiin, ota selvää kunnantalosi puhelinvaihteesta.

  1. Sairastut keväällä ripuliin ja epäilet, että syynä on juomasi ’maalta maistunut’ vesi. Kenen puoleen voit kääntyä selvittääksesi oireiden alkuperän?
  2. Ostit jälleen kerran kaupasta homeisen kääretortun. Olet jo aiemmin huomauttanut asiasta kauppiaalle, mutta vanhentuneita tai pilaantuneita elintarvikkeita on jatkuvasti myynnissä. Kenen puoleen käännyt tehdäksesi moisesta vastuuttomuudesta lopun?
  3. Perustatte kaveriporukalla valokuvauskerhon ja pystytätte oman laboratorion kotisi lämpimään autotalliin. Ostettuasi ensimmäiset kehite-erät huomaat paketin kyljessä merkinnän: Ongelmajätettä – ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana. Selvitä, minne voit kotikunnassasi viedä ongelmajätteet.
  4. Olet kuullut huhuja, että läheinen puronvarsilehto aiotaan rakentaa. Olet sitä mieltä, että alue on kunnassasi ainutlaatuinen ja haluat selvittää, onko huhuissa perää. Keneltä saat luotettavan vastauksen?
  5. Pelkosi puronvarren rakennusaikeista osoittautuivat todeksi. Haluat vastustaa hanketta. Mistä todennäköisesti löydät muita puronvarsilehdon tilasta kiinnostuneita?
  6. Kotiisi on ilmaantunut merkillisiä ’ötököitä’. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä ne ovat. Pyydystät pari tulitikkurasiaan. Kenen luokse menet kysymään, mitä ne ovat?
  7. Kotisi vallanneet ’ötökät’ osoittautuivat kotisirkoiksi. Sinulle kerrottiin, että ne ovat harmittomia ja häviävät todennäköisesti pian itsestään. Kiinnostut uusista kotieläimistäsi ja päätät etsiä niistä lisätietoa. Käytä hakupalvelimia ja laita hakusanaksi kotisirkka. Mitä tietoa löydät. Onko hakupalvelinten tulosteissa eroa.

Tehtävä: Oman kunnan ekologinen jalanjälki

Kuntaliitossa on kehitetty ekologisen jalanjäljen laskentaohjelma suomalaisille kunnille . Ota selvää, joko kuntasi ekologinen jalanjälki on laskettu. Mikä on oman kuntasi ekologinen jalanjälki ja mitkä seikat erottavat sen naapurikunnista.

Palaa sivun alkuun

Paikallinen Agenda 21

YK:n vuoden 1992 Rion julistuksen 28 § haastoi kaikki maailman kaupungit ja kunnat laatimaan kestävän kehityksen toimintaohjelman. Paikallinen Agenda 21 eli lyhyemmin paikallisagenda perustuu kuntayhteisön yhdessä määrittelemään käsitykseen kestävästä kehityksestä. Kysymyksessä on siis paljon muutakin kuin perinteinen ympäristönsuojelu. Ohjelmien tavoitteena on ekologisten, taloudellisten, kulttuuristen ja yhteiskunnallisten näkökulmien paikallinen yhteensovittaminen. Kestävän kehityksen toimintaohjelman olennaisia tavoitteita voivat olla esimerkiksi työllisyys ja paikallisdemokratia.

Kunnat vastaavat alueellaan mm. maankäytön ja rakentamisen ohjauksesta, jätehuollon toteuttamisesta ja perusopetuksesta sekä monista sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä edistävistä toimista.

Kuntaliiton mukaan paikallinen agendatyö on käynnistynyt ainakin 300 kunnassa.

Paikallisella tasolla kunta on valtuustoineen, hallituksineen ja virkahenkilöineen virallinen toimija. Yksityiset kansalaiset ja erilaiset järjestöt ovat puuhakkaita monilla paikkakunnilla.

Tehtävä: Tutustu oman kuntasi paikallisagendatyöhön

Mitä tavoitteita, haasteita, uhkia ja mahdollisuuksia kestävälle kehitykselle on kotikunnassasi? Miten sinä voisit mennä mukaan?

Seuraavat ohjeet ovat Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta:

Ottakaa yhteyttä paikallisiin ympäristöviranomaisiin ja tutustukaa kuntanne paikallisagenda -sivuihin netissä. Mitkä ovat ohjelman päätavoitteet? Millaisia aihekokonaisuuksia siinä on? Millaisia kysymyksiä painotetaan?

Ehdotuksia paikallisten ongelmien ratkaisemiseksi:
Luokka voi laatia suunnitelman jonkin paikallisen ongelman ratkaisemiseksi. Ongelmana voisi olla esimerkiksi kauniin luontomaiseman kaavoittaminen kerrostaloalueeksi, lähivesistön rehevöityminen, pohjaveden pilaantuminen, liikenteen ympäristöhaitat. Oppilaat perehtyvät lehtikirjoituksiin ja haastattelevat asiantuntijoita. Asiantuntijoina haastatellaan esimerkiksi paikallisia ympäristövirkamiehiä, yrittäjiä, kunnan/kaupungin päättäviä virkamiehiä, paikallisia asukkaita … Selvitetään ensin mitä tiedetään, sitten mitä haluttaisiin tietää ja mistä tiedon saisi. Sen jälkeen arvioidaan, millaista tietoa saatiin ja miten tietoon voisi vaikuttaa?

Katso myös kestäviin yhdyskuntiin/ kaavoitus ja kestäviin yhdyskuntiin/osallistuminen (sisäiset linkit), jotka käsittelevät paikallistason vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia.

Ympäristöhallinnon paikallinen kestävä kehitys -sivu