Vaikuttaminen asioihin koetaan usein vaikeaksi. ”Pieni ihminen ei voi tehdä mitään” -sanonta ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yksittäiset
ihmiset voivat vaikuttaa yksin ja yhdessä. Samaan suuntaan toimivat ihmiset ovat suuri muutosvoima. Seuraavassa kymmenen linkkiä Internetin
vaikuttamiskanaviin.
1. Päättäjien aktivointi
Kirjoittakaa päättäjille. Kansa valitsee päättäjät omiksi edustajikseen. Niinpä meillä on oikeus kertoa heille mielipiteemme muutostarpeista
ja kysyä, miten he esitykseemme suhtautuvat ja miten sen edistämiseksi toimivat.
Kirjoittakaa huolellisesti valmisteltu kirje joko kunnanvaltuutetulle tai kansanedustajalle ja pyytäkää vastausta. Postinne voi kokea oman
lähiympäristönne asioita tai laajempia asioita. Näin päättäjät saavat tietoa myös kansalaisten mielipiteistä.
Eduskunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi. Valtuutettujen sähköpostiosoitteet löytyvät kuntanne internetsivuilta.
2. EU:kin kuuntelee sinua
Sinun äänesi Euroopassa on Euroopan Unionin kansalaisfoorumi, jossa kansalaiset voivat osallistua aktiivisesti EU:n politiikan
suunnitteluprosessiin. Sivuilla voit mm. kirjautua postituslistalle ja saada ajankohtaista tietoa keskusteluista ja kuulemismenettelyistä.
Sivuilta löydät myös kaikkien EU-edustajien yhteystiedot sekä voit keskustella avoimessa keskustelutilassa EU-ihmisten sekä muiden kansalaisten
kanssa.
3. Mitä mieltä olet Suomen jätepolitiikasta?
Ota kantaa Suomen valtakunnallisen jätesuunnitelman valmisteluvaiheessa. Jätesuunnitelman eri aihepiireistä kerätään tietoa internetissä joka
kuukausi vaihtuvalla kyselyllä.
Kansalaisten mielipiteiden kartoittaminen ja huomioon ottaminen on asetettu uuden suunnitelman tavoitteeksi.
Vastaa kyselyyn.
4. Kestävän kehityksen internetkonferenssi nuorille
”Agenda21 Now!” on kerran vuodessa järjestettävä maailmanlaajuinen internetkonferenssi kestävän kehityksen aiheista. Seuraava konferenssi
järjestetään 27.4.2006 ja siihen voi ilmoittautua tapahtuman Internetsivuilla.
Ideana on, että nuoret kokoontuvat keskustelemaan internetiin samaan aikaan ympäri maailman. Tämän vuoden teemana on vaikuttaminen ja
demokratia. Tapahtuman kieli on englanti.
5. Köyhyys kuriin – liity vaikuttajiin!
Kehitysyhteistyön Palvelukeskus Kepa rakentaa koko maan kattavaa järjestöjen jäsenistä sekä yksittäisistä aktiivisista kansalaisista koostuvaa
verkostoa. Verkoston tavoitteena on vaikuttaa poliittisiin päättäjiin köyhyyden ja köyhdyttämisen vähentämiseksi. Toimia suunnataan
kansanedustajille sekä suurelle yleisölle. Mikäli haluat lisätietoja verkostosta, voit
liittyä sen sähköpostilistalle.
6. Ruusuja ja risuja päättäjille ympäri maailman
Pandapassi on WWF:n sivusto, jossa voit vaikuttaa ympäri maailmaa tapahtuviin asioihin
lähettämällä sähköposteja asioista päättäville ja allekirjoittamalla vetoomuksia.
Sivun idea on ajankohtaisissa kampanjoissa, joihin suuri määrä ihmisiä ottaa kantaa sivun kautta: Kun päättäjä saa tuhansia kirjeitä asiaa
koskien, hänen on pakko ottaa nämä mielipiteet huomioon. Sivusto on englanninkielinen ja vaatii rekisteröitymisen. Sivuihin voi tutustua
vaikkapa englannintunnilla.
7. Tee köyhyydestä historiaa
”Tee köyhyydestä historiaa!” –kampanja. Maailman johtajat sitoutuivat vuonna 2000 puolittamaan maailman köyhien määrän vuoteen 2015 mennessä.
kampanja haastaa valtiot toimimaan päätöksensä mukaisesti. Tilaamalla valkoisen nauhan(2 €) voit ilmaista mielipiteesi johtajille. Sivuilla
voit tutustua maailmanlaajuiseen kampanjaan tarkemmin sekä jättää sähköpostiosoitteesi ajankohtaisia tiedotteita varten.
8. Itämerelle merensuojelualueita!
Greenpeacen kampanjassa voit vaikuttaa lähettämällä valmiiksi laaditun tai itse kirjoitetun
sähköpostivetoomuksen pääministeri Matti
Vanhaselle tai ympäristöministeri Jan-Erik Enestamille sähköpostitse. Vetoomuksessa vaaditaan kiinnittämään erityistä huomiota Itämeren
tilaan ja suojeluun.
9. Suojele sademetsää hiiren klikkauksella!
Englanninkielinen sivusto toimii hauskalla idealla. Klikkaa hiirtä, ja sponsori lahjoittaa pienen summan rahaa sinun valitsemallesi
kohteelle. Kohteita esimerkiksi sademetsä, hylkeet, lemmikkieläimet ja lapset. Lahjoita.
10. Mistä kestävän kehityksen teemasta sinä haluaisit lukea?
Vaikuta kestävän kehityksen verkkopalvelun kehittämiseen. Lähetä palautetta, kehittämisehdotuksia, ideoita ja tapahtumatietoja sivun
vasemmasta laidasta löytyvästä Palaute-kohdasta. Palautteet pyritään huomioimaan ja toteuttamaan.
Näillä pääset jo alkuun. Listalta löytyy varmasti sopiva vaikuttamistapa kaikille. Vaikuttaminen ei loppujen lopuksi olekaan niin vaikeaa, eihän?