Hyvä käytäntö: Etelä-Kymen (Kotkan) ammattiopiston kehitysprojekti

MITÄ? Etelä-Kymen ammattiopistossa on tehty koulun kehitystyötä osallisuushankkeen aikana laajalla rintamalla, opistossa on käynnistetty tutor-toimintaa sekä sinne on perustettu ns. vanhempien tukiryhmä.

MISSÄ? Etelä-Kymen ammattiopisto on Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän alainen oppilai-tos jolla on kuusi erillistä toimipistettä ja n. 3000 opiskelijaa joista 2240 opiskelee ammatillisessa peruskoulutuksessa ja loput aikuiskoulutuksessa. Koulutusta annetaan 24 eri koulutusalalla 52 eri koulutusohjelmaan ja lisäksi on 4 erillistä koulutusta.

MILLOIN? Koulun kehittämistyö on tietenkin jatkuva prosessi, mutta osallisuushankkeen aikana ja aloitteesta kehitystyötä on keskitetty erityisesti opiskelijoita palvelevaan suuntaan.

MIKSI? On välttämätöntä, että oppilaitoksen ja opetuksen/opiskelun kehittämistyöhön saadaan mukaan myös sekä opiskelijat että huoltajat, elinkeinoelämän ja opetusviranomaisten lisäksi. Tämä siksi, että oppilaitoksen on oltava paikka jossa oppiminen voi tapahtua sellaisessa ympäristössä ja sellaisilla menetelmillä, jotka edesauttavat opiskelumotivaatiota ja vähentävät koulutusten keskeytymisiä.

KENELTÄ LISÄTIETOJA? Hankekoordinaattori Pertti Suikkanen, pertti.suikkanen (at) ekami.fi, puh. 040 511 25 71

KUVAUS (Kotkan) Etelä-Kymen ammattiopiston kehitysprojektin KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA

Oppilaitoksessa on otettu hankkeen toimesta käyttöön ryhmänohjaajajärjestelmä aiemman luokanvalvojajärjestelmän tilalle. Perimmäisenä ajatuksena oli siirtyä valvonnasta ohjaukseen. Järjestelmän käyttöönotto tehtiin yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa niin, että ammattikorkeakoulu koulutti ammattiopiston opettajat. Ryhmänohjaajan uusiin tehtäviin luetaan mm. ryhmäyttäminen, vuorovaikutustaitojen ja ryhmätyöskentelyn ohjaus sekä opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus.

  1. Myös oppilaitoksen tutortoiminta on saatu käyntiin yhteistyössä Sakki ry:n tutorhankkeen kanssa. Normaalin tutortoiminnan lisäksi oppilaitokseen on perustettu tutorien esityksestä ns. tilatoimikunnat,  joiden tehtävät ovat:
    Tehdä esityksiä eri toimipisteiden fyysisen ympäristön kehittämiseksi. Kehitysehdotuksia varten toimikunta voi pitää suunnittelukilpailuja, pyytää asiantuntija-apua opiston eri osastoilta sekä tehdä toimikunnan omia esityksiä.
  2. Osallistua opiston eri tilojen saneerauksessa saneeraussuunnitelmien tekoon tuomalla suunnitelmiin opiskelijoiden näkökulman.
  3. Antaa pyydettäessä lausuntoja.
  4. Edistää oppilaitoksen tilojen asiallista käyttöä opiskelijoiden keskuudessa.

Lisäksi oppilaitokseen on perustettu opiskelijoiden huoltajista ja oppilaitoksen henkilökunnasta koostuva vanhempien tukiryhmä, jonka tehtävänä on toimia koulun ja kodin välisenä yhteistyöelimenä. Lisäksi oppilaitoksen henkilökuntaa on koulutettu ihmissuhdekoulutuksissa sekä erilaisen oppijan kohtaamista koskevissa koulutuksissa. Oppilaitokseen on perustettu ns. oppisoppeja luma- ja kieliopintoja varten erityisistä oppimisvaikeuksista kärsivien opiskelijoiden tukemiseksi.

Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007