Palaa etusivulleKalenteriUutisetOpsista arkeenKumppanitProjektitTeemat

Etsi hakusanoilla
Anna palautetta

Opsista arkeen
Palaa toimintavinkkien arkistoon

Vinkki nro 8: Koulu energiatehokkaaksi

Suomen koulut muodostavat suurimman yksittäisen ryhmän kuntien kiinteistöistä. Niinpä niiden osuus energiankäytöstä on myös merkittävä. Energiansäästö kouluissa on palkitsevaa sillä se säästää rahaa, jota voidaan ohjata kouluissa täkeiksi katsottuihin asioihin.

Energiansäästö ja järkevä käyttö ovat avain kestävämpään energiatulevaisuuteen. Uusiutuvien energialähteiden käyttöön siirtymisellä ei voida turvata maailman energiataloutta, mikäli ihmiset eivät ole valmiita tinkimään energiankulutuksestaan. Kouluilla on sekä tiedonvälittäjän rooli että esimerkin näyttäjän osa energia-asioissa.

Pohdittavaa ja selvitettävää energiansäästöstä:

1. Millaisissa toimissa koulu kuluttaa energiaa? Miettikää, mitkä asiat vaikuttavat koulun energiankulutukseen. Mihin toimintoihin pystytään parhaiten vaikuttamaan? Lisätietoa Motivan sivuilta.

2. Koulu kuluttaa energiaa paitsi suoraan myös välillisesti. Pohtikaa, missä toiminnoissa kulutetaan välillistä energiaa ja miten tähän kulutukseen voidaan vaikuttaa.

3. Selvittäkää kuka koulussanne vastaa energiankulutuksesta, laitteista ja lämmityksestä. Mikäli energia-asioissa on selkeästi nimetty vastuuhenkilö on parannusehdotuksia ja –toimenpiteitäkin helpompi toteuttaa. Yhdessä voidaan esimerkiksi selvittää, että koulun luokkien lämpötilat ovat optimaaliset. Noin 21 asteen lämpötila on sopiva luokkaopiskeluun. Tärkeää on myös selvittää, että ikkunat ovat hyvin tiivistetyt eikä niistä vedä. Veto lisää lämmityksen tarvetta huomattavasti!

Vinkkejä:

1. Kysykää lainaksi sähkömittaria esimerkiksi paikalliselta energiayhtiöltä. Mittarilla voitte mitata esimerkiksi kuinka paljon sähköä vievät lepotilassa olevat laitteet, joita ei ole sammutettu herätevirtakytkimestä.

2. Kiinnittäkää muistilappuja valokatkaisimiin, laitteisiin sekä ulko-oviin. Sulkemalla laitteet kokonaan ja ovet kunnolla säästetään sähkön- ja lämmönhukkaa.

3. Jotta saamme vettä käyttöömme hanasta, on se täytynyt puhdistaa ja lämmittää. Nämä toiminnot, kuten veden puhdistaminen taas käytön jälkeen, kuluttavat energiaa. Siksi veden kulutusta on hyvä pyrkiä säännöstelemään. Tarkistakaa, ettei koulussa ole vuotavia hanoja tai putkia. Yksi vuotava vesilaite voi hukata vettä kymmeniä litroja päivässä. Vesilaitteisiin on myös hyvä laittaa muistutuslappu veden säästäväisestä käytöstä. Vettä on hyvä laskea esimerkiksi astiaan tarvittava määrä sen sijaan, että jättää vesihanan valumaan pitkäksi aikaa.

4. Mitättömältä asialta tuntuvat sähkölaitteiden valmiustilat kuluttavat Suomessa vuodessa yhden ydinvoimalan verran energiaa! Puuttukaa huomaamattomaan sähkön kulutukseen sammuttamalla tietokoneista ja televisiosta herätevirrat aina tunnilta lähtiessä sekä päivän loputtua. Välitunneilla huolehditaan myös, että valot on sammutettu ja että tuuletus hoidetaan rivakasti ristivedolla sen sijaan, että tuuletettaisiin koko välitunnin ajan.

Oppimistehtävä 1: Tuhlarit ja Säästäväiset

Toteuttakaa harjoitus, jossa luokka jakaantuu kahteen ryhmään: Tuhlareiden ja Säästäväisten perheisiin. Ryhmän tavoitteena on miettiä edustamalleen perheelle tyypillinen arkipäivä. Ryhmät etsivät vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Millaisessa kodissa oma perhe asuu?
  • Minkä tyyppistä energiaa he käyttävät?
  • Miten perhe liikkuu?
  • Millaisia arkitottumuksia heillä on?
  • Millaisia sähkölaitteita talossa on ja miten niitä käytetään?
  • Millaista ruokaa perheissä syödään, mitä harrastetaan?
  • Miten lomat vietetään?

Lopuksi ryhmät tekevät ehdotuksensa siitä, miten Tuhlarit voivat muuttua Säästäväisiksi ja millaisia tottumuksia noudattamalla heistä tulee energiaeksperttejä.

Harjoituksen tavoitteena on selkiyttää oppilaille, millaisia energiamuotoja on olemassa, mihin energiaa arkielämässämme tarvitaan ja miten energiaa voidaan käyttää tehokkaasti ja säästeliäästi. Vinkkejä tehtävään.

Oppimistehtävä 2: Energiauutisointia

Energian käytöstä ja eri energiamuotojen vaikutuksista puhutaan uutisissa. Tutustukaa Ylen uutissivujen energia-aiheisiin uutisiin. Kommentoikaa niiden perusteella seuraavia kysymyksiä:

  • Mitkä ovat tällä hetkellä ajankohtaisia energia-asioita?
  • Millaiset tahot puhuvat energia-asioista? Millaisia motiiveja näillä tahoilla on?
  • Miten maailmalla käytetään energiaa?
  • Onko uusiutuvan energian käyttö nousussa vai laskussa?
  • Millaisista syistä valtiot tai yritykset haluavat edistää uusiutuvan energian käyttöä?
  • Millaisia ongelmia energiankäyttö aiheuttaa maailmassa?

Koulun energiakatselmus:

Energiakatselmus on asiantuntijoiden toteuttama selvitys koulun säästöpotentiaalista energia-asioissa. Katselmuksessa perehdytään rakennusten energiankäyttöön ja selvitetään tehostamismahdollisuudet. Motiva on kehittänyt katselmusmalleja erityyppisiin rakennuksiin, mm. alakouluihin.

Koulun energiakatselmuksen voi toteuttaa myös oppilastyönä yhteistyössä kouluisännöitsijän tai teknisen huoltohenkilöstön kanssa. Työ toteutetaan 3-4 oppilaan ryhmissä. Kullekin ryhmälle annetaan oma tarkastelualue ja lopuksi tulokset kerätään yhteen ja raportoidaan myös muille koulun oppilaille. Energiakatselmusta voidaan toteuttaa säännöllisesti vuosittain jolloin voidaan seurata energiankulutuksen suuntaa pitkällä aikavälillä. Tarkemmat ohjeet energiakatselmuksen toteuttamisesta oppilastyönä löytyvät Motivan kotisivuilta.

Teemapäivä: Energiansäästöä vaihtoehtoisesti

Energiansäästöä voi käsitellä myös vaihtoehtoisilla tavoilla. Elämyksellinen tapa miettiä arkea ilman sähköä on viettää sähkötöntä päivää koulussa. Sähköttömänä päivänä koulussa ei käytetä lainkaan sähköä eikä valaistusta vaan mietitään muita tapoja opettaa, laittaa ruokaa ja viettää aikaa.

Lisätietoja energiansäästöstä ja järkevästä käytöstä:

Pitkäjärven koulu Kangasalla vietti energiansäästöviikkoa. Lue heidän vinkkejään (mm. energiansäästökilpailu ja tietoiskut) viikon toteuttamiseksi.

Motivan vinkit ja esimerkit kouluille ja päiväkodeille. Motivalta voi myös tilata koulun energiansäästäjän työkirjaa.

Pohjois-Karjalan sähkön sivuilla hyviä vinkkejä energain säästämiseksi.

Kestävän kehityksen verkkopalvelun oma energia-teemaosio.

Vaikuttavat energiavalinnat -opetusmateriaali on suunnattu energiantuotantotapojen ympäristövaikutusten tutkimiseen ja vertailuun. Materiaali sisältää myös tietoa kuluttajan mahdollisuuksista vaikuttaa sähköntuotantotapoihin.