Hyvä käytäntö: Askolan Duunirundi

MITÄ? Askolan Duunirundi on työnvälityspalvelu 15–17-vuotiaille nuorille.

MISSÄ? Noin 4600 asukkaan Askolassa Duunirundia ylläpitää ja toteuttaa kunnan nuorisotoimi.

MILLOIN? Duunirundi on aloitettu ensimmäisen kerran Askolassa jo 1990-luvun puolenvälin jälkeen mutta sittemmin sen toiminta hiljeni. Hanke käynnistettiin uudelleen nuorten osallisuushankkeen myötä vuonna 2004. Nyt se on jo vakiintunut täysin nuorisotoimen toimenkuvaan. Lisäksi alkuperäistä käytäntöä on kehitetty tukitoimelliseen suuntaan. Pyrkimyksenä on, että jo vuonna 2008 Duunirundin kautta pystyttäisiin välittämään työharjoittelupaikkoja paikallisissa yrityksissä syrjäytymisuhan alla oleville 16–25-vuotiaille nuorille. Tätä kehitellään yhdessä sosiaalitoimen kanssa.

MIKSI? Duunirundin ansiosta kuntalaiset, eritoten vanhukset tai huonokuntoiset, ovat saaneet apua mm. pihan hoitoon, siivoukseen ja lastenhoitoon. Lisäksi varsinkin kesäisin ilman kesätyöpaikkaa jääneet nuoret ovat puolestaan saaneet mahdollisuuden kaikesta huolimatta tienata vähän rahaa. Duunirundi tukee nuorten osallisuutta ja ehkäisee nuorten syrjäytymistä.

KENELTÄ LISÄTIETOJA? Lisätietoja Duunirundista Askolassa voi antaa nuoriso-ohjaaja Mona Savo (mona.savo (at) askola.fi tai 0408292679) tai nuoriso- ja kulttuurisihteeri Risto Vänttinen (risto.vanttinen (at) askola.fi tai 0405558344).

KUVAUS Duunirundi -käytännön KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA

Nuorten työnvälityspalvelu Duunirundi on palvelu 15–17-vuotiaille nuorille, jonka avulla välitetään niin lyhyt- kuin pidempikestoisiakin työtehtäviä. Duunirundi on mahdollisuus kuntalaisille tukea omia nuoriaan ja (erityisteisesti vanhuksille) tapa saada apua arkipäivän askareisiinsa. Lisäksi nuorilla on mahdollisuus tienata rahaa ja tehdä töitä kesälomalla tai opiskelun ohessa. Tutustu ohessa oleviin valmiisiin Duunirundi -lomakkeisiin ja -mainokseen.

Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007