Euroopan Unionin kuudes ympäristöohjelma "Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta"
Seuraava perustuu komission tiedonantoon (24.1.2001) neuvostolle, Euroopan Parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.
EU:n kuudes ympäristöohjelma nimeää neljä ensisijaista toiminta-aluetta:
- Ilmastomuutoksen pysäyttäminen
; ensisijaisena tavoitteena Kioton pöytäkirjan ratifiointi à
kahdeksan prosentin vähennys kasvihuonekaasupäästöihin vuoden 1990 tasosta vuosina 2012. Pitkän aikavälinvähennystavoite on 70 %.
- Luonto ja biologinen monimuotoisuus
; päämääränä on luonnon suojeleminen ja sen toiminnan ennalleen palauttaminen sekä biologisen monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen Euroopan Unionissa (Natura 2000) ja maailmanlaajuisesti. Päämääränä on myös maaperän suojeleminen eroosiolta ja saastumiselta (nykyisen lainsäädännön täydellinen käytäntöönpano). Ympärsitöä ja biologista monimuotoisuutta koskevat näkökohdat on syvällisesti ja tehokkaasti sisällytettävä maatalous-, maisema, metsätalous- ja meripolitiikkaan ja kehitettävä Euroopan maaperästrategia.
- Ympäristö ja terveys
; päämääränä on saavuttaa sellainen ympärsitön laadun taso, jolla ihmisen luomilla epäpuhtauksilla, erityyppinen säteily mukaan luettuna, ei ole ihmisen terveyteen merkittävää vaikutusta ja jolle ne eivät aiheuta terveysriskejä. Riskeihin ennalta varautuminen ja niiden ehkäisy ovat keskeisiä, samoin erityisryhmät, kuten lapset ja vanhukset.
- Luonnonvarojen kestävä käyttö ja jätehuolto
; päämääränä on varmistaa, että uusiutuvien ja uusiutumattomine voimavarojen käyttö ja niihin liittyvät vaikutukset eivät ylitä ympäristön kantokykyä. Päämääränä on myös purkaa luonnonvarojen käytön ja taloudellisen kasvun välinen yhteys parantamalla huomattavasti käytön tehokkuutta, vähentämällä talouden keskittymistä aineelliseen hyvinvointiin sekä ehkäisemällä jätteiden syntyä.
Kuudennen toimintaohjelman täytäntöönpanon onnistuminen riippuu keskeisesti mahdollisimman monien asianosaisten osallistumisesta kaikkiin prosessin vaiheisiin tavoitteiden sopimisesta toimenpiteiden toteuttamiseen. Luotettava tieteellinen tieto ja taloudelliset arvioinnit, luotettava ja ajantasainen ympäristötieto sekä osoittimien (indikaattorien) käyttö tukevat ympäristöpolitiikan laadintaa, täytäntöönpanoa ja arviointia.
Strategia ympäristöpäämäärien saavuttamiseksi:
- Nykyisen ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa on parannettava
: päättäväiset oikeustoimet, parhaille tekniikoille annettava tuki, julkinen tiedotus.
- Ympäristökysymysten sisällyttämistä muihin politiikkoihin on syvennettävä.
Edistymistä on seurattava osoittimin (indikaattorein) ja vertailuanalyysin (benchmarking) avulla.
- Markkinoihin vaikutetaan yritysten ja kuluttajien kautta.
- Kansalaisille
helposti saatavilla olevaa ja käytännönläheistä ympäristötietoa.
- Jäsenvaltioiden maankäytön suunnittelua ja hallintaa koskevia päätöksiä ohjataan parhaita käytäntöjä edistämällä ja myöntämällä tukea rakennerahastojen kautta.