Kuluttaminen tarkoittaa tuotteiden ostamista ja käyttämistä. Kuluttajakasvatuksen keskeisenä tavoitteena on vastata yhä
leviävän mainonnan ja markkinoinnin haasteisiin. Kuluttajakasvatus pyrkii kasvattamaan kriittisiä, markkinoinnin
mekanismeista tietoisia nuoria, jotka ymmärtävät oman kulutuksensa vaikutukset ympäristölle, muille ihmisille, omalle
viihtyvyydelleen ja turvallisuudelleen sekä tulevaisuudelle Lisäksi nuoret oppivat ymmärtämään oikeutensa ja velvollisuutensa
kuluttajina. Kuluttajakasvatus kytkeytyy vahvasti nuorten arkitottumuksiin ja -kokemuksiin.
Kuluttajakasvatustehtäviä
Seuraavista tehtävistä opettaja voi valita haluamansa ja koostaa 2–4 oppitunnin kokonaisuuden.
Kuluttajakasvatustehtäviä voidaan toteuttaa äidinkielen, yhteiskunnallisten aineiden tai kotitalouden oppitunnilla.
Tehtävät liittyvät valtakunnallisen opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin Viestintä ja mediataito sekä Vastuu ympäristöstä,
hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta.
Tehtäviin tarvitaan:
- Artikkelit
Elämää luonnon ehdoilla
Ostoskorissa on voimaa
- Mainoslehtisiä ja -kuvastoja (tavaratalojen, joissa myydään monia eri tuoteryhmien tavaroita)
- Aikakauslehtiä (esimerkiksi naisten lehtiä)
- Internet-yhteys Älä osta mitään -päivään tutustumiseen ja kulutustestin tekemiseen
- Piirtoheitinkalvo Maslowin tarvehierarkiasta
- Vastamainos ”Keino” piirtoheitinkalvolla tai www-sivuilta heijastettuna
1. a) Tehkää tunnin alkuun testi
(pdf-tiedosto) omistamistanne esineistä. Testi havainnollistaa, mistä syistä omistamme erilaisia esineitä. Keskustelkaa,
mitkä näistä syistä ovat tärkeitä, millaiset syyt ovat toissijaisia. Miksi omistamme paljon myös vähemmän tärkeistä syistä hankittuja esineitä?
b) Tee kulutusaiheinen testi.
Millainen on kulutustasosi ja miten voisit muuttaa sitä?
Jakautukaa 3–5 oppilaan pienryhmiin.
2. Selatkaa opettajan tuomia mainoskuvastoja.
- Millaisia tuotteita niissä mainostetaan?
- Millaisilla keinoilla mainoskuvastojen tuotteet on tehty houkuttelevimmiksi?
- Ovatko mainosten lupaukset realistia vai ohjaavatko ne kuluttajaa harhaan?
Tehtävä: Kuvitelkaa, että teidät lähetetään autiolle saarelle, johon mukaan saa ottaa 10 tuotetta selaamastanne mainoskuvastosta.
Millaisia asioita ottaisitte mukaanne? Tehkää tehtävä pienryhmissä ja perustelkaa valintanne. Tehtävän jälkeen voidaan keskustella yhdessä
siitä, oliko yksimielisyyteen vaikea päästä ryhmässä. Oliko mainoskuvastossa paljon tuotteita, joita ehdottomasti tarvitsisitte mukaan?
3. a) Miettikää pienryhmissä ja listatkaa sen jälkeen taululle, millaisilla keinoilla mainokset pyrkivät meihin vaikuttamaan.
- Mitä ne lupaavat esimerkiksi ulkonäköön tai muuhun liittyen.
- Miksi mainokset ovat usein niin houkuttelevia?
Millaisia ovat
markkinoinnin keinot.
b) Tutustukaa Vastamainos-kilpailussa menestyneeseen mainokseen
”Keino poistaa ongelmanne”.
- Miten mainos pyrkii vaikuttamaan katsojaansa?
- Miten se kritisoi mainontaa?
4. Keskustelkaa ryhmissä seuraavista aiheista:
- Muistelkaa mainosta, joka olisi erityisesti vaikuttanut teihin. Millainen se oli ja mitä se mainosti? Ostitteko tuotteen sen perusteella?
- Missä sinä jokapäiväisessä elämässäsi törmäät mainoksiin? Miettikää erilaisia väyliä, joita mainostajat
käyttävät tuotteidensa myymiseen. (esim. Internet, sähköposti, posti, puhelin, katumainokset jne..)
5. Selatkaa opettajan tuomia aikakauslehtiä.
- Millaisia mainoksia niihin on valittu?
- Millainen kohderyhmä lehden mainoksilla mielestänne on? Miksi?
- Onko jutuissa mielestänne piilomainostettu tuotteita? Miten?
Mainonnan tunnistaminen.
6 a) Poimikaa aikakauslehdestä sen mainostamat tuotteet taululle: esim. kengät, hiustenhoitoaine, huulipuna.
- Miettikää sitten, mitkä näistä tuotteista ovat todella tärkeitä jokapäiväisessä elämässä.
- Mitkä taas ovat ylellisyystuotteita?
Voitte antaa pisteitä luokassa kolmelle tärkeimmälle ja kolmelle turhimmalle tuotteelle.
b) Opettaja heijastaa kalvolle
Maslowin tarvehierarkian. Miettikää, mihin edelliset tuotteet tarvehierarkiassa sijoittuvat. Huom. Sijoittuuko esimerkiksi laihdutusjogurtti hengissä pysymiseen vai pitämisen ja arvostuksen tarpeisiin?
Miettikää hetki omaa ostokäyttäytymistänne.
- Mitä olet ostanut viimeisen viikon aikana?
- Minkä takia olet ostanut juuri ne tuotteet?
- Onko mainonta vaikuttanut ostopäätökseesi?
- Millaisia muita ostamisen perusteita sinulla on ollut kuin tarvitseminen?
7. Miettikää, miksi nuorille on helppo luoda tarpeita? Miksi mainostajat suuntaavat mainoksiaan juuri nuorille? Millaisia ostokäyttäytyjiä nuoret ovat?
Esimerkkejä mainonnan keinoista luoda tarpeita.
8. Valitkaa pienryhmissä jokin elämäntyyli (esim. hoppari, luonnonsuojelija tms.)
- Miettikää miten tähän ryhmään kuuluva ihminen määrittää itseään ostos- ja ostamattomuusvalinnoillaan?
- Millaisia tuotteita hän käyttää?
- Mitä ne viestivät?
Piirtäkää isolle paperille hahmon kuva ja kuvailkaa häntä ja hänen tyyliään ja ostokäyttäytymistään. Lopuksi hahmot
esitetään luokan edessä muille.
9. Lukekaa artikkeli Elämää luonnon ehdoilla .
- Millaisen elämäntavan artikkelin mies on valinnut?
- Miten hän kokee vaikuttavansa omilla kulutusvalinnoillaan?
Lukekaa Kumppani-lehden artikkeli ”Ostoskorissa on voimaa”.
Miten kuluttaja voi vaikuttaa kulutusvalinnoillaan?
10. Tunnin lopetus: Tehkää lupaus kuluttamiseen liittyen. Jokaiselle jaetaan paperi, johon kirjoitetaan lupaus
vastuullisesta kuluttamisesta. Esim. ostan kotimaista, en osta turhaan, korjaan ja kierrätän jne.. Lopuksi jokainen lukee
lupauksensa ääneen muulle luokalle.
Kulutukseen ja mainoskriittisyyteen liittyviä sivustoja:
Kuluttajaviraston kotisivujen Opettaja-osio sisältää monipuolisen kuluttajakasvatus-aineiston.
Eko-ostajan oppaassa
tietoa ympäristön huomioon ottavasta kuluttamisesta.
Kestävän kehityksen verkkopalvelun kulutusteema
24.11. vietetään Älä Osta Mitään –päivää.
Luonto-Liiton Mainoskupla-kilpailu vastamainoksille.