Hyvä käytäntö: Turun Ohjaamo

MITÄ? Ohjaamon toiminta on tarkoitettu 15 – 20 -vuotiaille koulutuspaikatta jääneille nuorille Turun seutukunnassa. Ohjaamon pääasialliseen toimintaan kuuluu jälkihakupaikoille ohjaaminen, yhteishaun kierroksilla auttaminen, työharjoittelujaksojen järjestäminen sekä opintojen tukeminen. Ohjaamoon tuleminen on nuorelle vapaaehtoista. Ohjaamoon voi tulla yksin tai yhdessä vanhempien tai kaverin kanssa.
MISSÄ? Ohjaamo toimii Varsinais-Suomessa Turussa, jossa asukkaita on n. 175 000 (v. 2006). Ohjaamo sijaitsee nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa, Aurakatu 16.
MILLOIN? Mallin kehitteleminen alkoi vuonna 2003 ja Ohjaamo aloitti toimintansa kesällä 2004 yhden ihmisen voimin. Asiakkaita tuli siinä määrin, että oli tarvetta toiselle henkilölle. Toukokuusta 2005 alkaen Ohjaamossa on ollut kaksi työntekijää projektivaroin. Ohjaamoon on nyt yksi suunnittelijan paikka vakinaistettu eli toiminta jatkuu vuoden 2008 alusta vakinaisena toimintana.
MIKSI? Ohjaamossa kävi 96 uutta asiakasta vuonna 2006, joista naisia 49 ja miehiä 47. Vuonna 2005 uusia asiakkaita oli 92. Maahanmuuttajia asiakkaista on noin kolmasosa. Eniten asiakkaita käy ikäryhmässä 16 - 17 –vuotiaat. Jälkihakuja teki Ohjaamossa 54 nuorta vuonna 2006 ja heistä 48 sai opiskelupaikan.
KENELTÄ LISÄTIETOJA? Ohjaamon toiminnasta saa lisätietoja nuorisoasiainkeskuksesta Ulla Jokiselta, puh. 050 501 4488, 02- 2623 188 tai sähköpostitse ulla.jokinen (at) turku.fi. Lisätietoja on saatavissa myös Vimman ja Turun kaupungin nettisivuilta.
KUVAUS Ohjaamon KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA
AURAA-hanke on kehittänyt Turun alueelle ainutlaatuisen matalan kynnyksen tuki- ja ohjauspisteen nuorille, jotka ovat jääneet ilman koulutuspaikkaa peruskoulun jälkeen. Ohjaamon toiminta perustuu laajaan yhteistyöhön erityisesti yläkoulujen oppilaanohjaajien sekä toisen asteen oppilaitosten kanssa. Ohjaamo on pystynyt vakinaistamaan asiakasmääränsä eli toiminta on nähty yhteistyötahojen puolelta ja nuorten taholta tarpeelliseksi ja toimivaksi. Toiminta on tavoittanut sen määrän nuoria, joita se pystyy tämänhetkisillä työntekijäresursseilla ohjaamaan. Vuonna 2006 Ohjaamossa kävi yhteensä 96 uutta asiakasta (vuonna 2005 uusia oli 92). Tulos on saavutettu järjestelmällisen markkinoinnin (mm. t-paidat, Ohjaamo-esitteet) ja tiedottamisen (mm. koulut, yhteistyötahot, vierailut, media) jälkeen sekä sinnikkäillä kontaktinotoilla tuleviin yhteistyötahoihin. Tulosta ei olisi saavutettu ilman jatkuvaa näkyvillä oloa mediassa ja ihmisten, erityisesti nuorten, mielissä, koska kyseessä oli uusi nivelvaiheen toimintapiste ja -muoto. Toiminnan edellytyksenä on hyvä yhteistyöverkosto, mikä on vaatinut ja vaatii jatkuvaa verkoston huolenpitoa. Toiminta tuntuu nyt vakiinnuttaneen olemassaolonsa ja Ohjaamon toiminnan halutaan jatkuvan myös vuoden 2007 jälkeen, mistä osoituksena on suunnittelijan vakanssin perustaminen Ohjaamoon.
AURAA-hanke on ollut mukana vuodesta 2004 Turun ja Salon seutujen yhteistyössä toteuttamassa koulutustakuuprojektissa, VaSkooli-projektissa. AURAA-hankkeen koordinaattori on toiminut VaSkoolin TATU-osahankkeen suunnittelijana. Hankkeen tarkoituksena on tukea ammatillisissa opinnoissa jälkihaun kautta opintonsa aloittaneita nuoria ja täten ehkäistä opintojen keskeytymistä. TATU-hankkeen työntekijä toimii tiiviissä yhteistyössä Turun ammatti-instituutin henkilökunnan, erityisesti tukitiimin, oppilaanohjaajien sekä kanslistien, kanssa. Työntekijä on mukana keskeytymisuhan alla olevien nuorten, heidän vanhempiensa ja oppilaitoksen henkilökunnan tapaamisissa. Nämä toimenpiteet ovat vaatineet ’silmää’ huomata, mistä Ohjaamon toiminnalle voisi etsiä kumppanin, sillä yhden työntekijän voimin alkoi alkuvaiheen jälkeen olla mahdotonta hallita Ohjaamon asiakasmäärää. Projektien henkilövaihdoksista huolimatta Ohjaamo on toiminut tehokkaasti, saaden myös asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset pysymään korkealla tasolla.
Osallisuushankkeen koordinaattori on osallistunut VaSkooli-projektin kehittämistyöhön ja on toiminut TATU-osahankkeen toteuttamisen alettua (keväällä 2005) päivittäisessä yhteistyössä VaSkooli-projektin TATU-osahankkeen työntekijän kanssa. VaSkoolin kautta AURAA-hanke linkittyy tiiviisti laajaan nivelvaiheen yhteistyöverkostoon, jossa Ohjaamo-toiminnalle on löytynyt oma paikka muiden toimijoiden keskuudessa omana tarpeellisena yksikkönä ja toimintana. Tutustu paremmin Ohjaamoon oheisista liitteistä ja linkistä.
Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007