![]()
|
Kartta jasen käyttö |
Hyvistä asuinpaikoista on aina kilpailtu. Ennen luonnonolot ja luonnon antimet sekä turvallisuus olivat tärkeitä vetovoimatekijöitä. Nyt kilpaillaan työpaikkojen, monipuolisten palvelujen ja hyvien yhteyksien läheisyydestä, mutta myös asuinalueen rauhallisuudella, kauneudella ja statuksella on tärkeä merkitys. Yhdyskuntia suunniteltaessa ratkaistaan, miten luonto, erilaiset ja eri-ikäiset rakennukset kulttuuriympäristöineen ja väylät limittyvät toisiinsa. Kestävien arkikäytäntöjen edellytykset syntyvät päätettäessä, miten lähellä toisiaan työpaikat, asunnot ja palvelut sijaitsevat sekä miten niiden liikenne ja energia-, vesi-, ja jätehuolto järjestetään. Nyt Suomessa on varaa rakentaa hyvin. Onko viisautta rakentaa kestävästi ja kauniisti? Tausta-aineisto: Kartta ja sen käyttöKartta on kuva maastosta. Se vastaa moniin kysymyksiin: Missä? Miten sinne pääsee? Kuinka pitkä matka? Kuinka laaja alue? Esimerkiksi taajaman rakenne ja kokonaisuus hahmottuu kartalta nopeammin kuin katuja kiertämällä. Karttaa käytetään mm. kulkureittien etsimiseen ja uusien kohteiden suunnittelemiseen. Tutustu erilaisiin karttoihin ja opettele käyttämään niitä! Ihmisen jälki kerrostuu maisemaanYhdyskuntien muotoutumisen perusta on maisemassa, luonnon resursseissa ja kulkureiteissä. Satojen vuosien ajan ihminen on muokannut metsiä, peltoja ja reittejä sekä rakentanut yhdyskuntiaan. Tästä kaikesta on jäänyt jälkiä, ajallisia kerroksia maisemiin ja rakennuskantaan. Harjoittele aikamatkailua menneisyyteen – tutki kulttuurijälkiä maisemassa! Kaupunkikuva, taajamamiljöö, kyläraittiMiten menneisyys on läsnä tämän hetken kaupunkikuvassa ja koko miljöössä? Entä eri elinkeinot ja palveluverkot? Opettele tunnistamaan rakennushistoriallisia tyylisuuntia ja muita rakennettujen ympäristöjen laatuja. Mikä tekee miljööstä ehyen ja rakennuksesta arvokkaan? Millaisessa paikassa on hyvä olla ystävien kanssa?Kestävä yhdyskuntarakenne ja tehokkaat perushuoltoverkotToimiva yhdyskuntarakenne sekä kestävä elämäntapa ovat toistensa edellytyksiä. Kestävä yhdyskuntarakenne parantaa palvelujen saatavuutta ja vähentää päivittäisliikenteen tarvetta, hillitsee energian kulutusta ja päästöjä ja vähentää luonnonvarojen kulutusta. Onko yhdyskuntasi kestävä? Oletko sinä toimivien aine- ja energiakiertojen osa vai este?Kaavoitus on ihmisen ja luonnon hyvän yhteensovittamistaToimivassa aluerakenteessa ihmisen ja luonnon verkostot limittyvät toisiinsa. Kestävissä yhdyskunnissa luonnollekin jää tilaa. Kaavoitus säätelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Millaisia kaavoitusratkaisuja tulevat sukupolvet toivoisivat meidän tekevän? Miten luonto mahtuu kaupunkiin?Osallistuva suunnittelu ja päätöksentekoKestävien yhdyskuntien rakentaminen on sukupolvien projekti. Kansalaisella on periaatteessa paljon valtaa, mutta sen käyttämiselle ei ole elävää perinnettä. Miten rohkaistua asukasaktivistiksi? Mitä ovat YVA ja paikallisagenda? |
|