Hyvä käytäntö: Iisalmen Nuorten kuulemismalli

MITÄ? Iisalmessa on kehitetty kuulemismalli nuorten äänen esille saamiseksi päätöksenteossa.

MISSÄ? Iisalmi sijaitsee Itä-Suomessa ja on Ylä-Savon alueen toiminnallinen keskus. Iisalmessa on asukkaita 22 319, joista nuorisolain ikäisiä alle 29-vuotiaita on 7 505.

MILLOIN? Nuorten kuulemismallin kehittäminen alkoi keväällä 2005. Iisalmen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan keväällä 2006 toimintamallin nuorten kuulemiseksi. Nuorten kuulemisen asema virallistettiin kaupunginvaltuustossa keväällä 2007 hyväksytyssä Iisalmen kaupungin uudessa hallinto- ja toimintasäännössä, johon on kirjattuna ” eri vaikuttajaryhmillä voi olla läsnäolo ja puheoikeus toimielimen kokouksissa”. 

MIKSI? Iisalmen nuorten kuulemismallin tavoitteena on selvittää nuorten kanta jo asioiden ja toimintojen suunnitteluvaiheessa; ei vasta päätöksenteon viime metreillä. Näin nuoret pääsevät keromaan kantansa hyvissä ajoin ja näin myös vaikuttamaan asioiden kaikissa käsittelyvaiheissa.

Nuoret ovat ottaneet kantaa esimerkiksi tekninen toimelle torin peruskorjaus- sekä Iisalmen kaupungin osayleiskaava-asioissa. Sivistystoimi on kuullut nuoria mm. talousarvion laadintavaiheessa ja alakoulujen sarjaistamisessa. Vapaa-aikatoimessa nuoret ovat päässeet vaikuttamaan mm. Paloisvuoren liikunta-alueen suunnittelu, Peltosalmen lähiliikunta-alueen suunnittelussa, yläkoulujen Sporttari-toiminnan kehittämisessä ja nuorisotalon toiminnan kehittämisessä.

KENELTÄ LISÄTIETOJA? Lisätietoja saa Iisalmen vapaa-aikatoimesta vapaa-aikajohtaja Arto Niemelältä (017) 272 3256 arto.niemela (at) iisalmi.fi tai Nuori Osallinen -koordinaattori Tarja Komulaiselta p. 040 5454 546 tai tarja.komulainen (at) iisalmi.fi.

KUVAUS Nuorten kuulemismallin KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA

Kuulemismallin mukaan Iisalmen nuorisoneuvosto INN nimeää toimintakautensa alussa omat yhteyshenkilönsä (1-2 hlöä) kullekin palvelukeskukselle/ lautakunnalle. Yhteyshenkilö sopii lautakunnan esittelijän kanssa lautakuntakohtaisesti, miten toimitaan yhteydenpitämiseksi. INN:n yhteyshenkilö voi olla myös suoraan yhteydessä lautakunnan puheenjohtajaan.
Lautakunnan esittelijä voi pyytää nuoria koskevista asioista lausuntoa tai kannanottoa INN:ltä asiaa valmisteltaessa tai kutsua INN:n yhteyshenkilöt tarvittaessa lautakunnan kokoukseen asiantuntijan roolissa. INN:n edustajan voi myös kutsua mukaan lautakunnan suunnittelukokouksiin nuoria koskevien asioiden osalta. INN:n edustajan tehtävänä on aktiivisesti pitää yhteyttä ko. lautakuntaan / palvelukeskukseen. Näin mahdollistetaan molemminpuolinen yhteydenpito. Katso lisätietoja oheisesta liitetiedostosta.

Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007