Vinkki nro 16: Ruoan matka pöytäämme
Ruuan hankinta, valmistus ja ruokailuhetket ovat keskeinen osa arkipäiväämme ja myös oleellinen osa juhliamme. Ruuan laatu ja riittävyys ovat perusta terveydelle ja ruokanautinnoille. Toisaalta yksipuolinen ruoka ja sen riittämättömyys on sairauden ja kärsimyksen aiheuttaja sekä monien konfliktien syy.
Ainekset ruokapöytäämme tuotetaan eri tavoin ja eri puolilla maailmaa. Ruoan tuotanto, kuljetukset, pakkaukset, varastointi, valmistus ja jätteet aiheuttavat noin kolmanneksen keskivertoihmisen tuottamasta ympäristökuormituksesta. Ympäristötietoisilla valinnoilla voi pudottaa helposti ympäristökuormitusta ja silti syödä terveellisesti ja ruuasta nauttien. Tehtäviä aiheeseen liittyen: Mistä koululounaan ruoka-ainekset ovat peräisin? Viikon ruokalista sisältää erilaisia terveysvaatimukset täyttäviä lounaita. Ottakaa selvää, mistä ja millaisina kuljetuksina ruoka-ainekset ovat tulleet koulu- tai keskuskeittiöön, miten ruoka valmistetaan ja tarjoillaan sekä miten jätteiden syntyä vähennetään ja mihin lajitellut jätteet viedään. Kuvatkaa eri ruoka-ainesten matkaa pellolta, metsästä, vesistöstä tai navetasta ruokapöytään? Lähteitä mm. Mistä kotiruoan ainekset ovat peräisin? Tehdään vastaava kartoitus kotona syötävän ruuan osalta. Mistä ruokahankinnat tehdään? Kuinka usein ja millä kaupassa käydään? Onko ruoka-ainesten matka ruokapöytään pidempi vai lyhyempi kouluruokaan verrattuna? Tuottaako kalastus, marjastus, sienestys, puutarhaviljely elintarvikkeita ruokapöytään? Onko jätteiden synnyn ehkäisy ja jätteiden hyötykäyttöön lajittelu kotona tehokkaampaa kuin koulussa? Lähteitä edellisten lisäksi mm. Maatilayhteistyössä kokemuksia ruoantuotannosta Maatilavierailut, luokkaretket, oman puutarhapalstan hoito lähimaatilalla, aktiivinen osallistuminen maatilan töihin tai maatilaleirikoulu antaa kokemusta ruoantuotannon todellisuudesta. Lisätietoa yhteistyömahdollisuuksista löytyy Agronetin aineistoista Maalle oppimaan ja Leirikoulu sekä julkaisusta Maalle oppimaan – Kestävää kehitystä koulujen ja lähimaatilojen yhteistyönä. Millaisia ruokailutottumuksia on muissa maissa? Erilaiset luonnonolosuhteet ja perinteet näkyvät ruoantuotannossa ja ruuanvalmistuksessa. Ota selvää, mitä ovat peruselintarvikkeita muissa maanosissa? Miten uskonto vaikuttaa ruokakulttuuriin? Lähteitä mm. |
|