Hyvä käytäntö: Kuopion nuorten palvelutiimi RYHTI
MITÄ? RYHTI ensisijaisesti parantaa kunnan (koulu-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen), työvoimatoimiston, ja Kelan nuorten palveluihin liittyvää keskinäistä yhteistyötä. Ryhdin tavoitteena on nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuun toteutuminen. RYHDISSÄ yritetään sovittaa hallintoalojen perinteinen sektorikohtainen suunnittelu yhteiseksi kehittämistyöksi.
MISSÄ? Ryhti toimii Kuopiossa, joka on Suomen 8. suurin kaupunki. 1.1.2006 asukkaita oli 90 726. Yhden ikäluokan suuruus on n. 1000 lasta. Lapsiperheitä kuitenkin muuttaa Kuopiosta enemmän poispäin kuin tännepäin. Kuopion on selvästikin opiskelukaupunki ja muuttovoittoa Kuopio saa eniten juuri nuorista (19–21-vuotiaita).
MILLOIN? Vuoden 2004 elokuussa pidettiin Kanto nuorten työpajan, Kuopion työvoimatoimiston nuorten yksikön ja NOSE-hankkeen aloitteesta Kuopion kaupungin johtavien viranhaltioiden yhteistyötapaaminen, jossa käsiteltiin nuorten koulutus- ja yhteiskuntatakuun toteutumista. Tämän jälkeen syksyn aikana järjestettiin kaksi valmistelevaa laajempaa työkokousta. Työkokouksissa käsiteltiin RYHDIN toiminnan tavoitteita, ja sovittiin valmistelevan työryhmän koonpanosta. Vuoden lopulla työryhmä teki, pidettyjen työkokousten evästämänä, esityksen apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkiselle Nuorten palvelutiimin asettamisesta.
Joulukuussa 2004 apulaiskaupunginjohtaja Jukka Pulkkinen teki päätöksen Kuopion Nuorten palvelutiimi – RYHDIN perustamisesta. Tässä päätöksessä nimettiin kaupungin edustajat työryhmään ja esitettiin yhteistyötahoille toive omien edustajiensa nimeämisestä. RYHTI ei siis ole kehittämishanke tai kokeilu. RYHDIN toiminta alkoi vuonna 2005 ja jatkuu kunnes toisin päätetään. RYHTI onkin ottamassa paikkansa Kuopiolaisten nuorten hyvinvoinnin asiantuntijaryhmänä.
MIKSI? Ryhdin tavoitteena on edistää ja kehittää ns. perustyötä. Vaikka hankkeilla on oma merkityksensä, niin oleellista on kuitenkin hyvä julkinen perustyö. Ryhdin keskeisenä tehtävänä on parantaa julkisen sektorin nuorten palveluiden keskinäistä yhteistyötä. Työryhmän jäsenet tuovat RYHTIIN oman työyhteisönsä asiantuntijuuden ja toimivat yhteyshenkilöinä RYHDIN ja oman työyhteisönsä välillä.
KENELTÄ LISÄTIETOJA? RYHDISTÄ voi kysyä lisätietoja palvelupäällikkö Helena Poutiaiselta, helena.poutiainen (at) mol.fi, puh: 010 604 2078 tai nuorten työpajatoiminnan esimieheltä Eija Rissaselta, puh 044–718 2697, eija.irene.rissanen (at) kuopio.fi.
KUVAUS RYHTI-käytännön KEHITTÄMISPROSESSISTA JA SAAVUTUKSISTA
RYHDILLE päätettiin ostaa vuoden kestänyt ryhmäyttävä koulutus edistämään yhteisten menettelytapojen ja tavoitteiden löytymistä. Kustannuksista vastasi NOSE-hanke (Kuopion Osallisuushanke). Ensimmäinen toimintavuoden keskeisenä tehtävänä voikin pitää ryhmän toimintakulttuurin rakentamista ja toiminnan käynnistymisen varmistamista. Pelkästään toisten toimintoihin tutustuminen on vienyt yllättävän paljon aikaa.
Keväällä 2006 seudullinen työvaliokunta pyysi RYHDILTÄ lausunnon kuopiolaisten nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisesta ja nuorisotyöttömyydestä. Ilman RYHDIN kaltaista työryhmää laaja ja perusteellinen lausuntovalmistelu ei olisi ollut mahdollista. Lausunnon laadinnassa toteutui hienosti poikkihallinnollinen yhteistyö ja lopputuloksena kyettiin esittämään yhteinen kokonaisnäkemys. RYHTI saikin tunnustusta seudulliselta työvaliokunnalta.
Tulevaisuudessa RYHDIN suurimpana haasteena on yrittää sovittaa hallintoalojen perinteinen sektorikohtainen suunnittelu yhteiseksi kehittämistyöksi.
Tuotettu Nuorten osallisuus -hankkeessa vuosina 2003–2007